Wikipedia

Juhana III Sobieski

Puolan kuningas (1674–1696)'

Juhana III Sobieski (17. elokuuta 1629 – 17. kesäkuuta 1696) oli Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas vuodesta 1674 kuolemaansa saakka. Puolassa Juhana muistetaan etenkin turkkilaisista saavutetusta voitosta Wienin taistelussa vuonna 1683, mutta toisaalta Sobieski syyllistyi useisiin poliittisiin epäonnistumisiin. Muisto epäonnistumisista on kuitenkin hämärtynyt loistokkaamman sotamenestyksen varjossa, ja Sobieskin valtakausi tunnetaan viimeisenä Puola-Liettuan suuruuden hetkenä.

Juhana III Sobieski
Juhana III Sobieskin muotokuva, maalannut Jerzy Siemiginowski-Eleuter.
Puolan kuningas
Valtakausi 19. toukokuuta 1674 – 17. kesäkuuta 1696
Kruunajaiset 2. helmikuuta 1676
Edeltäjä Michał Wiśniowiecki
Seuraaja August II Väkevä
Syntynyt 17. elokuuta 1629
Olesko, Puola-Liettua
Kuollut 17. kesäkuuta 1696 (66 vuotta)
Varsova, Puola-Liettua
Puoliso Marie-Casimire de la Grange d’Arquien
Suku Sobieski
Isä Jakub Sobieski
Äiti Maria Daniltowicz
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus

Elämäkerta

muokkaa
 
Juhana III Sobieski Wienin piirityksen aikoihin, maalannut Jerzy Siemiginowski-Eleuter, n. 1686, Varsovan kansallismuseo.

Juhana eli puolaksi Jan Sobieski syntyi 17. elokuuta 1629 Oleskossa[1] lähellä Lviviä. Hänen isänsä oli Rutenian voivodi Jakub Sobieski ja äitinsä Maria Daniltowicz.[2] Sobieskin suku kuului alempaan aatelistoon, ja yksi Juhanan esi-isistä oli tunnettu sotilaskomentaja suurhetmanni Stanisław Żółkiewski. Juhanan isä Jakub oli kohonnut aateliston arvojärjestyksessä saaden viran kuninkaan hovista ja toimien elämänsä loppupuolella myös Krakovan linnanherrana ja Puolan senaatissa.[1] Juhana opiskeli ensin Krakovan Nowodworskin kymnaasissa ja sittemmin Jagellon yliopistossa. Vuosina 1646–1648 hän matkusti ympäri Eurooppaa vieraillen esimerkiksi Pariisissa, Lontoossa ja Amsterdamissa. Juhanan vanhempi veli kuoli vuonna 1652 ja Juhanasta tuli näin kolmen suuren puolalaisen suvun, Sobieskien, Zotkiewskien ja Daniltowiczien perijä.[2]

Juhana oli liittynyt armeijaan Euroopan matkansa jälkeen vuonna 1648, ja hän osallistui taisteluihin H’melnytskyin kansannousun ja Pohjan sodan aikana.[2] Juhana asettui Pohjan sodan aikana vuonna 1655 Puolaan hyökänneen Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaan puolelle Puolan kuningas Juhana Kasimiria vastaan. Jo seuraavan vuoden puolella hän kääntyi kuitenkin ruotsalaisia vastaan. Kuningatar Marie Louise Gonzaguen tuella hän alkoi edetä sotilasurallaan nousten marsalkaksi vuonna 1665 ja hetmanniksi vuonna 1666. Vuonna 1667 hän voitti tataarit ja kasakat Podhajcen taistelussa. Hänen palatessaan Varsovaan seuraavan vuoden keväällä Juhana sai ylennyksen suurhetmanniksi. Juhana oli myös mennyt naimisiin ranskalaisen Marie-Casimire de la Grange d’Arquienin kanssa vuonna 1665.[1] Marie eli puolalaisittain Marysienka oli ollut naimisissa Jan Zamoyskin kanssa, ja Sobieski nai hänet tämän miehen kuoltua. Parin suhde oli läheinen, ja he kävivät keskenään erossa ollessaan historioitsijoiden lähteenä käyttämää pitkää kirjeenvaihtoa. Pari sai myös useita poikia ja tyttäriä.[2] Marysienka yritti valituttaa miestään Puolan kuninkaaksi Juhana Kasimirin kuoltua vuonna 1668. Kuninkaaksi valittiin kuitenkin aateliston äänestämänä Michał Wiśniowiecki (1669–73). Sobieski jatkoi sotilasuransa Michałin alaisuudessa ottaen voittoja kasakoista. Michałin valtakausi jäi lyhyeksi hänen kuollessaan vuonna 1673, ja Sobieskin sotilasansiot siivittivät hänen valintansa kuninkaaksi toukokuussa 1674.[1]

