Markku Tuuli (29. tammikuuta 194526. kesäkuuta 1983)[1] oli suomalainen elokuvakriitikko ja -toimittaja sekä tietokirjailija. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa oli itäeurooppalainen elokuva, josta hän kirjoitti kaksi tietokirjaa Suomen elokuvasäätiön julkaisusarjaan. Pisimpään Tuuli kirjoitti elokuva-arvosteluja Katso-lehteen. Elokuvan lisäksi Tuuli kirjoitti rockmusiikista.[2]

Vuoden 1945 paikkeilla syntynyt Markku Tuuli kiinnostui elokuvista syvällisesti jo teinivuosinaan Kouvolassa, ja harrastus muuttui työksi hänen muutettua Helsinkiin opiskelemaan. Vuonna 1965 hän aloitti Ilta-Sanomien ja 1967 Uuden Suomen elokuva-avustajana. Vuonna 1967 hän aloitti myös Katso-lehden elokuva-arvostelijana. 1970-luvun alussa hän kirjoitti myös musiikkilehti Musaan. Vuosina 1972–1980 hän laati Mitä missä milloin -vuosikirjojen elokuvakatsaukset. Hän vieraili tuomaristojen jäsenenä Bulgarian Varnan elokuvafestivaaleilla ja Tampereen lyhytelokuvajuhlilla.[2]

Tuuli teki töitä myös radiolle, kuten neliosaisen ohjelmasarjan Elokuva ja todellisuus. Television puolella hän käsikirjoitti Iltatähti-musiikkiohjelmaa syksyllä 1981.[2][3]

Markku Tuuli kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 38-vuotiaana kesäkuussa 1983.[2]

Teoksia

muokkaa
  • Hiljaisuus ja huuto : unkarilainen elokuva tänään. Suomen elokuvasäätiö, 1978. ISBN 951-9349-04-9.
  • Maisema taistelun jälkeen : elokuva uutta Puolaa rakentamassa. Suomen elokuvasäätiö, 1981. ISBN 951-9349-18-9.

Lähteet

muokkaa
  1. Lehtonen, Esko: Suomalaisen rockin tietosanakirja 2. Kirjan takakannessa on Waldemar Walleniuksen kirjoittama teksti, jossa teos omistetaan Markku Tuulen muistolle, ja kirjoituksessa on mainittu Tuulen syntymä- ja kuolinaika. Fanzine Oy, 1983. ISBN 951-9287-09-4.
  2. a b c d Telaranta, Reijo: Markku Tuuli in memoriam Katso. 27/1983, s. 56. Viitattu 11.8.2017.
  3. Tuuli, Markku, Ritva-tietokanta, Radio- ja tv-arkisto, KAVI. Viitattu 10.8.2017.