Avaa päävalikko
Max Petitpierre

Max Petitpierre (26. helmikuuta 1899 Neuchâtel25. maaliskuuta 1994) oli sveitsiläinen lakimies ja poliitikko, joka toimi Sveitsin liittoneuvoston jäsenenä 1944–1961 ja sen puheenjohtajana eli liittopresidenttinä 1950, 1955 ja 1960. Ulkoministerin tehtävistä hän vastasi pitkään, vuodesta 1945 vuoteen 1961.

Petitpierre opiskeli lakimieheksi kotikantonissaan Neuchâtelissa, Zürichissä ja Saksan Münchenissä ja tuli 1926 kansainvälisen yksityisoikeuden professoriksi Neuchâtelin yliopistoon. Vuonna 1937 hänet valittiin Neuchâtelin kantonin neuvostoon, 1942 Sveitsin liittokokoukseen eli parlamenttiin ja 1944 liittoneuvostoon. Toisen maailmansodan aikana hän toimi myös Sveitsin kelloteollisuusliiton puheenjohtajana, minkä lisäksi hänellä oli muitakin luottamustehtäviä myös elinkeinoelämän piirissä.[1] Hän toimi myös Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johdossa.

Max Petitpierre kirjoitti myös useita oikeustieteellisiä julkaisuja.[1]

Petitpierren pitkän ulkoministerikauden aikana hän kehitti Sveitsin puolueettomuutta monin tavoin sallimalla tiiviimmät kansainväliset suhteet eri aloilla. Hänestä Sveitsin oli avauduttava osallistumaan Länsi-Euroopan taloudelliseen ja kulttuuriseen kehitykseen.[2]

Prix Max PetitpierreMuokkaa

Vuodesta 1984 vuoteen 2008 erityinen säätiö jakoi Max Petitpierren mukaan nimettyä, 25 000 Sveitsin frangin suuruista palkintoa noin joka toinen vuosi henkilölle, joka on edistänyt Sveitsin kansainvälistä tunnettuutta ja suhteita politiikan, diplomatian, talouden, tutkimuksen, kirjallisuuden tai taiteen alalla.[3] Palkinnon saajia ovat olleet muun muassa kuvanveistäjä Jean Tinguely (1987), ooppera- ja elokuvaohjaaja Daniel Schmid (1988), tietojenkäsittelyteoreetikko Niklaus Wirth (1990) ja arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron (2000).[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Iloniemi, Jaakko: ”Petitpierre, Max (1899)”, teoksessa Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 155-156. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
  2. Max Petitpierre, 95, Swiss Aide Who Modified Neutrality, Dies, The New York Times 11.4.1994. Viitattu 4.11.2014.
  3. a b Preis für Basler Architekturbüro Herzog & de Meuron, Swissinfo 12.1.2001. Viitattu 4.11.2014.