Avaa päävalikko

Mikael Persbrandt

ruotsalainen näyttelijä

Mikael Åke Persbrandt (s. 25. syyskuuta 1963 Järfälla, Tukholman lääni) on ruotsalainen näyttelijä, joka aloitti uransa Teater Galeasenissa ja on tehnyt lukuisia rooleja Ruotsin Kuninkaallisessa draamateatterissa. Hän on myös maalannut vuodesta 2016 lähtien ja hänellä on ollut taidenäyttelykin Suomessa, Hanasaaren galleriassa vuodenvaihteessa 2018–2019.[1]

Mikael Persbrandt
Mikael Persbrandt, skådespelare.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 25. syyskuuta 1963 (ikä 55)
Järfälla, Tukholman lääni
Ammatti näyttelijä
Puoliso Maria Bonnevie (1998–2003)
Sanna Lundell (2005–)
Näyttelijä
Merkittävät roolit Gunvald Larsson
(Beck)
Palkinnot

Guldbagge (2008, 2014)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Persbrandt tunnetaan parhaiten rikospoliisi Gunvald Larssonin roolista vuosina 1997–2016 Sjöwallin ja Wahlöön rikoskirjallisuuteen perustuvassa television Beck-sarjassa. Lisäksi hänet on nähty muun muassa minisarjassa Medicinmannen (2005) ja elokuvissa Kautokeinon kapina ja Ikuistetut hetket. Hän esittää Hobitti-elokuvissa Beornia. Beornin hahmo esiintyy elokuvassa Hobitti – Smaugin autioittama maa ja Hobitti – Viiden armeijan taistelu.

Persbrandt ei ruotsalaisten lehtien eri lähteistä maaliskuussa 2015 saamien tietojen mukaan ole enää mukana neljässä uudessa Beck-filmissä muun muassa siksi, että hän on saanut Svean hovioikeudessa tuomion huumeiden hallussapidosta.[2]

Sisällysluettelo

YksityiselämäMuokkaa

Persebrandtilla on suomalaiset sukujuuret, sillä hänen äidinisänsä on Brändöstä, Ahvenanmaalta[3]. Persbrandtin pitkäaikainen kumppani oli näyttelijä Maria Bonnevie. Hänen nykyinen puolisonsa on toimittaja Sanna Lundell, ja heillä on kolme lasta.[4]

Persbrandtilla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan lääkitse tai hoida esimerkisi käymällä terapiassa.[5] Persbrandt sai 4. heinäkuuta 2014 tuomion huumeiden hallussapidosta, kaksi kuukautta ehdollista vankeutta ja 75 tunnin yhdyskuntapalvelu.[6] Vuonna 2018 suomeksi ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Persbrandt kertoo olleensa yli 20 vuotta riippuvainen kokaiinista ja alkoholista[7][4].

Valikoitu filmografiaMuokkaa

ElokuvaMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1995 Sommaren Sommaren Peter
1996 Ellinors bröllop Ellinors bröllop C-O
1997 Luonnon soturi Jag är din krigare Hjorth
9 millimeter 9 millimeter Konstantin
Pinnan alla Under ytan Roffe
1998 Viimeinen sopimus Sista kontraktet Roger Nyman
Hela härligheten Hela härligheten Glenn
1999 Irralliset Vuxna människor Georg
Dödlig drift Dödlig drift Andreas Persson
2000 Gossip Gossip Åke Frigårdh
2001 Sudenkorento Øyenstikker Kullman
2002 Alla älskar Alice Alla älskar Alice Johan Lindberg
2003 Ryöstäjät Rånarna Frank
2004 Dag och natt Dag och natt Thomas
Tre solar Tre solar Ulf
2005 Bang Bang Orangutang Bang Bang Orangutang Åke
Som man bäddar... Som man bäddar... Jocke
2006 Tukeva taskuvaras Tjocktjuven Pappi
Etsintä Sök Björn
One Way One Way Tomas Gaal
2007 Aurinkomyrsky Solstorm Thomas Söderberg
Gangster Gangster Thomas
2008 Himlens hjärta Himlens hjärta Lars
Kautokeinon kapina Kautokeino-opprøret Carl Johan Ruth
Ikuistetut hetket Maria Larssons eviga ögonblick Sigfrid Larsson
2010 Kosto Hævnen Anton
2011 Stockholm Östra Stockholm Östra Johan
Någon annanstans i Sverige Någon annanstans i Sverige Stefan
2012 Hypnotisoija Hypnotisören Erik Maria Bark
Hamilton: Kansakunnan puolesta Hamilton: I nationens intresse Carl Hamilton
Hamilton: Men inte om det gäller din dotter Hamilton: Men inte om det gäller din dotter
2013 Mig äger ingen Mig äger ingen Hasse
Hobitti – Smaugin autioittama maa The Hobbit: The Desolation of Smaug Beorn
2014 The Salvation The Salvation Peter Jensen
Hobitti – Viiden armeijan taistelu The Hobbit: The Battle of the Five Armies Beorn
En du elsker En du elsker Thomas Jacob
2017 King Arthur: Legend of the Sword King Arthur: Legend of the Sword Kjartan

