Maritta Pitkänen
Maritta Kristiina Pitkänen (o.s. Kirjavainen, 23. heinäkuuta 1951 Vilppula – 23. elokuuta 2023 Järvenpää)[1][2] oli suomalainen taidehistorioitsija, joka toimi yli 30 vuotta Gösta Serlachiuksen taidemuseon johtajana, vuoden 2008 loppuun asti.[3] Hänestä tuli Gösta Serlachiuksen taidesäätiön ensimmäinen kokopäiväinen intendentti vuonna 1973.[4] Koulutukseltaan hän oli filosofian lisensiaatti.[3]
Ura muokkaa
Pitkäsen ura museoiden parissa alkoi 1970-luvun alussa Ruotsista Skoklosterin linnasta, jossa hän työskenteli kaksi kesää osallistuen linnan kokoelmien hoitoon ja opastustyöhön. Linnaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä barokkimuseoista[5]
Pitkänen toimi vuodesta 1973 lähtien Gösta Serlachiuksen taidesäätiön palveluksessa, aluksi museonhoitajana, vuodesta 1974 lähtien intendenttinä ja vuodesta 1985 museonjohtajana[5]. Hän toimi myös taidesäätiön sihteerinä 35 vuoden ajan.[6] Hänen johdollaan Gösta Serlachiuksen taidemuseosta tuli kulttuuripaikka, joka tunnetaan merkittävästä Suomen taiteen kultakauden kokoelmasta ja siihen liittyvästä näyttelytoiminnasta[7][6]. Hän oli aktiivinen osallistuja kotimaisissa taide- ja museopiireissä ja toimi 1970-luvulta lähtien muun muassa kansainvälisen museoneuvoston luottamustehtävissä[7]. Pitkänen teki 1990-luvun alussa lisensiaattitutkielman, joka käsittelee Akseli Gallen-Kallelan, G. A. Serlachiuksen ja Gösta Serlachiuksen tekemää yhteistyötä eli mesenaatin, taiteilijan ja keräilijän suhdetta[7].
Pitkänen aloitti 1996 mittavan kunnostushankkeen, jossa Joenniemen kartanon puistoon ja puutarhaan palautettiin sen alkuperäisasun tärkeimmät piirteet. Maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin kanssa suunnitellun hankkeen budjetti oli 1,5 miljoonaa markkaa.[8]
1990-luvun lopulla Pitkänen omistautui Euroopan kulttuurin edistämiseen European Museum of the Year Award -järjestössä, Euroopan unionin Raphael-toimintaohjelmassa ja Suomessa museoiden tulevaisuusprojektissa.[7]
Yhteistyössä muiden museoiden kanssa hän ideoi muun muassa Kultaisen polun, jossa katsoja kulki Suomen kultakauden keskeisimpien teosten ääreen Ateneumissa ja Serlachiuksen taidemuseossa, ja Kultaisen kolmion, joka yhdisti Suomen kolme merkittävintä eurooppalaisen taiteen kokoelmaa eli Sinebrychoffin, Serlachiuksen ja vaasalaisen Karl Hedmanin kokoelmat. Myös museon nettisivuille toteutettu lapsille ja nuorille suunnattu Taidekoulu Gösta oli Pitkäsen ideoima.[5][9] Vuonna 2007 avatulla sivustolla opetettiin taiteen perusasioiden ja termien lisäksi myös havainnoimaan taidetta ja seuraamaan teosten tarinoita.[9]
Luottamustehtävät muokkaa
Pitkänen oli International Council of Museums (ICOM) -komitean hallituksen jäsen 1983–1995[5] ja oli myös komitean sihteeri ja varapuheenjohtaja.[10]
Gösta Serlachiuksen taidemuseo osallistui vuonna 1989 Euroopan Museofoorumin EMF:n järjestämään Vuoden eurooppalainen museo -kilpailuun. Kilpailun jälkeen Pitkäsestä tuli ensin järjestön kansallinen kirjeenvaihtaja, sittemmin yksi kilpailun tuomareista (1994–2006). Museofoorumi palkitsi Pitkäsen hänen tekemästään työstä muun muassa elinikäisellä museolähettilyydellä.[11] Järjestö toimii Euroopan neuvoston suojeluksessa. Vuonna 1994 tuomaristoon kutsuttu Pitkänen oli tuomariston ensimmäinen suomalaisjäsen, ja hän arvioi noin sataa museota eri puolilla Eurooppaa kävijäkokemuksen kannalta.[12][10] Vuonna 2007 EMF nimitti ensimmäiset museolähettiläät, joista toinen oli Pitkänen. Lähettilään arvo on elinikäinen, ja se oli tunnustus työstä museomaailman ja erityisesti EMF:n hyväksi.[11]
Pitkänen oli Mäntän musiikkijuhlien valtuuskunnan jäsen[5] ja kaupungin kuvataidepalkinnon tuomaristossa vuonna 1993.[13]
Palkinnot ja tunnustukset muokkaa
- Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston palkinto 1996 suomalaisen taiteen ja taidemaailman hyväksi tehdystä työstä.[7]
- Suomen museoliiton kultainen ansiomerkki 2003 tunnustuksena 30-vuotisesta työstä museoalalla.[6]
- Euroopan museofoorumin kunniajäsenyys 2006 ensimmäisenä suomalaisena kiitoksena palveluksista, joita hän oli foorumille tehnyt.
