Avaa päävalikko

Marjukka Tepponen (s. 16. heinäkuuta 1984)[1] on laulukilpailuissa menestynyt suomalainen sopraano. Hän voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun vuonna 2008[2] ja Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen naisten sarjan 2010[3].

Marjukka Tepponen
Henkilötiedot
Syntynyt 16. heinäkuuta 1984 (ikä 35)
Ammatti laulaja (sopraano)
Muusikko
Aktiivisena 2005
Tyylilajit nykymusiikki, ooppera
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Siilinjärven musiikkiopistossa 5-vuotiaana pianonsoitolla[4], 1999 laulun yksityisopinnoilla[5] ja 2000–2003 Kuopion konservatoriossa musiikin opintonsa alkuun saattanut[6] Tepponen valmistui 2007 Jyväskylän ammattikorkeakoulun muusikkolinjalta pääaineena laulu. Hän opiskeli laulua sittemmin Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2008[7], suorittaen lauludiplomin 2011.[4]

Vuonna 2010 Tepponen esiintyi Kansallisoopperassa Don Giovanni -oopperan Zerlinan roolissa ja Savonlinnan oopperajuhlilla Carmenissa mustalaistyttö Frasquitan roolissa[8] ja on sittemminkin laulanut samoilla areenoilla. Tepponen on laulanut myös muun muassa Kuopion kaupunginorkesterin ja Keski-Suomen alueoopperan solistina.[9] Ulkomaan debyyttinsä hän teki Itävallassa syyskuussa 2010 Grazin oopperassa laulamalla Mimín roolin Puccinin oopperassa La bohème.[5]

PerheMuokkaa

Tepponen on kotoisin Siilinjärveltä, josta perhe muutti Kuopioon 2001.[4] Hänen isänsä on ammattimuusikko Kuopion kaupunginorkesterissa.[4] Tepponen kertoo oopperakärpäsen iskeneen hänen käytyään katsomassa Kuopiossa La bohème -oopperan ainakin kuusi kertaa.[4] Tepponen kertoo tärkeimmän palautteensa olevan hänen huonokuuloisen, jo edesmenneen mummonsa mietteet, että Marjukan ääni kuulostaa siltä ”kuin se tulisi taivaasta”.[4] Hän kertoo eläneensä toisen puolen elämästään kasvaen maalla hevosia hoidellen ja ihan tavallisia töitä tehden.[4]

»Isovanhemmillani oli maatila, jossa kasvatettiin ja valmennettiin ravihevosia. Aikoinani omistinkin kolme hevosta. Haaveena on joskus omistaa oikein hyvä hevonen.»
(Marjukka Tepponen, 14. heinäkuuta 2011 [4])

Tepposen puoliso on yhdysvaltalainen baritoni Kevin Greenlaw.[10][11] He asuvat Lontoossa. Häät on tarkoitus viettää alkukesästä 2016.[12] Tepponen ja Greenlaw esiintyivät nimirooleissa Tampere Filharmonian Kullervo-sinfoniassa 2015 ja yhdessä myös Turun ruotsalaisen teatterin Figaron häissä 2014.[11]

DiskografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Marjukka Elämyksien näyttämöllä -projekti. 2009. Suomen Golfliitto, Savonlinnan oopperajuhlat ja Veikkaus. Viitattu 29.5.2015.
  2. Marjukka Tepponen voitti Mustakallio-kilpailun YLE Uutiset. 20.07.2008. Viitattu 8.1.2010.
  3. Marjukka Tepponen lauloi voittoon Keskisuomalainen. 7.1.2010. Viitattu 8.1.2010.
  4. a b c d e f g h Toijonen, Siskotuulikki: Menestynyt oopperatähti Marjukka Tepponen pitää jalat maassa ja mummon mielessä Kansan Uutiset. 14.7.2011. Viitattu 29.5.2015.
  5. a b Marjukka Tepponen (vierailevat solistit) Kuopion kaupunginorkesteri. Viitattu 29.5.2015.
  6. Marjukka Tepponen Allegro Artist Management. Viitattu 29.5.2015.
  7. Marjukka Tepponen - Violetta La Traviata. Keski-Suomen alueooppera. Viitattu 8.1.2010.
  8. Hedberg, Katja: Kuin kova ratakierros. Savon Sanomat, 8.1.2010, s. 17.
  9. Marjukka Tepponen Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu. 6.8.2009. Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 8.1.2010.
  10. Kotilainen, Virpi: Laulajan kosinta yllätti sekä yleisön että morsiamen Yle Keski-Suomi. 2.1.2015. Viitattu 29.5.2015.
  11. a b Barihunk Kevin Greenlaw proposes to girlfriend mid-duet Barihunks. 3.1.2015. Viitattu 29.5.2015. (englanniksi)
  12. Lankolainen, Eeva: Häiden suunnittelua ja suomen kielen opintoja Savon Sanomat. 13.4.2015. Viitattu 29.5.2015.
  13. Lankolainen, Eeva: Loppupeleissä haaveena on muutto Suomeen (levyn teosta) Savon Sanomat. 14.4.2015. Viitattu 29.5.2015.
  14. Mattila, Jussi: Marjukka Tepponen ja Kuopion kaupunginorkesteri: Sweet Rapture and Heartache (levyarvostelu) Keskisuomalainen. 18.4.2015. Viitattu 29.5.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa