Mervi Simoska

Juvan kunnanjohtaja

Mervi Simoska (s. 1970 Simo) on Juvan kunnanjohtaja. Hän aloitti työssään lokakuussa 2016, kun edellinen kunnanjohtaja Heikki Laukkanen jäi eläkkeelle. Ennen kunnanjohtajana työskentelyä Simoska oli Etelä-Savon maakuntaliiton hallinto- ja kehittämisjohtaja vuosina 2012–2016. Ennen maakuntaliitossa työskentelyä Simoska on työskennellyt muun muassa vuosina 1998–1999 Mikkelin ammattikorkeakoulussa, vuosina 1999–2005 Mikkelin kaupungin EU-hankeasiamiehenä ja vuosina 2005–2012 Hirvensalmen hallintojohtajana.[1] [2][3]

Koulutukseltaan Simoska on hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta vuodelta 2001. Lisäksi Simoska on kirjoittanut ylioppilaaksi Simon lukiosta vuonna 1989.[1][3][4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Mervi Simoska valittiin Juvan johtoon Savon Sanomat. 11.4.2016. Viitattu 25.4.2021.
  2. Juva valitsi Mervi Simoskan Kuntalehti. 11.4.2016. Viitattu 25.4.2021.
  3. a b Simoskan Facebook-tili facebook.com.
  4. Simoskan Linkedin-tili fi.linkedin.com.