Michael Jai White (s. 10. marraskuuta 1967 Brooklyn, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja itämaisten taistelulajien taitaja. Hänet tunnetaan sarjakuvasankari Spawnin roolista hahmon nimikkoelokuvassa.[1]

Michael Jai White
Henkilötiedot
Syntynyt10. marraskuuta 1967 (ikä 56)
Yhdysvallat Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, käsikirjoittaja
Puoliso Gillian Iliana Waters (2015–)
Näyttelijä
Taiteilijanimet Michael J. White
Michael White
Aktiivisena 1989–
Merkittävät roolit Mike Tyson
(Mike Tyson)
Spawn
(Spawn)
Black Dynamite
(Black Dynamite)
Bone
(Blood and Bone)
Aiheesta muualla
www.michaeljaiwhite.com
IMDb
Elonet

White aloitti näyttelemisen elokuvissa 1980-luvun lopulla elokuvissa Toxic Avenger II ja The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie. Hänellä oli sittemmin 1990-luvun alussa sivurooli elokuvissa Teinimutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän salaisuus ja Täydellinen sotilas. White sai lopulta vuonna 1995 ensimmäisen pääroolinsa televisioelokuvassa Tyson, jossa hän esitti raskaansarjan nyrkkeilijää, Mike Tysonia. Kaksi vuotta myöhemmin White nousi julkisuuteen Spawn-elokuvan myötä, joka teki hänestä ensimmäisen afroamerikkalaisen näyttelijän, joka on esittänyt supersankaria.[2] White huomioitiin roolistaan Blockbuster Entertainment -ehdokkuudella valkokankaan uutena tulokkaana. Hän esiintyi elokuvan jälkeen vuonna 1999 Jean-Claude Van Dammen kanssa Täydellisen sotilaan paluussa ja vuonna 2001 sivuroolissa Steven Seagalin Exit Woundsissa.

2000-vuosikymmenellä White teki enemmän televisiorooleja muun muassa Käytäväpeliä-sarjassa, Soul Foodissa, CSI: Miamissa ja Clubhousessa. Lisäksi hän teki muutamia äänirooleja animaatiosarjoihin Static Shock, Justice League ja Justice League Unlimited. Vuonna 2006 Whitelle oli päärooli elokuvassa Teräskehä 2, jossa hän esitti alkuperäisessä elokuvassa Ving Rhamesin esittämää George Chambersia. Televisioroolien ohella Whitella oli pienirooli elokuvassa Yön ritari vuonna 2008, esitettyään rikospomo Gambolia. Sittemmin vuonna 2009 White esiintyi pääosassa tuottamissaan ja käsikirjoittamassaan elokuvissa Black Dynamite ja Blood and Bone.

Yksityiselämä

muokkaa

White alkoi harrastamaan kamppailulajeja neljävuotiaana Jujutsulla ja jatkoi myöhemmin seitsemänvuotiaana Shotokan karatella ja Kobudolla, joista saatuaan mustan vyön hän siirtyi kyokushiniin. Hänellä on yhteensä seitsemästä eri kamppailulajista musta vyö. Karaten tyylisuunnista hänellä on 2. danin musta vyö Kyokushinista[3] ja 1. danin musta vyö Gōjū-ryūsta ja Shotokanista. Lisäksi hänellä on musta vyö taekwondossa, kobudossa, tang soo dossa ja wushussa.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. Michael Jai White NNDB Viitattu 8.10.2011 (englanniksi)
  2. Michael Jai White is first Black comic superhero to star on the movie screen in 'Spawn.' JET 22.9.1997 Viitattu 8.10.2011 (englanniksi)
  3. About Us (Arkistoitu – Internet Archive) victorydojofitness.com Viitattu 2.9.2014 (englanniksi)
  4. Male Celebs Who Practice Martial Arts. JET, syyskuu, 2001. vsk, s. 38-39. (englanniksi)