Avaa päävalikko

Marjukka Havumäki on suomalainen toimittaja ja uutistenlukija, joka on työskennellyt Yleisradiossa 1980-luvulta lähtien.[1]

Hänet tunnetaan myös kehitysvammaisten oikeuksien puolustajana. Havumäki on muun muassa toiminut asuntojen hankkimiseksi vammaisille ja tiedon lisäämiseksi heidän arjestaan ja elämästään. Marjukka Havumäen esikoinen Kalle Havumäki, jolla on Williamsin oireyhtymä, on tullut tunnetuksi Resisposse-yhtyeen rap-solistina.[2][3] Marjukka Havumäki on toiminut myös itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton selostajana yhteensä 12 kertaa.

Havumäki aloitti tv-toimittajan uransa 1980-luvun keskivaiheilla amatöörivoimin tehdyssä Turun ylioppilaskylän Kylä-TV:ssä.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Marjukka Havumäki työstään: ”Joskus tuntuu siltä, että mikään ei riitä” idealista.fi. 23.11.2016. Viitattu 29.3.2019.
  2. Kehitysvammaisten puolustaja. Iltalehti, 2010, nro 31.5., s. 12.
  3. Television uutisankkuri Marjukka Havumäki: ”Oikeus ihmisarvoiseen elämään ja asumiseen kuuluu myös kehitysvammaisille" Tampereen kaupunkilähetys
  4. Rusi, Miikka: Televisio tuli kylään Turun ylioppilaslehti. 23.03.2016. Viitattu 6.9.2018.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.