Tämä artikkeli kertoo elokuvasta. Mandingo on myös Länsi-Afrikassa puhuttu kieli.

Mandingo on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, joka perustuu Kyle Onstottin romaaniin. Elokuvan pääosissa nähdään James Mason, Susan George, Perry King, Lillian Hayman, Richard Ward, Brenda Sykes ja Ken Norton. Elokuvan on ohjannut Richard Fleischer.

Mandingo
Ohjaaja Richard Fleischer
Käsikirjoittaja Norman Wexler
Perustuu Kyle Onstottin romaaniin[1]
Tuottaja Dino De Laurentiis
Säveltäjä Maurice Jarre
Kuvaaja Richard H. Kline
Leikkaaja Frank Bracht
Pukusuunnittelija Ann Roth
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Levittäjä Paramount Pictures
Ensi-ilta 1975
Kesto 126 minuuttia
117 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva kertoo 1840-luvun Yhdysvaltojen etelävaltioissan sijaitsevan plantaasin valkoisten omistajien ja mustien orjien rotujenvälisistä suhteista.[1]

Vastaanotto muokkaa

Chicago Sun-Timesin Roger Ebert kutsui elokuvaa ”sontaläjäksi” ja ”rasisisteksi roskaksi” ja antoi sille tähtien sijasta alaspäin näyttävän peukalon.[2] Video-oppaassa vuodelta 1994 Kati Sinisalo kutsui elokuvaa ”härskiksi, väkivaltaiseksi kuvienromutukseksi”, jonka loppu on todella raaka. Hän antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[3]

Mandingon sanotaan olevan yksi Quentin Tarantinon suosikkielokuvista, josta hän otti vaikutteita omaan elokuvaansa Django Unchained.[4]

Mandingo sai jatko-osan Drum, jota Video-oppaan Ilkka Jauhiainen piti ällöttävänä ja antoi sille kaksi tähteä viidestä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Mandingo. (vaatii tilauksen) HighBeam Research. Arkistoitu 11.9.2016. Viitattu 2.8.2016. (englanniksi)
  2. Ebert, Roger: Mandingo RogerEbert.com. 25.7.1975. Viitattu 2.9.2016. (englanniksi)
  3. a b Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  4. Mandingo. The Cult Movie Guide. Arkistoitu 6.11.2016. Viitattu 2.8.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.