Avaa päävalikko

Malesialainen keittiö

Vierekkäin elävät malaijit, kiinalaiset ja intialaiset ovat kaikki antaneet oman osansa malesialaiseen keittiöön. Ruoissa käytetään muun muassa kiinalaisia raaka-aineita, kuten riisivermiselliä (hor fun) tai suolaista soijapapumaustetta (taucheo). Merkittävä esimerkki kahden kulinaarisen perinteen yhdistymisestä on myös nonyalaisten ruokakulttuuri. Nonyat ovat Perakansalmen lähituntumassa asuvia – kiinalaisten maahanmuuttajien ja malaijinaisten seka-avioliitoista syntyneitä kiinalaisia, jotka ovat ylpeitä keittotaidostaan. Nonyat ovat luoneet monia perinneherkkuja, erityisesti kakkuja ja muita jälkiruokia.

Ruoka malaijikodissa syödään sormin lautaselta tai joskus banaaninlehdeltä. Arkiruoat ovat yksinkertaisia: iso kulho riisiä, pari curryruokalajia, hieman kasviksia ja erilaisia lisäkkeitä (sambal). Malaijikeittiö on saanut vaikutteita Indonesiasta, Intiasta ja Kiinasta mutta on silti hyvin omintakeinen. Chilejä käytetään hyvin runsaasti. Malesian länsirannikolla Portugalin entisessä siirtokunnassa Malakassa keittiö on eurooppalaistunut.

Malaijit valmistavat ruoan yksinkertaisin menetelmin; curryt haudutetaan savi- tai alumiinipadassa, jossa on pyöreä pohja ja päällä pieni aukko. Nykyään tosiaan tavallinen kasari on yleistynyt monin paikoin. Kiinalaista keittiötä Malesiassa edustavat pikapaistetut ja höyrykypsennetyt ruoat. Suosittuja ovat muun muassa monet nuudeli- ja riisiruokalajit.

LähteetMuokkaa

  • Jacki Passmore: Aasia, herkuttelijan keittiö. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Södeström Osakeyhtiö

Aiheesta muuallaMuokkaa