Avaa päävalikko

Marjorie Gestring (18. marraskuuta 192220. huhtikuuta 1992) oli yhdysvaltalainen uimahyppääjä ja olympiavoittaja.

Mitalit
Marjorie Gestring
Marjorie Gestring
Maa:  Yhdysvallat
Naisten uimahypyt
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Berliini 1936 3 m ponnahduslauta

Gestring voitti kolmen metrin ponnahduslautahyppyjen olympiakultaa Berliinin olympialaisissa 1936 vain 13 vuoden ja 268 päivän ikäisenä. Hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin tunnettu olympiavoittaja. [1] Häntäkin nuorempi tosin lienee Pariisin olympialaisissa 1900 miesten perämiehellisen kaksikon kultaa voittaneen Alankomaiden soutujoukkueen perämiehenä toiminut arviolta kymmenvuotias ranskalaispoika, jonka henkilöllisyyttä ei kuitenkaan tiedetä [2].

Gestring voitti kuusi Yhdysvaltain mestaruutta ponnahduslauta- ja kaksi kerroshypyissä. Hän ei pystynyt toisen maailmansodan vuoksi puolustamaan olympiavoittoaan järjestämättä jääneissä olympialaisissa 1940 ja 1944, eikä onnistunut paluuyrityksessään Lontoossa 1948[3].

LähteetMuokkaa

  1. Winter & Summer Olympics Miscellaneous Records www.databaseolympics.com (englanniksi)
  2. Nuorin olympiavoittaja on jäänyt tuntemattomaksi HS Verkkoliite 15.8.2004 Viitattu 5.8.2008
  3. Esittely www.ishof.org-sivustolla (englanniksi)