Mauri Lounasmaa
Mauri Viktor Lounasmaa (1. lokakuuta 1933 Turku – 4. helmikuuta 2017 Helsinki)[1] oli suomalainen kemian professori.
Lounasmaan vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Aarno Viktor Rafael Lounasmaa ja apulaistoiminnanjohtaja Maj Inki von Hellens.[2] Hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi 1962 ja tekniikan lisensiaatiksi 1964. Väitöskirjansa ’Etudes chimiques et spectroscopiques sur quelques quinones naturelles et synthétiques’ Lounasmaa julkaisi vuonna 1968 professori Gustav Nymanin valvomana. Väitöksensä jälkeen tohtori Lounasmaa toimi tutkijana Institut de Chimie des Substances Naturelles (1965–1966, Gif-Sur-Yvette, Ranska), ja suoritti post-doktoraaliopintoja Indianan yliopistossa (Bloomington, USA) professori Ernest Wenkertin johdolla vuosina 1968–1969. Tämän jälkeen hän toimi apulaisprofessorina Oulun yliopistossa ja Suomen Akatemian vanhempana tutkijana, kunnes hänet nimitettiin Oulun yliopiston rakennetutkimuksen kemian professorin virkaan 1975. Hän toimi Teknillisen korkeakoulun orgaanisen kemian professorina 1.5.1979[3]–31.10.1998[4]. Kyseinen oppituoli on TKK:n vanhin kemian oppituoli, ja sen ensimmäinen viranhaltija on ollut Gustav Komppa.
Luonnonainekemia oli Lounasmaalle lähellä sydäntä.[3] Hänen suuri kiinnostuksensa luonnonaineisiin ajoi hänet tutkimuksiin aromaattisista floroglusinolijohdannaisista ja yleisemminkin typpipitoisista alkaloideista. Alkuvaiheissa Lounasmaan tutkimus oli painottunut luonnonaineiden rakennetutkimukseen. Lounasmaa loi kiinteät suhteet ranskalaiseen tiedeyhteisöön, ja varsinkin siellä Gif-sur-Yvettes’issä toimivaan luonnonainekemian tutkimusinstituuttiin. Ennen TKK:lle siirtymistään Lounasmaa vietti uudelleen pidemmän jakson Gif-sur-Yvettes’issä, josta TKK:lle siirtyi erityisesti luonnonaineiden valmistukseen painottunut tutkimus. Lounasmaa toi Suomeen erityisesti bioaktiivisten typpipitoisten indolialkaloidien synteesitutkimuksen. Tunnettujen alkaloidikemistien Pierre Potierin ja Henri-Philippe Hussonin kanssa aloitetut tutkimukset johtivat Lounasmaan aktiiviseen tutkimukseen modifioidun Polonovski-reaktion käyttöön useiden indolialkaloidien synteeseissä. Näistä töistä syntyi kaikkiaan kymmenen tohtorinväitöskirjaa, ja töiden tulokset näkyvät nykyäänkin synteesitutkimuksen perinteenä suomalaisessa lääketeollisuudessa.
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 5.3.2017, s. C 18.
- ↑ Kuka kukin on 1982, s. 558. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5
- ↑ a b Facta 2001 (WSOY 1984), 10. osa, palsta 368.
- ↑ Luettelo Suomen kemian professoreista 1761-2000. Chem.helsinki.fi. Viitattu 11.12.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa