Mesikaste

eräiden hyönteislajien uloste

Mesikaste on eräiden hyönteislajien sokeripitoista ulostetta.[1] Muurahaiset käyvät lypsämässä kirvoja eli niillä on symbioottinen suhde, josta molemmat hyötyvät.[2] Mesikasteesta saattaa olla haittaa autoilijoille, joiden ajoneuvon voi puista tippuva hankalasti puhdistettava mesikaste sotkea.[3]

Muurahainen ”lypsää” kirvojen mesikastetta.
Mesikastetta lehtien pinnalla.

KoostumusMuokkaa

Mesikaste koostuu sokerista, alkoholeista, suoloista, orgaanisista hapoista ja auksiinista. Hiilihydraatit muodostavat sen kuiva-aineista suurimman osan. Monet hyönteiset, varsinkin muurahaiset, käyttävät mesikastetta ravintonaan.[1]

Muurahaiset ja tuottajatMuokkaa

Kirvat, kilpikirvat, sarvikaskaat ja joidenkin perhoslajien toukat (sinisiipiset, Riodinidae-suvun lajit) ovat pääasiallisia mesikasteen tuottajia. Muurahaiset elävät niiden kanssa yhteiselossa eli symbioosissa, ja käyvät säännöllisesti ”lypsämässä” kirvojaan, jotka palkaksi muurahaisten suomasta suojelusta lahjoittavat muurahaiselle makean ulostetipan. Lypsävä muurahainen kiertää kirvasta toiseen, kunnes sen takaruumis on täynnä mesikastetta. Muurahainen palaa pesään ja oksentaa osan mesikasteesta pesän muille asukkaille.[2]

Muurahaisista riippuvaisille kirvoille on kehittynyt monia mesikasteen luovuttamiseen liittyviä toimintoja ja rakenteellisia ominaisuuksia. Ne ulostavat pisaran varovasti, jotta se ei hajoa eikä sotke niiden kehoa. Useille lajeille on kehittynyt karvoista korimainen uloke, johon pisara jää, ja josta muurahaisen on se helppo ottaa. Jos muurahainen ei jostain syystä otakaan pisaraa, kirva imaisee sen takaisin sisälleen ja voi luovuttaa sen myöhemmin. Kirvalajit, jotka eivät ole muurahaisista riippuvaisia, ruiskauttavat ulosteensa voimalla, jotta eivät sotke itseään.[4]

Ihmiset ja mesikasteMuokkaa

Myös ihmiset ovat hyödyntäneet mesikastetta. Arabit keräävät tamariskilla elävän kilpikirvan Trabutina manniparan mesikastetta ja kutsuvat sitä nimellä man. Juutalaisten sukukronikassa Vanhassa testamentissa mainittu manna on todennäköisesti ollut samaa ainetta. Australian aboriginaalit käyttävät luteiden mesikastetta ravintona. Mehiläiset keräävät mesikastetta niin paljon, että suurin osa syömästämme hunajasta on peräisin mesikasteesta. Mesikasteen maailmanlaajuinen tuotanto on valtava, sillä yksi kirva voi tuottaa seitsemän pisaraa tunnissa.[5]

Haitat ihmisilleMuokkaa

Mesikastetta tihkuvien puiden alla pinnat tulevat tahmeiksi. Suomessa mesikastetta esiintyy etenkin lehmuksissa keskikesällä. Lehmuksen alle pysäköidyn auton tai polkupyörän saa puhtaaksi kasviöljypohjaisella liuottimella.[3][6]

Mesikaste voi muodostaa voihappoa, joka aiheuttaa härskiintyneen voin tai jopa oksennuksen kaltaista pahaa hajua.[7]

LähteetMuokkaa

  • Hölldobler, Bert & Wilson, Edward O.: Muurahaiset, s. 157–169. Helsinki: Art House, 1996. ISBN 951-884-194-2.
  • Tirri, Rauno & Lehtonen, Juhani & Lemmetyinen, Risto & Pihakaski, Seppo & Portin, Petter: Biologian sanakirja, s. 443 . Uudistetun laitoksen 4. painos. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 951-1-17618-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Tirri, Rauno & Lehtonen, Juhani, et al., 2013, s. 443.
  2. a b Hölldobler, Bert & Wilson, Edward O., 1996, s. 157.
  3. a b Arvela, Ossi: Vuodenajan riesa, tahmainen tavara sotkee autot - näin pääset siitä eroon Etelä-Suomen Sanomat. 24.8.2015. Viitattu 26.6.2018.
  4. Hölldobler, Bert & Wilson, Edward O., 1996, s. 160.
  5. Hölldobler, Bert & Wilson, Edward O., 1996, s. 159.
  6. Lehmuksista valuu nyt kirvojen kakkaa Turun Sanomat. 16.7.2013. Viitattu 26.6.2018.
  7. Helsingin Espalla lemuaa voihappo Yle Uutiset. 25.7.2007. Viitattu 26.6.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.