Marketta Viitala

Marketta Viitala (s. 1935) on suomalainen tanssitaiteilija, koreografi, pedagogi ja opetusneuvos, joka tunnetaan erityisesti elämäntyöstään lasten ja nuorten tanssiharrastuksen edistämiseksi. Viitala jatkaa virallisen eläköitymisen jälkeen nuoren tanssin uusien haasteiden ja Tanssiaittojen toimintaidean loppuunsaattamisen innoittamana toimintaa Pyhäjärvellä, Jokilaaksoissa ja valtakunnallisestikin itseään ja kanssatoimijoitaan kuunnellen.

TaustaMuokkaa

Viitala syntyi Honkajoella, muutti Helsingin, Kauhavan ja Nurmon kautta Pyhäjärvelle v. 1962 ja  Helsinkiin v. 2008 - työtila edelleen Pyhäjärvellä. Luokan- ja erityisopettajan tuntkintoja täydentävän tanssinopettajan ja koreografin koulutuksen monipuolisuuden hän varmisti useissa maissa  eri tanssilajien gurujen johdolla sekä laajalla ja kattavalla tanssiesitysten seuraamisella eri puolilla maailmaa,  perustana  1970-luvulla alkaneen Suomen tanssin nousun innoittavimpien taiteilijain kurssit ja yhteistoimet.

UraMuokkaa

Viitala aloitti  pedagogin työnsä v. 1959, kiinnostui esittävästä liikunnasta, jo 1960-luvulta lasten ja  nuorten tanssista. Päätoimiseen tanssitaiteilijan työhön hän siirtyi v. 1983. Ohjaavana läänintaiteilijana hän toimi Oulun läänissä v. 1984-89. Hän onnistui luomaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan laajan tanssin harrastajakunnan, mikä loi edelleen perustaa ammattitanssille. Vuodesta 1989 hän jatkoi freelance -työtä, rinnalla myös tanssikirjoittajana. Alueellisten laajojen EU Leader+ -hankkeiden taiteellinen ja tuotannollinen johtajuus täyttivät vuosien 1999-2007 pääosan. Viitala on vieraillut ja opiskellut laajalti eri mantereilla  - myös kiertänyt tanssiryhmiensä kanssa esiintymässä ja opintomatkoilla  eri puolilla maailmaa - kauimpana Australiassa, Etelä-Koreassa, Tansaniassa ja Pohjois-Amerikassa.

Viitalan työtä suomalaisen nykytanssin ja luovan tanssi-ilmaisun parissa pidetään hyvin kokonaisvaltaisena. Pedagogin ja koreografin uransa lisäksi hän on toiminut valtakunnallisissa  tanssin ja lastenkulttuurin luottamustehtävissä. Hän on ollut myös useiden tanssitapahtumien alkuunpanija ja koordinaattori. Esimerkkeinä hänen ideoimistaan tapahtumista ovat mm. Arktiset Askeleet Oulussa, Täydenkuun Tanssit sekä Omat tanssit Pyhäjärvellä, Tykkääkkö tanssista - tapahtumat Jokilaaksoissa ja  Tanssin Juhlaa Akustiikassa -tapahtumat Ylivieskassa.

Viitala jatkaa tanssitoimintaansa tavoitteena paikallisen ja alueellisen nuoren tanssin säännöllisesti esiintyvien ryhmän vakiintuminen ja  TANSSIAITAT -kokonaisuuden saattaminen lasten, nuorten ja erityisryhmien tanssitoimintaa tukevaksi pienimuotoiseksi toiminta- ja tukiyksiköksi teemana ”Kohden nuoren tanssin tasavertaa”.

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

  • Tanssia elämyksen ehdoilla = Dance as an art experience : creative processes in children's dance (Svoli, 1998, ISBN 951-96428-2-X)[1][2]
  • (toim. yhdessä Laura Hokkasen kanssa) Askelia ja kohtaamisia jokilaaksojen kulttuurimaisemassa (Jokilaaksojen tanssitaiteen tuki, 2007)
  • Elämyksellisiä polkuja esittävään tanssiin  (Taidesosuuskunta TANSSIAITAT  - Paino Grano 2019 ISBN 978-952-94-1471-0)
  • Tanssin tiedonvälityksen, tanssin tasaverran, pedagogiikan, tuntimateriaalin sekä syvempien sisältöjen kirjoituksia  sekä virallisten tahojen että tiedotusvälineiden ja koulutuksen järjestäjien toimeksiannosta 1970-luvulta lähtien
  • Tanssia pohjoisen taivaan alla - nuoren tanssin virikevideo (yhteistyössä Vivianne Budsko-Lommi, Hannu Hyttinen ja Nina Lindholm) v. 2000
  • Useita musiikkikoosteita tunti- ja ohjelmistokäyttöön

PalkinnotMuokkaa

  • Opetusneuvoksen arvonimi v.1991 Pyhäjärven kaupungin juhlavuoden kunniaksi anoma
  • Puolustusvoimien ansiomerkki v. 1991 Sotainvalidien Veljesliiton 50v-juhlan ”Yki monista” -esitys
  • Suomen Tanssitaiteilijain liiton ansiomerkki v.1991
  • Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kunniajäsenyys v. 1991
  • Oulun läänin taidepalkinto v. 1993
  • Lastenkulttuurin valtionpalkinto v. 1998
  • Sanomalehti Kalevan 100-vuotisjuhlamitali v. 1999
  • Pohjois-Pohjanmaan maakuntapalkinto no 2 v. 2006
  • Suomen Tanssioppilaitosten Liiton ”Vuoden tanssikasvattaja”-palkinto v. 2011
  • Keski-Pohjanmaan Liikunnan (Kepli) Tanssikasvatuksen elämäntyön palkinto v. 2019
  • PRO DANCE - Lucia Nifontova -elämäntyön erikoisstipendi v. 2019

LähteetMuokkaa

  1. Pohjois-Pohjanmaan liitto: Pohjois-Pohjanmaa-palkinto 2006 Opetusneuvos Marketta Viitala pohjois-pohjanmaa.fi. 2006. Viitattu 24. marraskuuta 2007.
  2. Opetusministeriö: Lastenkulttuuripalkinto tanssipedagogi Marketta Viitalalle minedu.fi. 20. marraskuuta 1998. Viitattu 24. marraskuuta 1998.