Martti Manninen (näyttelijä)

suomalainen näyttelijä

Martti Manninen (6. syyskuuta 1989 Lappeenranta) on suomalainen näyttelijä, joka valmistui Nätystä teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2014.[2][3]

Martti Manninen
Henkilötiedot
Syntynyt6. syyskuuta 1989 (ikä 35)
Lappeenranta
Kansalaisuus Suomi
Ammatti näyttelijä
Puoliso Sonja Pajunoja[1]
Näyttelijä
Aktiivisena 2012–
Merkittävät roolit Lahtinen
Prinssi Edward
(Lumottu ja Lumottu 2)
Hank
(Vimmaiset tassut)
Aiheesta muualla
IMDb

Manninen alkoi näyttelemään Lappeenrannassa koulussa ollessaan ensimmäisellä luokalla. Hän siirtyi myöhemmin musiikkiluokalle ja aloitti harmonikan ja pianon soiton. Lukion jälkeen hän haki Teatterikorkeakouluun, minne häntä ei kuitenkaan valittu, ja hän haki sen jälkeen Lahden kansanopistoon, jossa opiskeli vuoden. Sieltä hän siirtyi opiskelemaan Nätyyn, josta valmistui vuonna 2014 teatteritieteen maisteriksi. Hänet kiinnitettiin Tampereen teatteriin, jossa hän oli viisi vuotta, kunnes jäi sieltä virkavapaalle, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta näytellä Helsingin kaupunginteatterissa. Musiikkitaustansa vuoksi hän on ollut useissa musikaaleissa mukana. Helsingin kaupunginteatterissa hän ollut mukana muun muassa näytelmissä Pieni merenneito, Humiseva harju ja Vihainen leski.[4][5][2] Hän on ollut mukana myös tuotannoissa Samppalinnan kesäteatterissa ja Valkeakosken kesäteatterissa, jossa hän oli Jari Sillanpään roolissa.[5][6]

Dubbaukset

muokkaa

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

muokkaa
  1. Nurmi, Elle: Pieni Merenneito -musikaalin päätähdet ovat rakastavaisia oikeassakin elämässä - tältä nuoripari näyttää upeissa rooliasuissaan Iltalehti. 14.8.2019. Viitattu 17.2.2023.
  2. a b Näyttelijäksi Tampereelta – EXIT 2014, s. 20. NÄTY, Tampereen yliopisto, 2014. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.2.2023).
  3. Martti Manninen Tampereen teatteri. Viitattu 16.2.2023.
  4. Mykkänen, Laura: Martti Mannisen näyttelijäntie vei Peränurkasta suurelle estradille Lappeenrannan Uutiset. 1.4.2020, Päivitetty 21.4.2020. Viitattu 16.2.2023.
  5. a b Haapala, Riina: Lappeenrantalaislähtöinen Martti Manninen esittää Jari Sillanpäätä – "Poikkeuksellinen hahmo, joka on ollut pinnalla koko uransa" Lappeenrannan Uutiset. 7.12.2017, Päivitetty 13.4.2020. Viitattu 16.2.2023.
  6. Liitiä, Siiri: Tämän päivän prinsessasatu – haastattelussa Sonja Pajunoja ja Martti Manninen Helsingin Kaupunginteatteri. Viitattu 16.2.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.