Matti Mononen

suomalainen seiväshyppääjä ja yleisurheiluvalmentaja

Matti Viljami Mononen (s. 25. marraskuuta 1983 Rautjärvi) on kilpauransa jo lopettanut suomalainen seiväshyppääjä. Hän edusti pitkään Imatran Urheilijoita mutta siirtyi kauden 2008 jälkeen Lappeenrannan Urheilu-Miesten riveihin[1]. Hänen valmentajanaan toimi hänen isänsä Markku Mononen. Monosen ennätys on 570, jonka hän hyppäsi Lappeenrannassa 13. heinäkuuta 2006. EM-kisoissa 2006 Mononen sijoittui neljänneksi tuloksella 565. Alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa vuonna 2005 Mononen voitti pronssia tuloksella 560.

Matti Mononen Kalevan kisoissa 2008

Monosen uralla oli paljon vastoinkäymisiä: vuonna 2005 hän oli isänsä kanssa auto-onnettomuudessa, vuonna 2010 hän putosi viidestä metristä seiväskuoppaan Bergenissä, vuonna 2011 hän oli puoli vuotta kuumeessa ja vuonna 2012 hän joutui ranneleikkaukseen pudottuaan seiväskuoppaan Espoossa.[2][3][4][5]

Kesäkuussa 2017 Mononen tiedotti urheilijauransa päättyvän.[6]

Valmennusura

muokkaa

Oman yleisurheilu-uransa jälkeen hän on toiminut yleisurheiluvalmentajana ja on suorittanut ammattivalmentajan tutkinnon Kuortaneen urheiluopistolla. Tunnetuin hänen valmennettavistaan on kolmiloikkaaja Senni Salminen.[7] Maaliskuussa 2022 Mononen perusti oman yrityksen, jonka kautta hän jatkossa jatkaa valmennustöiden tekemistä.[8]

Saavutukset

muokkaa

SM-mitalit aikuisten sarjassa

muokkaa
  • Kultaa
2003 (550)
2006 (555)
2007 (545)
  • Hopeaa
2004 (550)

Sisäratojen SM-mitalit aikuisten sarjassa

muokkaa
  • Kultaa
2004 (560)
2006 (549)
2007 (540)
2008 (540)
2016 (545)
  • Hopeaa
2009 (545)
2012 (535)

Arvokisaedustukset aikuisten sarjassa

muokkaa
  • Olympialaiset
2004 (17:s, 565)
  • MM-kisat
2003 (20:s, 550)
2005 (18:s, 530)
  • EM-kisat
2006 (4:s, 565)
  • MM-kisat (halli)
2004 (23:s, 530)

Lähteet

muokkaa
  • Matti Mononen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  • Matti Mononen Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.