Markku Koli

suomalainen kenraaliluutnantti

Markku Juhani Koli (s. 28. joulukuuta 1953 Oulu) on suomalainen upseeri ja kenraaliluutnantti evp.

Koli vuonna 2011

Markku Koli syntyi oululaisperheeseen, hänen vanhempansa olivat ekonomi Jouni Koli ja kanslisti Irma Sandman. Koli pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta toukokuussa 1973.

Koli on valmistunut Kadettikoulusta kenttätykistölinjalta vuonna 1978, vuonna 1987 Sotakorkeakoulusta ja vuonna 1993 Yhdysvaltain maavoimien komentaja- ja esikuntakorkeakoulusta. Hän työskenteli elokuusta 2009 lähtien syyskuuhun 2011 asti Pääesikunnan päällikkönä.

Sitä ennen hän palveli muun muassa Pääesikunnan operaatiopäällikkönä heinäkuun 2009 loppuun asti. Koli on palvellut muun muassa 1990-luvulla Panssariprikaatiin kuuluvan Jääkäritykistörykmentin komentajana. Lisäksi hän on toiminut sotakorkeakoulun opettajana.

Kesällä 2011 Koli ilmoitti eroavansa Puolustusvoimien palveluksesta ja siirtyvänsä Arabiemiraatteihin sotilasjohdon neuvonantajaksi.[1]

Kolia pidettiin vahvana ehdokkaana puolustusvoimain uudeksi komentajaksi Juhani Kaskealan jälkeen kenraali Ari Puheloisen ja kenraali Ilkka Asparan ohella.

Koli määrättiin vuonna 2010 maksamaan puolustusvoimille lähes 7 000 euroa vahingonkorvausta edustusasuntonsa remontista. Jyri Häkämiehen johtama puolustusministeriö kielsi 18. maaliskuuta 2009 kalliiden edustusasuntojen hankkimisen armeijan ylimmälle johdolle, mutta viisi päivää myöhemmin pääesikunnan tulevaksi johtajaksi valitulle Kolille vuokrattiin asunto Eiranrannasta. Edellisenä vuonna valmistuneessa talossa sijainnut asunto remontoitiin edustustehtäviä varten ja sinne hankittiin irtaimistoa, ja remontin ja hankintojen yhteissumma oli lähes 94 000 euroa. Toukokuun lopulla puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala päätti laittaa edustusasunnoista luopumisen käytäntöön ja Kolin asuntoon hankittu irtaimisto siirrettiin suurilta osin puolustusvoimien varastoon. Koli muutti asuntoon myöhemmin ja lunasti sinne jääneen vähäisen irtaimiston itselleen. Puolustusvoimain komentajaksi pääesikunnan johdosta ylennyt Ari Puheloinen määräsi marraskuussa 2010 Kolin korvaamaan puolustusvoimille aiheutuneen noin 28 000 euron vahingon, koska Kolin olisi asemassaan pitänyt tuntea ohjeistus, mutta korvausta kohtuullistettiin neljäsosaan.[1][2]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Huhtanen, Jarmo: Kenraalin asunnosta huima lasku. Helsingin Sanomat, 25.2.2014, s. A13. Huima lasku kenraalin asunnon remontista ja sisustamisesta.
  2. Huhtanen, Jarmo: Koli puolusteli tekojaan. Helsingin Sanomat, 26.2.2014, s. A8. Pääesikunnan ex-päällikkö perusteli huimaa remonttilaskua: Väärinkäsitys.
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.