Mer-Man (esiintynyt toisinaan suomenkielisissä käännöksissä myös nimillä Merman ja Vesimies[3]) on yhdysvaltalaisen leluja valmistavan Mattelin luoma kuvitteellinen hahmo. Mattel esitteli Mer-Manin toimintafiguurina ensimmäisen kerran vuonna 1982 Masters of the Universe -lelusarjansa vihollishahmona.

Mer-Man
Mer-Man, Eternian syvien merten hallitsija.
Mer-Man, Eternian syvien merten hallitsija.
Luoja(t) Mattel-leluyhtiö, konsepti ja nimi Mark Taylor[1]
Kustantamo Mattel, Mattel DE, Marvel Comics, DC Comics, London Editions Magazines, Ehapa. Suomessa Mattel FI ja Semic[2]
Ensiesiintyminen Toimintafiguurina vuonna 1982; lelun mukana oli pienoissarjakuva ”He-Man and the Power Sword”
Henkilötiedot
Oikea nimi Squidish Rex
Status Skeletorin kätyri ja Eternian syvien merten hallitsija.
Ryhmäsidokset Pahuuden taistelijat
Voimat Suuri fyysinen vahvuus, kykenevä elämään sekä veden alla että maalla, telepaattinen kyky hallita vedenalaisia olentoja, käyttää aseenaan usein taikavoimia omaavaa miekkaansa.

Mer-Man kuuluu Masters of the Universen päävihollisen eli Skeletorin johtamiin Pahuuden taistelijoihin, ja hahmo on näin ollen eräs lelusarjan päähahmon ja sankari He-Manin keskeisimmistä vastustajista. Mer-Man on myös Eternia-planeetan syvien merten hallitsija, ja toisinaan hän juonittelee myös Skeletoria vastaan saavuttaakseen Eternian herruuden itse.[3]

HahmoMuokkaa

LuominenMuokkaa

Mer-Manin alkuperäisen konseptin kehitti Mattelin taiteilija Mark Taylor.[1] Mer-Manin innoittajana ja esikuvana toimi Taylorin mukaan DC Comicsin sarjakuvissa esiintynyt Rämeen olento.[1] Hahmon alkuperäinen nimi oli Sea Man, ja ulkonäkönsä osalta se erosi Mer-Manin lopullisesta versiosta varsin paljon. Taylorin alkuperäisen luonnoksen mukaan Mer-Man oli esimerkiksi paljon yksityiskohtaisempi,[1] mikä luultavasti osoittautui haasteelliseksi Mattelin aloittaessa Mer-Manin valmistamisen toimintafiguurina.

Mattel luultavasti pelkisti Mer-Manin ulkonäköä myös kulujen karsimiseksi, sillä yhtiö ei Taylorin mukaan ollut innokas sijoittamaan Masters of the Universen tuotantoon suuria rahasummia huolimatta siitä, että lelusarja oli ylittänyt myyntitavoitteensa jo julkaisuvuonnaan.[1] Lisäksi Taylor on sanonut yhtiön suhtautuneet Mer-Maniin epäilevästi, sillä se oli saavuttanut kaikista hahmoista lasten keskuudessa vähiten suosiota, kun Mattel oli testauttanut lelujaan eri lasten leikeissä taustatiedon keräämiseksi.[1]

»Mattel lähes hylkäsi Mer-Manin. He eivät ymmärtäneet hahmoa ja halusivat poistaa sen lelusarjasta. Minun oli vaikea vakuuttaa heitä pitämään hahmo mukana. Sanoin, ”Ettekö ymmärrä? Jonkun hahmoista täytyy elää vedessä!” Kuvittelin mielessäni mahtavan lelusarjan, jolla voisi leikkiä vedessä. Vuosikymmeniä myöhemmin George Lucas teki vastaavan Pimeän uhan lelujen kanssa. Olin töissä laivaston tukikohdassa lähes kymmenen vuotta, joten halusin todella tehdä merenalaisia juttuja. Olin sukeltaja, ja tunsin veden alla olemisen myyttisyyden. Se on mahtava osa-alue.»
(Mark Taylor [1])

Mattel kierrätti alun perin Skeletorin toimintafiguurin mallin Mer-Manille, kun se valmisti hahmon toimintafiguurina ensimmäisen kerran vuonna 1982.[1] Mer-Manin mallin yhtiö puolestaan kierrätti uudelleen vuonna 1985, kun Masters of the Universe -lelusarjaan luotiin jälleen uusi vihollishahmo Stinkor.[4]

Voimat ja varusteetMuokkaa

 
Mer-Man jakamassa miekallaan Eternian Kuolemanmeren pienoissarjakuvassa ”Taistelu taikamiekasta”.

Mer-Man on muiden Masters of the Universe -hahmojen tavoin fyysisesti erittäin voimakas. Mer-Man on eräs He-Manin uhkaavimmista ja myös pätevimmistä vastustajista, koska hän on Eternian syvien merten hallitsija ja kykenevä elämään sekä veden alla että maalla.[1]

Skeletor ja Pahuuden taistelijat turvautuvat Mer-Manin apuun usein niissä Eternian-valloitussuunnitelmissaan, joiden toteuttaminen vaatii toimia vedenpinnan alapuolella tai liittyy muutoin veden hallitsemiseen. Esimerkiksi vuonna 1982 alkuperäisen Mer-Man -toimintafiguurin mukana tulleessa pienoissarjakuvassa ”Taistelu taikamiekasta” (engl. ”He-Man and the Power Sword”) Mer-Man jakaa miekallaan Eternian Kuolemanmeren, jotta Skeletor saisi käsiinsä Eternian Taikamiekan toisen puolikkaan ja saavuttaisi planeetan herruuden.[5]

