Martin Fritz (s. 24. lokakuuta 1994) on itävaltalainen yhdistetyn hiihtäjä, joka edustaa seuratasolla WSV Murauta.

Martin Fritz
Martin Fritz vuonna 2017.
Martin Fritz vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt24. lokakuuta 1994 (ikä 29)
Uran tiedot
Seura Itävalta WSV Murau
Laji yhdistettyView and modify data on Wikidata
Maailmancup
Kaudet 2013-
Voitot 0
Palkintokorokkeella 1

Tietolaatikko päivitetty 5. tammikuuta 2019

Mitalit
Maa:  Itävalta
Miesten Yhdistetty
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Planica 2023 joukkuekilpailu

Fritz debytoi yhdistetyn maailmancupissa tammikuussa 2013 Seefeldissä ollen 47. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti helmikuussa 2014 Lahdessa suurmäen ja 10 kilometrin hiihdon kilpailussa ollen 26. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kymmenes Val di Fiemmessä helmikuussa 2016. Hän oli palkintokorokkeella ensimmäistä kertaa Otepäässä tammikuussa 2019 oltuaan kolmas.

Fritz voitti nuorten MM-kultaa joukkuekilpailusta Val di Fiemmestä helmikuussa 2014 ja oli noissa kisoissa myös normaalimäen ja viiden kilometrin hiihdon kilpailussa pronssilla. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 Fritz sijoittui normaalimäen Gundersen-kilpailussa 15:nneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli normaalimäen Gundersen-kilpailussa kahdestoista. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän saavutti joukkuekilpailussa pronssia ja sijoittui normaalimäen Gundersen-kilpailussa 14:nneksi.

Lähteet muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.