Tämä artikkeli kertoo yhdysvaltalaisesta jalkapalloilijasta. Muita samannimisiä henkilöitä on täsmennyssivulla.

Martín Arturo Vásquez Gomez (s. 24. joulukuuta 1963 Jalisco, Meksiko) on meksikolaissyntyinen yhdysvaltalainen jalkapallovalmentaja ja entinen keskikenttäpelaaja. Elokuusta 2011 lähtien hän on toiminut Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueen apuvalmentajana.

Ura pelaajana muokkaa

Vásquez muutti perheensä mukana Meksikosta Yhdysvaltoihin Los Angelesiin 12-vuotiaana. Hän opiskeli Alhambra High Schoolissa, jossa pelasi jalkapalloa koulun joukkueessa. Nuorena hän pelasi myös lyhyen aikaa meksikolaisessa Leones Negrosissa, mutta päästyään 1980 California State Universityyn hän jatkoi pelaamista yliopiston joukkueessa. Vuonna 1984 hän liittyi tuolloin Major Indoor Soccer Leaguessa pelanneeseen Los Angeles Lazersiin. Hän pelasi 1980-luvulla yhdysvaltalaisseuroissa ja haki peliaikaa myös Meksikosta, jossa hän edusti muun muassa FC Atlasta 119 ottelussa.

Vuonna 1996 Vásquez palasi Yhdysvaltoihin siirtyen hiljattain perustetussa MLS-liigassa pelanneen Tampa Bay Mutinyn riveihin. Hän lopetti peliuransa Yhdysvaltain A-Leaguessa pelanneessa Orange County Zodiacissa 1999.

Maajoukkuetasolla Vásquez pelasi kolme ottelua Meksikon maajoukkueessa 1991–1992. FIFA ei kuitenkaan katsonut otteluita virallisiksi, joten Vasquezille tarjoutui myöhemmin mahdollisuus edustaa myös Yhdysvaltain joukkuetta.

Ura valmentajana muokkaa

Peliuransa jälkeen Vásquez siirtyi valmennustehtäviin California State Polytechnic University, Pomonan apuvalmentajaksi. Kahden Pomona-kauden jälkeen hän siirtyi kahdeksi kaudeksi naisten sarjassa pelanneen San Diego Spiritin apuvalmentajaksi. [1] Tämän jälkeen hän valmensi Damien High Schoolin joukkuetta pari vuotta, ennen siirtymistään Los Angeles Galaxyn apuvalmentajaksi kaudeksi 2004. [2]

Tammikuussa 2005 Vásquez siirtyi Chivas USA:n apulaisvalmentajaksi ja toimi Bob Bradleyn aisaparina runsaat kolme vuotta. Kesällä 2008 hän teki uuden aluevaltauksen Jürgen Klinsmannin otettua hänet valmennustiimiinsä FC Bayern Münchenin apuvalmentajaksi. [3] Pesti päättyi kuitenkin ennen aikojaan, kun Klinsmann ryhmineen sai potkut huhtikuussa 2009. [4]

Joulukuun alussa 2009 Vásquezista tuli ensimmäistä kertaa urallaan päävalmentaja, kun Chivas USA palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. [5] Hänen pestinsä päättyi kuitenkin potkuihin jo lokakuussa 2010, kun Chivas jäi MLS-liigan pudotuspelien ulkopuolelle ensi kerran kauden 2005 jälkeen. [6]

Elokuussa 2011 Vásquez aloitti Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueen apuvalmentajana. [7]

Lähteet muokkaa

Edeltäjä:
Preki
Chivas USA:n päävalmentaja
2010
Seuraaja:
Robin Fraser