Pulmapeli
Pulmapeli on videopelilajityyppi, jossa painopiste on ongelman tai pulmatehtävän ratkaisemisessa.[1] Lajityyppi haastaa pelaajan ongelmanratkaisukykyjä, joka sisältää toistuvan kaavan tunnistusta, sanojen täydentämistä, sarjan ratkaisua sekä logiikkaa.[1]
Scott Kimin mukaan pulman määritelmänä voidaan pitää, että pulma on hauska ja siihen on olemassa oikea vastaus.[2]
Lajityypin peleissä perusidea on yleensä yksinkertainen, mutta ongelmien ratkominen voi olla hyvinkin haastavaa. Pulmapeleissä eli älypeleissä vaaditaan tyypillisesti kykyä tehdä loogisia päätelmiä, hahmottaa asioita ja joskus myös nopeita päätöksiä - yleensäkin tavallista enemmän pohdintaa joihinkin muihin lajityyppeihin verrattuna. Pulmapelit eivät yleensä ole ohjelmistoteknisesti niin monimutkaisia kuin monet muut pelityypit, ja uudenlaisten pulmapelien kehittäminen vaatii myös paljon kokeilevaa luovuutta, joten niitä kehitetään melko paljon harrastelijapohjalta. Klassisia pulmapelejä ovat esimerkiksi Tangram, Tetris, Puyo Puyo, Boulder Dash ja Lemmings. Suosittuja fysiikkapohjaisia pulmapelejä ovat Portal ja The Talos Principle.
Yksi suosituimmista logiikkapeleistä on vuonna 1982 julkaistu Sokoban (suom. varastomies), josta on tehty lukuisia versioita eri alustoille.[3]
Joitakin pulmapelejä käytetään myös hyötypelien tavoin kuten molekyyliteemainen SpaceChem.[4]
Alatyypit
muokkaaPakopelit ovat eräs lajityyppi, joista esimerkkinä mobiililaitteille julkaistu The Room.[5]
Piilotetun kappaleen pelit voivat olla myös alalaji, jossa on yhteys kasuaalipeleihin, mutta voivat sisältää pulmatehtäviä.[6]
Tetris ja Chain Shot! (1985) voidaan laskea tiilien parituksen peleihin (engl. tile matching), joista on syntynyt useita klooneja ja muunnelmia.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Lester Newman: History of the Puzzle Game – How the Genre Came to Be dragonacademygame.com. 14.1.2018. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)
- ↑ Scott Kim: What is a Puzzle? (PDF) cs.wellesley.edu. 12.2.2020. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Sokoban History games4brains.de. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
- ↑ SpaceChem science game offered to schools for free itproportal.com. 29.11.2011. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
- ↑ https://www.pocketgamer.com/articles/076524/love-the-room-old-sins-here-are-the-8-other-puzzle-games-you-should-download-now/
- ↑ Bryant Francis: Uncovering innovation in the hidden picture genre 31.7.2015. Gamasutra. Viitattu 13.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Jesper Juul: Swap Adjacent Gems to Make Sets of Three: A History of Matching Tile Games jesperjuul.net. 2007. Viitattu 14.11.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pulmapeli Wikimedia Commonsissa