Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo jääkäri Mikko Kohosesta. Salibandyn pelaajasta kertoo artikkeli Mikko Kohonen (urheilija).

Mikko Kohonen (22. tammikuuta 1892 Helsinki28. maaliskuuta 1958) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat isännöitsijä Olof Johan Kohonen ja Amanda Johnsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hilda Lydia Häggblomin kanssa.[1][2]

Sisällysluettelo

OpinnotMuokkaa

Kohonen kirjoitti ylioppilaaksi Nurmeksen yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1912–1915.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Polangenin kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Albert Mellis

Kohonen liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 9. toukokuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 6. marraskuuta 1915 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella.[1][2]

Misse-joelta hänet komennettiin 22. elokuuta 1916 värväys- ja etappitehtäviin Suomeen yhdessä jääkäritoverinsa gruppenführer Lauri Tiaisen kanssa. Heidän tuli toimia niin sanotulla läntisellä etapilla. Läntisellä etapilla heidän tehtävänään oli toimia Ylikiimingin etappiaseman hoitajina. Läntisen etapin paljastuttua marraskuussa 1916 hän joutui pakenemaan Ruotsiin, mistä hän palasi takaisin, kun oli päätetty perustaa niin sanottu pohjoinen etappi 2. joulukuuta 1916.[1][2]

Palattuaan Suomeen hän oli vähällä joutua 4. joulukuuta 1916 Kuusikon talossa Tervolassa santarmien pidättämäksi, mutta onnistui pakenemaan pienen tulitaistelun jälkeen. Tämän kohtauksen jälkeen hän suunnisti Simoon Maaninkajärven saunalle, mutta poistui paikalta ennen Simon kahakkaa viedäkseen pistooleita ja panoksia Hastiin. Kohonen tapasi myöhemmin Ruotsin puolelle 15. joulukuuta 1916 Simon kahakkaan osallistuneet jääkäriveljet, joiden kanssa hän palasi takaisin Saksaan, minne hän saapui 27. maaliskuuta 1917. Paluunsa jälkeen hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetylle erikoiskurssille (pommarikurssi).[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Takaisin Suomaan Kohonen saapui Tornioon 30. tammikuuta 1918 oberzugführer Friedel Jacobssonin johtaman jääkäreiden etukomennuskunnan mukana. Kohonen johti sisällissodan vihollisuuksien alettua Tervolan ja Tornion taisteluita. Torniosta hän suuntasi matkansa Kemiin, missä hän johti Kemin valtauksessa Kemin suojeluskuntalaisista kokoonpantua 3. joukkuetta. Kemissä hän myös haavoittui taistelussa 6. helmikuuta 1918 ja joutui hoidattamaan haavojaan.[1][2]

Haavoista toivuttuaan hänet nimitettiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen päälliköksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hänet siirrettiin komppanioineen 26. maaliskuuta 1918 alkaen 1. jääkäripataljoonaan, missä komppania sijoitettiin ja nimettiin pataljoonan 2. komppaniaksi. Kohonen johdatti joukkonsa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Kohonen siirrettiin komppanianpäälliköksi Suomen valkoisen kaartin 2. pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 8. heinäkuuta 1918 alkaen 3. pataljoonan komentajaksi Karjalan rykmentti 3:een, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Karjalan rykmentti 2, Laatokan jalkaväkirykmentti 6 ja Viipurin rykmentti. Armeijasta Kohonen erosi 1. heinäkuuta 1921 ja siirtyi Viipuriin missä hän astui Suomalaisen puutavaraliikkeen palvelukseen. Vuonna 1923 hän vaihtoi työnantajaa ja siirtyi Oy Collinin palvelukseen ja vuonna 1926 Karl Boström ab:n palvelukseen Kotkaan, missä hän työskentelikin talvisotaan saakka.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Kohonen kutsuttiin talvisodan alettua palvelukseen ja hänelle palautettiin hänen menettämänsä sotilasarvo ja hänet sijoitettiin IV Armeijakunnan esikuntaan, missä hän jatkoi myös välirauhan aikana, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin liikennetoimiston päälliköksi Etelä-Kymenlaakson suojeluskuntapiiriin ja palveli toimistossa vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet vapautettiin palveluksesta ja hän siirtyi takaisin Oy Karl Boström Ab:n palvelukseen konttoripäälliköksi ja työskenteli yrityksessä vuoteen 1958 saakka. Hänet haudattiin Kotkaan.[2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • E.Jernström, Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy, Helsinki, 1933.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975