Avaa päävalikko

Metyyliasetaatin kemiallinen kaava on C3H6O2 ja rakennekaava CH3COOCH3. Metyyliasetaatti on etikkahapon metyyliesteri.

Metyyliasetaatti
Methyl acetate.png
Tunnisteet
CAS-numero 79-20-9
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C3H6O2
Ulkomuoto Neste
Tiheys 0,93 g/cm³
Sulamispiste −98 °C (175 K)
Kiehumispiste 57 °C (330 K)
Liukoisuus Veteen 24,4 g/100ml (20 °C)

Metyyliasetaatti on normaaliolosuhteissa helposti syttyvää olomuodoltaan väritön neste, jolla on tunnusomainen haju. Sen moolimassa on 74,1 g/mol, sulamispiste –98 °C, kiehumispiste 57 °C, suhteellinen tiheys 0,93 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), liukoisuus veteen 20 °C:n lämpötilassa 24,4 g/100ml, leimahduspiste –13 °C c.c., itsesyttymislämpötila 455 °C ja CAS-numero 79-20-9.

Yhdistettä esiintyy kukkien tuoksuissa ja semiokemikaalina eliöiden viestinnässä.

Metyyliasetaatti on voimakas pelkistin ja reagoi hapettavien aineiden kanssa.

Devoton ja Tereton ovat metyyliasetaatin kaupallisia nimiä.

Valmistus ja käyttöMuokkaa

Metyyliasetaattia valmistetaan esteröimällä metanolia ja etikkahappoa happoakatalyytin läsnä ollessa. Metyyliasetaatin tärkein käyttökohde on liuottimena käyttäminen. Se liuottaa rasvoja, hartseja ja selluloosaa ja selluloosajohdannaisia. Sitä käytetään myös keinotekoisen nahan valmistuksessa ja nahan pehmentimenä kenkien valmistuksessa. Metyyliasetaatista voidaan valmistaa karbonylaatiolla eli reaktiolla hiilimonoksidin kanssa etikkahappoanhydridiä.[1][2][3]

Ympäristö- ja terveysvaikutuksetMuokkaa

Lyhytaikainen altistuminen metyyliasetaatille ärsyttää silmiä ja hengitysteitä sekä voi aiheuttaa vaikutuksia keskushermostossa. Pitkäaikainen tai toistuva altistuminen aineelle voi kuivattaa ihoa sekä aiheuttaa vaikutuksia näköhermoon, johtaen heikentyneeseen näkökykyyn.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 342. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  2. Raj Sakamuri: Esters, Organic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 23.04.2013
  3. Dieter Stoye: Solvents, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.04.2013

Aiheesta muuallaMuokkaa