TelevisioMuokkaa

Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Lisätietoja
1992–1994 Varustamo Rederiet Ola Simonsson 20 jaksoa
1994 Svenssonit Svensson Svensson Jesper 1 jakso
Beck: Poliisimurha Polismördaren Televisioelokuva
1996–1997 Anna Holt – poliisi Anna Holt – polis Jocke 8 jaksoa
1997 Beck: Houkutuslintu Beck – Lockpojken Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Ikonien salaisuus Beck – Mannen med ikonerna
Beck: Pimeyden jäljet Beck – Spår i mörker
Persons parfymeri Persons parfymeri Madden poikaystävä 1 jakso
1998 Beck: Valkeat yöt Beck – Vita nätter Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Silmä silmästä Beck – Öga för öga
Beck: Kuoleman kuriirit Beck – Pensionat Pärlan
Beck: Hirviö Beck – Monstret
Beck: Mahtimies Beck – The Money Man
2001 Beck: Koston hinta Beck – Hämndens pris Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Kasvoton mies Beck – Mannen utan ansikte
Beck: Kartelli Beck – Kartellen
2002 Beck: Erakko Beck – Enslingen Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Tuntematon lähettäjä Beck – Okänd avsändare
Beck: Mainostaja Beck – Annonsmannen
Beck: Poika lasipallossa Beck – Pojken i glaskulan
Beck: Viimeinen todistaja Beck – Sista vittnet
2005 Medicinmannen Medicinmannen Martin Holst Minisarja
2006 Beck: Skorpioni Beck – Skarpt läge Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Tyttö maakellarissa Beck – Flickan i Jordkällaren
Beck: Korppikotka Beck – Gamen
Beck: Asianajaja Beck – Advokaten
2007 Beck: Japanilainen maalaus Beck – Den japanska Shungamålningen Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Heikoin lenkki Beck – Den svaga länken
Beck: Hiljainen huuto Beck – Det tysta skriket
Beck: Herran nimeen Beck – I Guds namn
2008–2009 Oskyldigt dömd Oskyldigt dömd Markus Haglund 24 jaksoa
2009 Beck: Myrskyn silmässä Beck – I stormens öga Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Elävältä haudattu Beck – Levande begravd
2015 Beck: Huone 302 Beck – Rum 302 Gunvald Larsson Televisioelokuva
Beck: Perhe Beck – Familjen
Beck: Invaasio Beck – Invasionen
Beck: Sairaalamurhat Beck – Sjukhusmorden
2016 Beck: Gunvald Beck – Gunvald Gunvald Larsson Televisioelokuva
2019 Invisible Heroes Invisible Heroes Harald Edelstam Televisiosarja

LähteetMuokkaa

  1. Tiesitkö tätä? Suomi mainitaan Hollywood-tähti Mikael Persbrandtin passissa: ”Olen hyvin ylpeä siitä” iltalehti.fi. Viitattu 28.11.2018.
  2. Nilsson, Christoffer: Mikael Persbrandt skrivs ur ”Beck”-filmerna. Aftonbladet, Nöjesbladet. 18.3.2015. Viitattu 15.8.2016. (ruotsiksi)
  3. Ruotsalaisnäyttelijä Mikael Persbrandt on tunnettu kohuista ja kokaiinista, mutta nyt hänellä on jo kaksi roolia Suomessa ja hän voisi jopa muuttaa tänne (Helsingin sanomien uutinen 18.4.2019) hs.fi. Viitattu 19.4.2019.
  4. a b Westö, Mårten: Konst, kaos och kokain. Hufvudstadsbladet, 21.1.2018, s. 34–35. Artikkelin verkkoversio.
  5. Leinonen, Pauliina: Mikael Persbrandt avoimena mielialahäiriöstään. Ilta-Sanomat. 4.11.2013. Viitattu 15.8.2016.
  6. Kekäle, Iida: Beck-näyttelijälle kova tuomio huumeista. Iltalehti. 4.7.2014. Viitattu 15.8.2016.
  7. Hallamaa, Laura: Mikael Persbrandt veti kokaiinia ja tatuoi käteensä numeron 23 – Uusi kirja paljastaa, miten yksi Ruotsin kuuluisimmista näyttelijöistä vajosi pohjalle Helsingin Sanomat. 4.9.2018. Viitattu 4.9.2018. (Tilaajille.)

KirjallisuuttaMuokkaa