Mihail Sadoveanu
Mihail Sadoveanu (5. marraskuuta 1880 Pașcani, Iașin piirikunta – 19. lokakuuta 1961 Bukarest[1]) oli romanialainen kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Elämäkerta muokkaa
Sadoveanun isä oli asianajaja ja äiti talonpoikaisnainen. Ensimmäiset teoksensa Sadoveanu julkaisi jo lukiovuosina. Vuonna 1904 hän muutti Bukarestiin, jossa hän työskenteli opetusministeriössä. Samana vuonna ilmestyivät kertomuskokoelmat Povestiri, Dureri înăbușite (”Tukahdetut kärsimykset”) ja historiallinen kertomus Șoimii (”Haukat”).[1]
Vuonna 1906 Sadoveanu liittyi Viața Românească -aikakauslehden ympärille syntyneeseen kirjailijaryhmään. Lehden ajama poporanismi vaikutti kirjailijan tuotantoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Talonpoikaiston elämää kuvaavat kertomuskokoelmat Crîșma lui Moș Precu (”Precu-sedän krouvi”, 1904), Mormîntul unui copil (”Lapsen hauta”, 1906), La noi în Viișoară (”Meillä Viișoarăssa”, 1907), O istorie de demult (”Vanha tarina”, 1908), Bordeienii (”Maakuoppien asukit”, 1912) ja Un instigator (”Kansanvillitsijä”, 1912). Sadoveanu julkaisi myös maaseudun väestölle tarkoitettuja kirjasia ja sanomalehteä. Hän osallistui Romanian kirjailijaseuran perustamiseen ja toimi vuosina 1909–1911 sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Vuosina 1909–1918 hän johti Iașin kansallisteatteria.[1]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Sadoveanu tuli tunnetuksi yhteiskunnallisten romaanien kirjoittajana. Romaanit Strada Lăpușneanu. Cronică din 1917 (”Lăpușneanun katu. Vuoden 1917 kronikka”, 1921) ja Venea o moară pe Siret (”Mylly lipui Siret-jokea pitkin”, 1925) kritisoivat porvaristoa ja suurmaanomistajia. Romanialaista kansanluonnetta kuvaavat pienoisromaani Hanu Ancuței (”Ancutan majatalossa”, 1928) ja romaani ”Etsin miestäni” (oik. ”Tappara”, Baltagul, 1930).[1]
Vuonna 1921 Sadoveanu valittiin Romanian akatemian jäseneksi, ja vuonna 1926 hänelle myönnettiin kansallinen kirjallisuuspalkinto. Vuodesta 1926 lähtien hän toimi kansanedustajana, senaattorina ja vuodesta 1931 senaatin puheenjohtajana. 1930-luvulla Sadoveanu laati historiallisia romaaneja: Nunta domniței Ruxandra (”Prinsessa Ruxandran häät”, 1932), Creanga de aur (”Kultainen jousi”, 1934), Nopțile de Sînziene (”Juhannusaatto”, 1934), Viața lui Ștefan cel Mare (”Tapani Suuren elämä”, 1934), trilogia Frații Jderi (”Jderin veljekset”, 1935–1942). Toisen maailmansodan aikana hän kirjoitti muistelmateosta Anii de ucenicie (”Oppivuodet”, 1944).[1]
Vuonna 1945 Sadoveanu valittiin Romanian parlamentin puheenjohtajaksi ja vuonna 1946 kansalliskokouksen varapuheenjohtajaksi. Kirjailijan myöhäiskauden merkittävimpiä teoksia ovat köyhän talonpojan yhteiskunnallisesta heräämisestä kertova pienoisromaani Mitrea Cocor (1949) ja historiallinen romaani Nicoară Potcoavă (1952).[1]
Sadoveanun tuotanto toimii yhdistävänä lenkkinä Romanian 1800-luvun kirjallisuuden ja nykykirjallisuuden välillä. Kirjailija tunnetaan värikkään kansankielen taitavana käyttäjänä. Kommunistivallan pystyttämisen jälkeen hän toimi Romanian kirjailijaliiton puheenjohtajana, akatemian varapresidenttinä, Rauhanpuolustajien komitean puheenjohtajana ja Maailman rauhanneuvoston jäsenenä. Vuonna 1955 hänelle myönnettiin Romanian sosialistisen työn sankarin arvonimi. Vuonna 1960 hän sai Leninin kansainvälisen rauhanpalkinnon.[1]
Suomennetut teokset muokkaa
- Etsin miestäni (Baltagul). Suom. Hilkka Koskiluoma. Helsinki: Suomen kirja, 1944.
- Mitrea Cocor: romaani (Mitrea Cocor). Helsinki: Kansankulttuuri, 1953.
- Kertomuksia (Rasskazy). Venäjän kielestä suom. E. Salo. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1955.
- Kukkasaari. Venäjän kielestä suom. Elina Timonen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1959.
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mihail Sadoveanu Wikimedia Commonsissa
