Avaa päävalikko

ElämäkertaMuokkaa

Graves syntyi Indianapolisissa. Hän opiskeli Cincinnatin ja Harvardin yliopistoissa. Uransa alkuvaiheessa hän suunnitteli kotiosavaltioonsa Indianaan kaksi merkittävää pientaloa, Hanselmann Housen (1967) ja Snyderman Housen (1972), molemmat vielä modernismin tyylillä. 1970-luvun lopulla hän vaihtoi tyyliä kiinnostuttuaan Välimeren vanhojen kulttuurien tuotoksista antiikin Kreikasta renessanssin Italiaan. Syntyi muun muassa kaksi palatsimaista miljonäärihuvilaa New Jerseyn osavaltioon. Vuonna 1977 valmistui Fargo-Moorheadin ”kulttuurisilta”, joka yhdistää kaksi pikkukaupunkia Pohjois-Dakotan ja Minnesotan rajalla ja tarjoaa samalla tilat niiden yhteiselle taidemuseolle ja kulttuurikeskukselle. Gravesin läpimurto uuden tyylin edustajana oli vuonna 1982 Oregonin Portlandiin valmistunut virastotalo.[2]

Graves suunnitteli muun muassa huonekaluja Target-tavarataloketjulle sekä useita rakennuksia niin Yhdysvaltoihin kuin ulkomaillekin.

Graves oli professori Princetonin yliopistossa.[2] Hän oli viimeisinä vuosinaan halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Vamma oli seurausta vuonna 2003 sairastetusta infektiosta, joka oli mahdollinen bakteerimeningiitti.

Graves sai vuonna 1999 kansallisen taidepalkinnon ja vuonna 2001 Yhdysvaltain arkkitehti-instituutin kultamitalin.

Graves kuoli 80-vuotiaana kotonaan New Jerseyn Princetonissa 12. maaliskuuta 2015.[1]

KuvagalleriaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Pogrebin, Robin: Michael Graves, Postmodernist Architect Who Designed Towers and Teakettles, Dies at 80 The New York Times. 12.3.2015. Viitattu 13.3.2015. (englanniksi)
  2. a b c Maunula, Leena: Jyväskylän tapahtuma kuulee vaihtoehtoja lännestä ja idästä. 1980-luvun arkkitehdit kokoontuvat Aallon työn lähteillä. Helsingin Sanomat, 11.8.1985, s. 12. Näköislehden aukeama (vain tilaajille) Viitattu 1.11.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.