Samppalinnan kesäteatteri

kesäteatteri Turussa

Samppalinnan Kesäteatteri on Turun Samppalinnanmäellä sijaitseva kesäteatteri, joka ohjelmistossaan on keskittynyt erityisesti musikaaleihin ja musiikkinäytelmiin. Samppalinnan ohjelmisto toteutetaan täysin ammattilaisten voimin. Teatterin omistaa Samppalinnan Kesäteatterin Kannatusyhdistys r.y. Samppalinnan katsomoon mahtuu kerrallaan 882 hengen yleisö[1].

Teatterialueella sijaitseva vanha tuulimylly.

Ensimmäiset ensi-illat kautta aikojen Samppalinnalla olivat Hemmo Airamon ohjaama Isännän ääni 17. kesäkuuta 1960 ja Veikko Uusimäen ohjaama Kullervo 31. heinäkuuta 1960. Kullervoa näytteli 19-vuotias Esko Salminen[2].

Yli 40 vuotta keskeinen henkilö Samppalinnan kesäteatterin toiminnassa oli teatterineuvos Aulis Ruostepuro. Hän toimi siellä näyttelijänä, ohjaajana ja vuodesta 1968 toimitusjohtajana, kunnes jäi eläkkeelle 2005.[3][4]. Hänen ohjaamansa Viulunsoittaja katolla keräsi kesällä 1968 yli 30 000 katsojaa, mikä oli teatterin siihenastinen yleisöennätys.[5]

Myöhempiä Samppalinnan yleisömenestyksiä ovat olleet kesän 2000 My Fair Lady 63 000 katsojalla ja kesän 2012 Housut pois 30 000 katsojalla.[5]

2000- ja 2010-luvuilla Samppalinnan kesäteatterin keskeisiä hahmoja ovat olleet ohjaaja Heikki Sankari ja kapellimestari Jussi Vahvaselkä.

Samppalinnassa esitettyä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Saukkola, Mirva: Musikaali on varma valinta Taloussanomat. 26.6.1998. Viitattu 9.1.2020.
  2. Ilta Eskon seurassa. Suomi, 2014. (Mika Myllyaho haastattelee Salmista Kansallisteatterin lavalla 2014)
  3. Width, Terhi: Kesäteatteritoiminnan ennätysmies Helsingin Sanomat. 24.7.2002. Viitattu 8.1.2020.
  4. Teatteria kesät talvet Helsingin Sanomat. 24.7.2002. Viitattu 8.1.2020.
  5. a b c Samppalinnan Kesäteatteri ylsi katsojaennätykseensä, Turkulainen 19.2.2013. Viitattu 9.1.2020.
  6. a b c d e f g h i j k l Menneet vuodet Samppalinnan kesäteatteri (Internet Archive, tallennettu 4.5.2016). Viitattu 9.1.2020.
  7. Lähteenmäki, Miira & Vuori, Suna: Kesäteatterissa yleisö saa mitä haluaa. Helsingin Sanomat, 4.8.1996, s. 15. HS Aikakone (digitilaajille).
  8. Kesäistä teatteria. Suomen Turku, 1973, nro 2, s. 19. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020.
  9. Kesäisen Turun teatterit. Suomen Turku, 1972, nro 2, s. 25. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020.
  10. Turun teatterikesä 1969. Suomen Turku, 1969, nro 2, s. 12. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020.

Aiheesta muualla muokkaa