Manuela Montebrun (s. 13. marraskuuta 1979 Laval) on ranskalainen moukarinheittäjä.

Mitalit
Manuela Montebrun
Manuela Montebrun
Maa:  Ranska
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2008 moukarinheitto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Pariisi 2003 moukarinheitto
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 moukarinheitto
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia München 2002 moukarinheitto

Montebrun heitti viidenneksi 1998 Annecyn nuorten MM-kisoissa tuloksella 58,28. Saman vuoden Budapestin EM-kisoissa hän karsiutui. Seuraavana vuonna hän sijoittui kolmanneksi Universiadeissa tuloksella 68,11, neljänneksi Euroopan alle 23-vuotiaiden mestaruuskisoissa ja kahdenneksitoista Sevillan MM-kisoissa. Vuonna 2000 hän voitti maansa mestaruuden, mutta karsiutui Sydneyn olympialaisissa. 2001 Montebrun voitti toistamiseen Ranskan-mestaruuden ja voitti alle 23-vuotiaiden EM-kultaa. Edmontonin MM-kisoissa hän oli viides, mutta voitti kauden lopussa Universiadit heitettyään 69,79. Seuraavana vuonna hän voitti maansa mestaruuden lisäksi EM-pronssia Münchenin EM-kisoissa.

Montebrun voitti jälleen Ranskan-mestaruuden vuonna 2003. Samana vuonna hän voitti Euroopan cupin tuloksella 74,43 ja MM-pronssia Pariisin MM-kisoissa. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljäs. Seuraavana vuonna hän voitti maansa mestaruuden ja sijoittui Euroopan cupissa viidenneksi, mutta karsiutui Ateenan olympialaisissa. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän heitti kolmanneksi. Helsingin MM-kisoissa 2005 Montebrun sijoittui alun perin neljänneksi, mutta nousi vuonna 2013 pronssisijalle kun kilpailun alun perin voittanut Olga Kuzenkova hylättiin takautuvasti dopingin takia[1]. Vuonna 2005 Montebrun voitti kuudennen perättäisen Ranskan-mestaruutensa ja lisäksi hän sijoittui toiseksi Euroopan cupissa ja kauden lopussa seitsemänneksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Vuonna 2006 hän oli Euroopan talviheittocupissa kolmas, mutta voitti kilpailun seuraavana vuonna.

Montebrun sijoittui kahdeksanneksi Osakan MM-kilpailuissa 2007. Pekingin olympialaisissa 2008 Montebrun sijoittui alun perin viidenneksi, mutta nousi vuonna 2017 pronssimitalistiksi kun edelle sijoittuneet Aksana Mjankova ja Darja Ptšelnik hylättiin dopingin takia[2][3]. IAAF:n yleisurheilufinaalissa 2008 Montebrun oli kuudes. Euroopan talviheittocupissa 2009 hän oli seitsemäs ja Berliinin MM-kilpailuissa kahdestoista.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Uransa lopettaneille olympiavoittajille kilpailukieltoa dopingrikkomusten vuoksi yle.fi. 2.4.2013. Yle Urheilu. Viitattu 18.6.2013.
  2. Laval. Manuela Montebrun médaillée olympique… neuf ans plus tard Ouest-France.fr. 15.8.2017. Viitattu 9.12.2017. (ranskaksi)
  3. Beijing 2008 hammer throw women - Olympic Beijing 2008 Athletics International Olympic Committee. 3.6.2017. Viitattu 9.12.2017. (englanniksi)