Veden alla ollessaan Mer-Man on esimerkiksi kykenevä uimaan suurella nopeudella ruumiinrakenteensa ja ominaisuuksiensa vuoksi. Lisäksi hän voi hallita ja komentaa veden alla eläviä olentoja ja eliöitä telepaattisesti.[1] Tästä johtuen Mer-Man on tehnyt eri sarjakuvissa ja animaatiosarjoissa usein yhteistyötä myös toisen Skeletorin kätyrin, eläimiä hallitsevan Petomiehen kanssa.[1]

Mer-Manin vedenalainen voimakkuus ja vaikutus on kuitenkin pitkälti riippuvainen Eternian eri kuiden vaiheista ja näin ollen vuorovesien liikkeistä. Toisinaan He-Man on ollut esimerkiksi kykenevä tekemään Mer-Manin keskeisimmät voimat kelvottomiksi siirtämällä Eternian kuut ja luomalla näin Eterniaan laskuveden.[1]

Aseenaan Mer-Man käyttää usein joko taikavoimia omaavaa keltaista miekkaansa,[1] tai joko peistä tai kolmikärkeä. Mer-Manin miekan erityisominaisuus on esimerkiksi jäätymissäde, joka peittää ja jähmettää kohteensa jäähän. Se, onko Mer-Manin miekka taikuuden vai edistyneen eternialaisen teknologian kehityksen tulos, ei ole tiedossa. Miekan on toisinaan sanottu olevan peräisin myös saharauskukalasta.[1] Lisäksi Mer-Man on pukeutunut kellertävään rintapanssariin, hanskoihin sekä säärystimiin tai saappaisiin.[1]

TarinaMuokkaa

Mattelin vuonna 2009 lanseeraaman Masters of the Universe Classics -lelusarjan esittämän taustatarinan mukaan Mer-Manin oikea nimi on Squidish Rex.[6] 2000-luvun He-Man-animaatiosarjan tavoin Classics-lelusarja mainitsee Mer-Manin asuvan ja piileskelevän Rakash-meren syvyyksissä, odottaen Skeletorin kutsua.[6]

Lelusarjan kertoman taustatarinan mukaan Mer-Man oli pakotettu liittymään Skeletorin joukkoihin sen jälkeen, kun hänen oma merenalainen kuningaskuntansa tuhoutui kilpailevien valtameriklaanien kanssa käydyssä merenalaisessa taistelussa.[6] Skeletorin johtamissa Pahuuden taistelijoissa palveleminen pakottaa Mer-Manin nousemaan maanpinnalle useammin, kuin hän itse tahtoisi.[6]

He-Man (1983–1985)Muokkaa

Filmationin tuottamassa 1980-luvun He-Man-animaatiosarjassa Mer-Manin alkuperäisenä ääninäyttelijänä toimi Alan Oppenheimer. Animaatiosarjassa Mer-Man esitettiin eräänä Skeletorin uhkaavimmista ja pätevimmistä kätyreistä, mutta myös oman merenalaisen kuningaskuntansa hallitsijana, joka juonitteli He-Mania ja muita sankareita vastaan myös omin päin.[1] Mer-Manin mainitaan sarjassa asuvan Eternia-planeetan Kristallimeressä.[7][8]

He-Man (2002–2004)Muokkaa

Mer-Man on mukana myös 2000-luvun He-Man-animaatiosarjassa, jossa hahmon ulkonäkö oli muiden hahmojen tavoin päivitetty uudelleen poikkeamaan 1980-luvun animaatiosarjasta, toimintafiguureista ja sarjakuvista. Mer-Manin kerrotaan sarjassa asuvan ja piileskelevän Rakash-meren syvyyksissä, josta hän sarjan ensimmäisessä jaksossa ”Alku” noutaa Skeletorille myös taikavoimia omaavan kristallin.[6][9] Hahmon alkuperäisenä ääninäyttelijänä toimi Scott McNeil, ja suomalaisessa versiossa Raine Heiskanen.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p Mer-Man: Ocean warlord! (1982) battleramblog.com. 11.8.2015. Viitattu 14.5.2020. (englanniksi)
  2. Masters of the Universe - Sarjakuvalistauksia perunamaa.net. Viitattu 14.5.2020.
  3. a b Masters of the Universe 2: Taistelu pilvissä - Sarjakuvalistauksia perunamaa.net. Viitattu 14.5.2020.
  4. Stinkor: Evil master of odors (1985) battleramblog.com. 31.7.2016. Viitattu 14.5.2020. (englanniksi)
  5. Masters of the Universe 3: Taistelu taikamiekasta - Sarjakuvalistauksia perunamaa.net. Viitattu 14.5.2020.
  6. a b c d e Mer-Man eurokolikonmaailma.fi. Viitattu 18.5.2020.
  7. VHS: He-Man and the Masters of the Universe eurokolikonmaailma.fi. Viitattu 18.5.2020.
  8. He-Man (He-Man and the Masters of the Universe): 1. tuotantokausi, 6. jakso: ”Teelan tehtävä” (”Teela’s Quest”). Marsh Lamore (ohjaus), Paul Dini (käsikirjoitus). 1983. Viitattu 18.5.2020.
  9. He-Man (Masters of the Universe vs. The Snake Men): 1. tuotantokausi, 1. jakso: ”Alku” (”The Beginning”). Gary Hartle (ohjaus), Dean Stefan (käsikirjoitus). Cartoon Network. 2002. Viitattu 18.5.2020.