Uusi kuningas ei voinut viettää juurikaan aikaa Varsovassa, sillä Puola kävi sotaa Osmanien valtakuntaa vastaan. Sobieski oli ottanut voiton turkkilaisista hieman ennen kuninkaaksi valitsemistaan Chocimissa vuonna 1673, ja myöhemmin puolalaisten onnistui vapauttaa piiritetty Lviv. Vuoteen 1676 mennessä molemmat osapuolet olivat kuluttaneet voimansa loppuun. 24. syyskuuta turkkilaisten kanssa solmittiin aselepo.[2] Lokakuussa 1676 turkkilaisten kanssa solmitun Żórawnon sopimuksen ehdot eivät lopulta olleet juurikaan paremmat kuin vuonna 1672 solmitussa Buczaczin rauhassa, jossa Puola oli menettänyt alueitaan osmaneille.[1] Sobieski oli pyrkinyt liittoutumaan Ranskan kanssa, ja hänellä oli läheiset suhteet hovin ranskalaismieliseen osaan vaimonsa kautta. Ranskalaisille Puola olisi puolestaan saattanut olla oiva liittolainen Habsburgeja vastaan. Ranskalaisten tuella Sobieskin oli tarkoitus sotia Brandenburg-Preussia vastaan, mihin tähtäsi myös Ruotsin kanssa Danzigissa solmittu sopimus vuonna 1677. Sobieskin politiikka epäonnistui lopulta useasta syystä. Moskovan Venäjä oli solminut rauhan turkkilaisten kanssa vuonna 1677, eikä Puola voinut sotia Preussia vastaan ottamatta riskiä Moskovan suunnalta tulevasta hyökkäyksestä maan selustaan. Ruotsalaiset kärsivät tappion preussilaisille Fehrbellinin taistelussa ja myöhemmin Kurfurstin taistelussa. Puolan sejm kieltäytyi lopulta hyväksymästä Jaworowin sopimusta, ja Ranskan Ludvig XIV solmi rauhan Saksan keisarin ja Preussin kanssa. Pettynyt Sobieski alkoi suuntautua tästä lähtien Ranskan sijaan keisarikuntaa kohti.[2]

Vuonna 1683 suurvisiiri Kara Mustafa paššan johtamat turkkilaiset lähtivät etenemään kohti Wieniä Belgradista. Keisari Leopold pyysi Sobieskin apua ja 1. huhtikuuta solmittiin osapuolten välinen avunantosopimus. Sobieskin oli tarkoitus saada rahallista tukea keisarilta ja hän johtaisi avustusjoukkonsa Wieniin. Turkkilaiset olivat kuitenkin paikalla heitä nopeammin ja alkoi kaupungin piiritys. Turkkilaisia oli ehkä jopa 140 000. Sobieskista tuli 74 000 miestä käsittäneen avustusarmeijan komentaja ja Wienin taistelu seurasi 12. syyskuuta 1683. Sobieski johti puolalaisten husaarien hyökkäystä piirittävien turkkilaisten leiriin. Taistelu päättyi turkkilaisten tappioon ja avustusarmeijan voittoon. Voitto Wienissä pysäytti osmanien Puolaakin uhanneen levittäytymisen, mutta Sobieskin myöhemmät sotaretket turkkilaisia vastaan pyhän liigan puolella eivät olleet lainkaan yhtä onnistuneita.[2] Esimerkiksi yritykset vapauttaa Moldavia ja Valakia epäonnistuivat vuosien 1684 ja 1691 välillä. Venäjän kanssa solmittiin puolestaan Grzymułtowskin rauha, jolla venäläisten hallussa vuodesta 1667 ollut Kiova luovutettiin heille lopullisesti. Vuodesta 1691 eteenpäin Sobieskin valtakautta leimasi jatkuva sairastelu ja Puolan aateliston keskenäiset kiistat. Sobieski kuoli Wilanówissa 17. kesäkuuta[1] sydänkohtaukseen[2].

Kuoleman jälkeen

muokkaa
 
Sobieski lähettää viestin paaville Wienin voiton jälkeen. Jan Matejko, 1880, Krakovan kansallismuseo

Sobieskin poika Jakub Sobieski ei tullut valituksi kuninkaaksi, vaan kuninkaaksi nousi Saksin vaaliruhtinas August II Väkevä. Sobieskin kuoleman jälkeen hänen poliittiset epäonnistumisensa paljolti unohdettiin, ja etenkin 1800- ja 1900-luvuilla muisteltiin etenkin hänen voittoaan Euroopan puolesta turkkilaisia vastaan käydyssä Wienin taistelussa.[2] Sobieskin valtakautta onkin pidetty Puola-Liettuan viimeisenä suuruuden hetkenä.[1] Toisaalta Sobieskin sitoutuminen pyhän liigan sotiin kävi hyvin kalliiksi, ja sodista hyötyivät lähinnä ulkovallat. Jatkuva sotiminen esti osaltaan Puolan sisäisten ristiriitojen ratkaisemisen.[2] Jakub Sobieskin tytär Maria Klementyna meni naimisiin vuonna 1719 Englannin kruununtavoittelija James Stuartin kanssa.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g Gotthold K.S. Rhode: John III Sobieski Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.6.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j Norman Davies: God's Playground – A History of Poland, s. 357–372. Columbia University Press, 2005. ISBN 0-231-12817-7 (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  Edeltäjä:
Michał Korybut Wiśniowiecki 		Puolan kuningas
1674–1696 		Seuraaja:
August II Väkevä
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juhana_III_Sobieski&oldid=22874278”