Avaa päävalikko

Martta on alkujaan arameankielinen naisen etunimi, joka alkukielessä tarkoittaa valtiatarta.[1] Nimen on tehnyt laajalti tunnetuksi Uudessa testamentissa mainittu Martta, Betanian Marian ja Lasaruksen sisar[2], joka tunnetaan erityisesti tunnollisena taloudenhoitajajana[3][4] Martta ei näin ollen ole Martin sisarnimi, vaikka nimen asun perusteella niin voisikin päätellä. Raamatun Martan mukaan on saanut nimensä myös Marttaliitto, jonka jäsenistä käytetään toisinaan martta-nimitystä. Nimen englanninkielinen vastine on Martha.

Martta
Nimipäivä  
– suomenkielinen 26. heinäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 4. heinäkuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Marta, Martha, Märtha
Nimen alkuperä arameaa, "valtiatar"

Suomessa Martan nimipäivä on 26. heinäkuuta. Vuoden 2018 loppuun mennessä nimi on Suomessa annettu 36 520 naiselle, joista noin puolet on syntynyt vuosina 1900–1919.[5]

Tunnettuja MarttojaMuokkaa

Marttoja uskonnollisissa teksteissäMuokkaa

  • Martta, Uuden testamentin henkilö

Keskusliitto ja yhdistystoimintaMuokkaa

Suomessa toimii puolueeton käytännön apua organisoiva liitto nimeltään Marttaliitto, konserni sekä sen alaisuudessa toimivat paikallisyhdistykset jotka tunnetaan Marttayhdistyksinä.

Kuvitteellisia MarttojaMuokkaa

Martta taiteilijanimenäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja =, s. 156. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
  2. Joh. 11:1–44
  3. Luuk. 10:38–42
  4. Joh. 12:1–2
  5. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 7.1.2019.