Mariner 10

avaruusluotain

Mariner 10 oli Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASAn miehittämätön luotain, joka laukaistiin 3. marraskuuta 1973 tutkimaan pääasiassa Merkuriuksen pinnan ja ilmakehän piirteitä ja näiden planeettojen fyysisiä ominaisuuksia, mutta se suoritti ohilennon myös Venuksen kautta. Se laukaistiin suunnilleen kaksi vuotta NASAn Mariner 9 -luotaimen jälkeen ja oli viimeinen alus koko Mariner-ohjelmassa, joskin Voyager-luotainten alkuperäiset nimet olivat Mariner 11 ja 12. Mariner 10 oli ensimmäinen avaruusluotain, joka käytti toisen planeetan painovoimaa hyväkseen kiihdyttäessään vauhtiaan.

Mariner 10
Mariner 10:n alkuvuodesta 1974 Venuksesta ottama kuva. Kuvaa on jälkikäsitelty muistuttamaan sitä, miten ihmissilmä näkisi Venuksen pilviverhoineen.

Venuksen ja Merkuriuksen ohilennot

muokkaa
 
Mariner 10:n tietojen perusteella muodostettu Merkuriuksen kuva. Yläreunan tasaiselta kaistaleelta ei ole kuvatietoja.

Mariner 10 lensi Venuksen ohi 5. helmikuuta 1974 lähimmillään 5 768 kilometrin etäisyydeltä. Luotain onnistui ottamaan planeetasta yhteensä 4 165 kuvaa, minkä jälkeen luotain käytti Venuksen painovoimaa avukseen suunnatessaan kohti Merkuriusta.

Luotain saavutti Merkuriuksen 29. maaliskuuta 1974 lentäen lähimmillään 703 kilometrin etäisyydeltä planeetasta. Lentonsa aikana Mariner 10 lensi Merkuriuksen ohi yhteensä kolme kertaa, joiden aikana se onnistui kartoittamaan noin 45 % planeetan pinnasta ja selvittämään sen - ja päivälämpötilat. Seuraavan kerran luotain kohtasi Merkuriuksen 21. syyskuuta 1974 48 069 kilometrin etäisyydeltä ja jälleen kolmannen ja viimeisen kerran 16. maaliskuuta 1975 327 kilometrin korkeudelta. Yhteys avaruusluotaimeen katkaistiin 24. maaliskuuta 1975.

Aiheesta muualla

muokkaa