- Fabiola-mitali 2006, jonka myönsi Euroopan museofoorumin suojelija, Belgian kuningatar Fabiola.[14]
Julkaisuja muokkaa
Pitkänen käsitteli julkaisuissaan muun muassa Akseli Gallen-Kallelaa, G. A. Serlachiusta, Gösta Serlachiusta, Olof Aschbergia, Emil Wikströmiä ja Jussi Mäntystä ja Gösta Serlachiuksen taidesäätiötä ja museon historiaa. [15]
Kirjat muokkaa
- Akseli Gallen-Kallela Gösta Serlachiuksen kokoelmassa, ruotsiksi "Akseli Gallen-Kallela i Gösta Serlachius samling på Prins Eugens Waldemarsudde", englanniksi "Akseli Gallen-Kallela in the Gösta Serlachius collection at Prins Eugens Waldemarsudd", kirjoittajat Hans-Henrik Brummer, Bengt von Bonsdorff ja Maritta Pitkänen.Metsä-Serla Ab, The Gösta Serlachius Fine Arts Foundation, Prins Eugens Waldemarsudde, 1990. Näyttelykirja
- Kultaisen polun kulkijat – Akseli Gallen-Kallelan, G. A. Serlachiuksen ja Gösta Serlachiuksen yhteisiä vaiheita. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2008
Artikkeleita muokkaa
- ”Gösta Serlachiuksen taidesäätiön ja museon syntyvaiheita”, teoksessa Suomalaista 1800- luvun taidetta Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista, Amos Andersonin taidemuseo, 1994
- ”Jussi Mäntynen ja Gösta Serlachius” teoksessa Kuvanveistäjä Jussi Mäntysen eläinveistoksia, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 1995
- “Serlachiuksen kokoelmat” teoksessa Pinx maalaustaide Suomessa: Suuria kertomuksia, Weilin & Göös, 2001
- ”Emil Wikström ja Serlachiukset” teoksessa Emil Wikström – Herkkyyttä ja voimaa, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2002
- ”Emil Wikström och Serlachius” teoksessa Emil Wikström – Kraft och känsla, Gösta Serlachius konststiftelse, 2002
- ”Emil Wikström and the Serlahiuses” teoksessa Emil Wikström – Delicacy and strength, Gösta Serlachius Fine Arts Foundation, 2002
- ”Serlachiukset ja taide – Serlachiusten mesenaatti- ja keräilytoimintaa” teoksessa Kotkan siipien suojissa, julkaisija Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2004
- ”Olof Aschberg ja hänen ikonikokoelmansa Tukholmassa” teoksessa Bysantin kuva Pohjolassa, Suomen Bysanttikomitea ry., 2014
- ”Olof Aschberg and his collection of icons in Stockholm” teoksessa Northern Byzantine iconsThe Finnish National Committee for Byzantine Studies, 2014
- ”Guggenheim Museum, Bilbao, Spain” teoksessa Revisiting Museums of Excellence. Four Decades of Innovation and Public Quality in European Museums, Routledge, 2021
Lähteet muokkaa
- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 28.9.2023, s. B 13.
- ↑ Maritta Pitkänen on kuollut KMV-lehti. 28.9.2023. Viitattu 28.9.2023.
- ↑ a b Virstanpylväitä Serlachius Museot. Arkistoitu 17.4.2018. Viitattu 16.4.2018.
- ↑ Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 80 v Sydämellisesti sinun, Serlachius-museoiden asiakaslehti. 1/2013 kesä. Serlachius-museot. Arkistoitu 17.4.2018. Viitattu 16.4.2018.
- ↑ a b c d e Liimatainen, Rainer: Taidemuseo ei ole tivoli. Keskisuomalainen, 23.11.2008.
- ↑ a b c Liimatainen, Rainer: Maritta Pitkäselle kultainen ansiomerkki. Keskisuomalainen, 23.11.2003.
- ↑ a b c d e Koivula, Sirkka: Yleisön palvelussa riittää työtä. Aamulehti, 30.11.1996.
- ↑ Liimatainen, Päivi: Serlachiuksen taidemuseo saa arvoisensa puistoalueet. Keskisuomalainen, 23.11.1996.
- ↑ a b Liimatainen, Päivi: Nettitaidekoulu Gösta tarjoaa tarinoita ja oppia. Keskisuomalainen, 14.3.2007.
- ↑ a b Vem och vad 2008, s. 576–577. Helsinki: Schildts. ISBN 978-951-50-1750-5.
- ↑ a b Ruohomäki, Ensio: Marita Pitkäsestä Euroopan museolähettiläs. Aamulehti, 17.5.2007.
- ↑ Maritta Pitkänen Euroopan museoraatiin Helsingin Sanomat. 18.1.1994. Viitattu 16.4.2018. (Tilaajille)
- ↑ Vem och vad 2010, s. 581. Helsinki: Schildts. ISBN 978- 951 -50-2002-4.
- ↑ Euroopan museofoorumin kunniajäsenyys suomalaiselle. Aamulehti, 15.8.2006.
- ↑ Pitkänen, Maritta Finna.fi. Viitattu 7.5.2018.