Mike Joyce (oikealta nimeltään Michael Joyce, 1. kesäkuuta 1963, Manchester, Englanti) on englantilainen rumpali, joka tuli tunnetuksi The Smiths -yhtyeestä.

Mike Joyce
Henkilötiedot
Syntynyt1. kesäkuuta 1963
Manchester, Englanti
Muusikko
Aktiivisena 1979-
Tyylilajit Punk
Vaihtoehtorock
Soittimet Rummut
Yhtyeet The Smiths
Moondog One
Vinny Peculiar
Aiheesta muualla
www.mikejoyce.com

Joyce aloitti rumpalina manchesterilaisessa punkyhtyeessä The Hoax vuonna 1979 ja yhtyeen julkaistua kaksi singleä, hän siirtyi seuraavana vuonna irlantilaiseen Victimiin. Hän oli The Smithsin rumpali yhtyeen koko uran ajan. [1]

The Smithsin lopettamisen jälkeen Joyce soitti Sinéad O'Connorin ja Smiths-basisti Andy Rourken kanssa. Hän jatkoi yhteistyötään Morrisseyn kanssa tämän soolouralla ja soitti kahdella hänen singlellään, "The Last Of The Famous International Playboys" ja "Interesting Drug". [1]

1990-luvulla hän teki yhteistyötä myös omien idoliensa parissa. Hän oli kiertueella yhtyeen Buzzcocks kanssa ja he myös äänittivät yhdessä singlen. Joyce teki yhteistyötä myös Julian Copen, Public Image Limitedin, John Lydonin, John McGeochin, P.P. Arnoldin ja Pete Wylien kanssa. [1]

Vuonna 1998 hän jatkoi jälleen yhteistyötä Andy Rourken kanssa Aziz Ibrahimin kutsuttua heidät esiintymään levylleen. Joyce soittaa edelleen Azizin kanssa. Vuonna 2000 Joyce ja Rourke perustivat yhdessä Paul "Bonehead" Arthursin kanssa Moondog One -yhtyeen. Näiden lisäksi hän soittaa yhtyeessä Vinny Peculiar. [2]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.