Moskova-Petuški
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Moskova-Petuški on kirjailija Venedikt Jerofejevin (1938—1990) postmoderni proosarunoelma.
| Moskova-Petuški | |
|---|---|
| Kirjailija | Venedikt Erofejev |
| Genre | proosarunoelma |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Esa Adrian |
| Kustantaja | Gummerus |
| Julkaistu | 1990 |
| Ulkoasu | sid. |
| ISBN | 951-20-3582-0 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Runoelma on kirjoitettu vuosina 1969-1970, ja se levisi “samizdatina” eli omakustannejulkaisuna. Kirja julkaistiin aluksi Israelissa “AMI”-nimisessä lehdessä 300 kappaleen julkaisuna. Sittemmin kirja julkaistiin Pariisissa vuonna 1977. Tarinan mukaan Jerofejev luovutti oikeudet vodkapulloa vastaan.
Neuvostoliitossa kirja julkaistiin vasta perestroikan aikaan 1988-1989, ensin lyhennettynä versiona “Trezvost’ i kultura” lehdessä ja sitten täytenä versiona kirjallisuuslehdessä “Vest’” ja lopulta 1989 melkein täydellisenä “Prometei” kustantamon julkaisemana versiona.
Moskova-Petuški-runoelma on käännetty monille kielille, ja siitä on tehty useita näyttämösovituksia. Suomessa TEATR ZA on tehnyt runoelmasta näyttämösovituksen.
Juoni muokkaa
Lyyrisen runoelman sankari, älykköalkoholisti Venja (Venitška) Jerofejev, matkustaa paikallisjunassa rakkaan naisensa ja lapsensa luo Moskovasta Petuškiin (matkaa 125 kilometriä). Petuški kuvataan kirjassa utopistisena paikkana.
Venitška on saanut potkut prikaatin työnjohtajan paikalta “henkilökohtaisten pahekäyrien järjestelmän” sisäänajamisen takia, sillä "järjestelmästä" selvisi työntekijän nauttiman alkoholin määrä niin työn aikana kuin työn jälkeenkin. Runoelman alussa Venja herää hirvittävässä krapulassa vieraasta porraskäytävästä taas kerran epäonnistuttuaan löytämään Kremlin ja päättää lähteä Kurskin asemalle ja sieltä rakkaan naisensa ja poikansa luo Petuškiin. Venitška odottaa kärsien kaupan aukeamista, ja tuhlaa kauppaan päästyään viimeiset rahansa erinäisiin väkijuomiin ja istuutuu lopulta paikallisjunaan.
Junassa seuraa pitkä sisäinen monologi alkoholista, historiasta, kulttuurista ja politiikasta sekä keskusteluja kanssamatkustajien kanssa. Venitška juo tauotta kaikkea, minkä vatsa suostuu ottamaan vastaan ja pitämään sisällään. Juomat saattelevat Venjan haaveiden ja hallusinaatioiden maailman, missä Venitška intoutuu osallistumaan Petuškin seudun vallankumoukseen.
Kun Venitška aika ajoin heräilee, hän näkee kaikenlaisia hallusinaatioita. Hänelle ilmaantuu mm. Sfinksi - olento, jolla ei ole jalkoja, häntää tai päätä ja joka siitä huolimatta huitoo Venitškaa hännällään ja päällään. Sfinksi esittää Jerofejeville paradoksaalisia arvoituksia (esim. laske, montako kertaa kuuluisa työnsankari Aleksei Stahanov kävi pienellä ja isolla hädällä, jos otetaan huomioon, että selvinpäin hän kävi kaksi kertaa pienellä ja kerran kahdessa päivässä isolla, kun taas kännissä neljä kertaa pienellä muttei kertaakaan isolla hädällä ja että 312 päivänä vuodessa hän kärsi ummetuksesta). Hän ei saa tarjottua arvoitusta, ja Sfinksi sanoo, ettei päästä Venitškaa Petuškiin. Sfinksi raahaa Venitškan eteistilaan, jonka ikkunasta Venitška toteaa junan kulkevan väärään suuntaan eli Petuškista Moskovaan eikä Moskovasta Petuškiin. Syitä tähän voivat olla se, että Venitškan nukkuessa juna oli ehtinyt käydä jo Petuškissa tai että Pavlova Posadissa laiturilla seikkaillessaan hän olikin palannut väärään junaan. Lopulta Venitška palaa takaisin Moskovaan, missä hän saa peräänsä neljä hahmoa. Takaa-ajavat hahmot saartavat Venitškan eräseen porraskäytävään, missä he naulaavat hänet lattiaan ja lyövät jääpiikin hänen kurkkuunsa (kirjailija kuoli vuonna 1990 kurkkusyöpään).
“Sen koommin en ole tullut tajuihini - enkä koskaan tule”.