Maraschinokirsikka
Maraschinokirsikka tai cocktail-kirsikka on säilötty ja makeutettu kirsikka, jota käytetään monien juomien, salaattien, leivonnaisten sekä jäätelön ja erilaisten muiden jälkiruokien valmistukseen ja koristeluun.
Valmistus muokkaa
Teollisesti valmistetut maraschinokirsikat ovat nykyisin alun perin luontaisesti makeita ja väriltään vaaleita kirsikoita, Yhdysvalloissa pääsääntöisesti Napoleon ja Royal Anne -nimisiä lajikkeita.[1] Ne säilötään ensin liemeen, johon on lisätty rikkidioksidia ja kalsiumkloridia. Niiden tehtävä on poistaa luumarjojen luontainen väri ja maku. Tämän jälkeen niistä poistetaan kivet ja upotetaan noin kuukaudeksi[2] liuokseen, jossa on muun muassa yhtä tai usempaa elintarvikeväriä, siirappia, makuaineita, happamuudensäätö- ja säilöntäaineita.[3]
Kuvatulla menetelmällä kirsikoista voidaan valmistaa halutun värisiä. Väreistä yleisin on heleä punainen[1], mutta myös esimerkiksi vaaleanpunaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia tai oransseja voidaan valmistaa.[4] Makuaineena käytetään usein karvasmanteliöljyä tai muita sitä muistuttavia aineita, kuten kirsikka-aromia[1]. Vihreät cocktailkirsikat voivat olla mintun makuisia.[2]
Nimen alkuperä ja valmistustavan muutos Yhdysvalloissa muokkaa
Suomeksi maraschinokirsikoita nimitetään myös cocktailkirsikoiksi. Taustalla on kirsikoiden suuri suosio nimenomaan cocktailien koristeina.[2] Nimi maraschino taas viittaa useiden vuosisatojen ajan Kroatiassa ja Pohjois-Italiassa kasvaneisiin pieniin, tummiin ja happamiin Marasca-kirsikoihin[4] (Prunus cerasus var. marasca) ja siitä valmistettuun maraschinolikööriin, johon murskattiin sokerilla makeutettuja kirsikoita. Kokonaisia likööriin säilöttyjä kirsikoita alettiin kutsua maraschinokirsikoiksi. Niistä tuli varakkaiden eurooppalaisten suosimia herkkuja.
1890-luvulla maraschinokirsikoita ja -likööriä ruvettiin viemään Yhdysvaltoihin, jossa niitä tarjoiltiin hienoimmissa ravintoloissa ja hotelleissa.[1] Kirsikat tulivat siellä suosituiksi ja 1896 amerikkalaiset alkoivat kokeilla niiden valmistamista sikäläisillä makeilla lajikkeilla. Suosiotaan kasvattava raittiusliike sai valmistajat vähentämään säilykkeiden alkoholipitoisuutta.[4] Makuaineena käytettiin manteliöljyä. Vuoteen 1920 mennessä luvulla kotimaassa valmistetut maraschinokirsikat olivat jo ylivoimaisen suosittuja tuontituotteisiin verrattuina.[1]
Yhdysvaltain kieltolaki teki 1920-luvusta alkaen alkoholin avulla valmistetuista kirsikoista laittomia. Nykyinen täysin alkoholiton ja luumarjojen rakenteen hyvin säilyttävä teollinen valmistustapa pohjautuu Ernest H. Wiegandin kuusi vuotta kestäneisiin kokeisiin.[2]
Paluu alkuperäiseen muokkaa
Huoli elintarvikkeiden lisäaineiden terveysvaikutuksista[3][5] näkyy tee-se-itse-maraschinokirsikoiden resepteinä. Myös alkuperäiseen tapaan likööriin valmistettuja kirsikoita on saatavana.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Fast Facts About Sweet Cherries 2009. National Cherry Growers & Industries Foundation. Arkistoitu 25.3.2012. Viitattu 9.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Graham, Colleen: Maraschino Cherries About.com, Cocktails. About.com. Arkistoitu 22.2.2012. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Mitä muuta haluaisit tietää säilötyistä hapankirsikoista? kirsikkapaikka.shop. Kirsikkapaikka. Viitattu 8.4.2012.
- ↑ a b c Verzemnieks, Inara: The Fruit That Made Oregon Famous! (alkuperäisen tekstin osalta) The Oregonian Newspaper. 12.2.2006. Portland: What's Cooking America. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Trowbridge Filippone, Peggy: Homemade Maraschino Cherries Recipe About.com. Arkistoitu 9.3.2012. Viitattu 8.2.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maraschinokirsikka Wikimedia Commonsissa
