Mortal Engines

Christian Riversin elokuva vuodelta 2018

Mortal Engines on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut Christian Riversin ohjaama post-apokalyptinen seikkailuelokuva, jonka käsikirjoittivat Fran Walsh, Philippa Boyens ja Peter Jackson. Elokuva pohjautuu Philip Reeven Kävelevät koneet -kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Tarina sijoittuu steampunk-maailmaan, jossa moottorien ja telaketjujen avulla liikkuvat kaupungit vaeltavat erämaaksi muuttuneessa maailmassa. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 7. joulukuuta 2018.[1]

Mortal Engines
Ohjaaja Christian Rivers
Käsikirjoittaja
Perustuu Philip Reeven romaaniin Kävelevät koneet
Tuottaja
Säveltäjä Junkie XL
Kuvaaja Simon Raby
Leikkaaja Jonno Woodford-Robinson
Tuotantosuunnittelija Dan Hennah
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Universal Studios
UIP-Dunafilm
Ensi-ilta
Kesto 128 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 100–150 miljoonaa USD
Tuotto 83,7 miljoonaa USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva on sekä ilmestymisvuotensa että myös kaikkien aikojen pahimmin flopanneita elokuvia; sen alhainen 83 miljoonan dollarin maailmanlaajuinen tuotto verrattuna elokuvan budjettiin ja markkinointikuluihin johti siihen, että Mortal Engines teki tappiota peräti 175 miljoonaa dollaria inflaatioon suhtautettuna.[2]

Elokuvan lisäksi on kehitetty ja julkaistu samaan universumiin sijoittuvat pulmapelit Rekt Galaxies.[3]

Näyttelijät muokkaa

 Hugo Weaving  Thaddeus Valentine  
 Hera Hilmar  Hester Shaw  
 Robert Sheehan  Tom Natsworthy  
 Jihae  Anna Fang  
 Ronan Raftery  Bevis Pod  
 Leila George  Katherine Valentine  
 Patrick Malahide  Magnus Crome  
 Stephen Lang  Shrike  
 Colin Salmon  Chudleigh Pomeroy  
 Regé-Jean Page  kapteeni Khora  
 Mark Hadlow  Orme Wreyland  
 Leifur Sigurdarson  Nils Lindstrom  
 Sophie Cox  Clytie Potts  
 Aaron Jackson  Gench  
 Stephen Ure  Pewsey  
 Kee Chan  kuvernööri Kwan  
 Mark Mitchinson  Vambrace  

Lähteet muokkaa

  1. Lee, Ashley: Peter Jackson's 'Mortal Engines' Gets December 2018 Release Hollywood Reporter. 24.11.2016. Viitattu 26.6.2018. (englanniksi)
  2. Anthony, D'Alessandro: What Were The Biggest Bombs At The 2018 B.O.? Deadline’s Most Valuable Blockbuster Tournament Deadline Hollywood. 8.4.2019. Viitattu 28.12.2019. (englanniksi)
  3. Rekt Galaxies – FS2_Open Source mod Mod DB. Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.