Maksimilian II Emanuel
Maksimilian II Emanuel (11. heinäkuuta 1662 München – 26. helmikuuta 1726 München)[1] oli Baijerin vaaliruhtinas vuosina 1679–1726. Hän oli myös merkittävä sotapäällikkö ja Espanjan Alankomaiden käskynhaltija vuosina 1692–1706.
| Maksimilian II Emanuel | |
|---|---|
 Maksimilian II Emanuel, Joseph Vivienin maalaama muotokuva vuodelta 1700. | |
| Baijerin vaaliruhtinas | |
| Valtakausi | 26. toukokuuta 1679 – 26. helmikuuta 1726 |
| Edeltäjä | Ferdinand Maria |
| Seuraaja | Kaarle VII |
| Syntynyt |
11. heinäkuuta 1662 München, Baijerin vaaliruhtinaskunta |
| Kuollut |
26. helmikuuta 1726 (63 vuotta) München, Baijerin vaaliruhtinaskunta |
| Puoliso |
Maria Antonia Itävaltalainen Theresa Kunegunda Sobieska |
| Lapset | |
| Suku | Wittelsbach |
| Isä | Ferdinand Maria |
| Äiti | Henrietta Adelaide Savoijilainen |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
| Nimikirjoitus |
.PNG){kind=small} |
Maksimilian II Emanuelin isä oli vaaliruhtinas Ferdinand Maria ja äitinsä Savoijin prinsessa Henriette Adelaide (1636–1676), Savoijin kuningas Viktor Amadeus I:n tytär. Hän seuraajasi isäänsä vaaliruhtinaana 16-vuotiaana vuonna 1679. Hänet julistettiin seuraavana vuonna täysi-ikäiseksi. Hän liittyi vuonna 1683 Itävallan rinnalle niin sanottuun suureen Turkin sotaan. Maksimilian Emanuel komensi henkilökohtaisesti baijerilaisjoukkoja Wienin puolustuksessa 1683, Budan taistelussa 1686, Mohácsin taistelussa 1687 ja Belgradin valtauksessa 1688, joista varsinkin viimeinen toi hänelle mainetta. Vuonna 1689 puhjenneessa yhdeksänvuotisessa sodassa Maksimilian Emanuel liittoutui jälleen Itävallan Habsburgien kanssa. Hänestä tehtiin vuonna 1690 Reinille sijoitettujen keisarillisten joukkojen generalissimus ja vuonna 1692 Espanjan Alankomaiden kuvernööri. Hän komensi operaatioita Reinillä ja Italiassa aina sodan loppuun vuonna 1697.[1][2]
Maksimilian II Emanuel nai vuonna 1685 keisari Leopold I:n tyttären Maria Antonian, joka kuoli vuonna 1692. Heidän poikansa Joosef Ferdinand määrättiin vuonna 1698 Espanjan kruununperilliseksi, mutta hän kuoli jo seuraavana vuonna. Maksimilian Emanuel meni vuonna 1694 uudelleen naimisiin Puolan kuningas Juhana III Sobieskin tyttären Theresa Kunigunda Sobieskan kanssa.[1][2]
Vuonna 1701 puhjenneessa Espanjan perimyssodassa Maksimilian Emanuel asettui Ranskan liittolaiseksi keisarikuntaa vastaan, ilmeisesti toiveenaan saada oma sukunsa, Wittelsbachit, nostettua keisarikunnan johtoon Habsburgien tilalle. Kärsittyään tappion Blenheimin taistelussa vuonna 1704 hän joutui lähtemään maanpakoon keisarillisten joukkojen miehittäessä Baijerin. Vuoden 1706 tappiollisen Ramilliesin taistelun jälkeen hän menetti valtansa myös Espanjan Alankomaissa ja samana vuonna uusi keisari Joosef I asetti hänet valtakunnanpannaan. Maksimilian Emanuel joutui asumaan seuraavat yhdeksän vuotta Ranskan hovin suojissa. Hän sai kuitenkin valtaistuimensa takaisin ja valtakunnanpanna peruttiin vuoden 1713 Utrechtin rauhan ja vuoden 1714 Badenin rauhan seurauksena, ja hän palasi pääkaupunkiinsa Müncheniin vuonna 1715. Hänen seuraajakseen tuli vuonna 1726 hänen poikansa Kaarle Albert, josta tuli myöhemmin myös keisari nimellä Kaarle VII.[1][2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Maximilian II Emanuel (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 17.9.2017.
- ↑ a b c Nordisk familjebok (1912), s. 1320–1321 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.9.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maksimilian II Emanuel Wikimedia Commonsissa
