Jorma Matti Sundberg (s. 8. heinäkuuta 1942 Pietarsaari) on yritysjohtaja ja suomalaisen talouselämän pitkäaikainen vaikuttaja.

Sundberg valmistui vuonna 1969 kauppatieteiden maisteriksi Åbo Akademista. Vuonna 1978 hänet nimettiin Metsä-Botnian toimitusjohtajaksi, josta hän siirtyi Ruotsiin ja Ovako Steelin toimitusjohtajaksi vuonna 1985. Naapurimaassa Sundberg törmäsi suomalaisen ja ruotsalaisen yrityskulttuurin eroihin, jotka hankaloittivat yrityksen toimintaa.[1]

Sundberg siirtyi Valmetin toimitusjohtajaksi vuonna 1991. Yhtenä tavoitteena oli kasvattaa Valmetin toiminta maailmanlaajuiseksi ja siksi yhtiö suuntasi Aasian ja Etelä-Amerikan markkinoille.[1] Valmetin yhdistyttyä Rauma Oy:n kanssa Sundbergista tuli uuden Metso Oyj:n pääjohtaja vuonna 1999.

Sundbergille myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi vuonna 1995. Vaasan yliopisto nimitti Sundbergin kauppatieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1998[2].

Sundberg on toiminut useissa luottamustehtävissä talouselämän ulkopuolella, muun muassa Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana.[3]

Sundberg on kirjoittanut urastaan ja kokemuksistaan kertovan kirjan Omin silmin, joka julkaistiin vuonna 2020.[4] Kirja on julkaistu myös ruotsiksi, nimellä Med egna ögon.

Ura muokkaa

  • Outokumpu Oy:n tutkimusekonomi 1969–1970
  • Kokkolan tehtaiden konttoripäällikkö 1970–1974
  • Outokumpu Oy:n projektitehtävissä 1974–1975, talous- ja hallintojohtaja 1975–1976
  • Tervakoski Oy:n hallintojohtaja 1976–1978
  • Oy Metsä-Botnia Ab:n toimitusjohtaja 1978–1986
  • Ovako Steel Ab:n (Ruotsi) toimitusjohtaja 1986–1991
  • Valmet Oy:n toimitusjohtaja, hallituksen vpj. 1991–1992, pääjohtaja 1992–1999, hallituksen puheenjohtaja 1992–1997, hallituksen jäsen 1997–1999
  • Metso Oyj:n pääjohtaja 1999, neuvonantaja, hallituksen jäsen 1999–2000
  • Scania Ab:n Pohjois-Euroopan aluejohtaja
  • Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja 2009–2013[5].

Lähteet muokkaa

  1. a b Heli Valtonen: Vuorineuvos Matti Sundberg (1942–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 23.2.2010
  2. https://archive.today/20131005213505/http://old-www.uwasa.fi/ystavat/kunniatohtorit/
  3. Sundberg nousi Hiihtoliiton puheenjohtajaksi, Holkerille potkut Helsingin Sanomat. 10.10.2009. Viitattu 23.2.2010.
  4. Sundberg, Matti: Omin silmin. Boklund Publishing, 2020. ISBN 978-952-7320-12-9.
  5. Hiihtoliiton uusi luottamusjohto aloittaa huomenna 31.5.2013. Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 5.6.2013.