Maisa Torppa

suomalainen julkisuuden henkilö

Maisa Torppa (oik. Maisa Elina Heinola[1], o.s. Torppa[2], s. 17. huhtikuuta 1991)[3] on suomalainen mediapersoona, lähihoitaja[4] ja lentoemäntä.[5]

Vuonna 2009 hän voitti Miss Bikini -kisan 17-vuotiaana. Alun perin hän sijoittui kilpailussa toiseksi, mutta peri kruunun koska voittaja menetti sen.[6] Kilpailun jälkeen Torppa alkoi juontaa tv-chattiä. Vuonna 2012 hän osallistui Viidakon tähtöset -tosi-tv-ohjelmaan. Torppa on ollut mukana myös televisiosarjoissa Tuurin kyläkauppias, Aurinkorannan tähtöset,[7] Tuulitunneli, Maisan ja Nikon luksusmatkat, Maria Veitola yökylässä ja Gossip Moms Suomi[8].

Yksityiselämä muokkaa

Torppa on historiassaan väitetysti osallistunut useisiin raskauksiin liittyviin kiristysyrityksiin [9][10][11][12].

Torppa alkoi vuonna 2016 seurustella rallikuljettaja Jari-Matti Latvalan kanssa,[13] ja he olivat kihloissa juhannuksesta 2017 lähtien.[14][15] Torppa tuli raskaaksi, mutta sai omien sanojensa mukaan keskenmenon keväällä 2019.[15] Torpan ja Latvalan piti avioitua vuoden 2020 alkaessa, mutta he erosivat lokakuussa 2019 Seiskan uutisoitua Torpan salasuhteesta it-alalla työskentelevään henkilöön [16]. Torppa kiisti vakaasti suhteen ja kertoi kyseessä olevan perhetuttavan [17]. Jari-Matti Latvala käsittelee eroa kirjassaan tarkemmin [18]. Torppa avioitui suhdekohun kohteena olevan Mikko-nimisen miehen kanssa 4 kuukautta myöhemmin 14. helmikuuta 2020. [19][20] Tammikuussa 2021 Torppa ilmoitti olevansa raskaana.[21] Tyttövauva syntyi 29. heinäkuuta 2021.[22]

Torpalla on syksyllä 2012 syntynyt poika aiemmasta, Atte-nimisen miehen kanssa elokuussa 2012 solmitusta avioliitostaan, joka päättyi pian eroon.[23][24]

Torppa työskentelee Norra-yhtiössä lentoemäntänä.[25]

Lähteet muokkaa

  1. Maisa Torppa yhteystiedot (Yritysrekisterissä käytetään oikeaa nimeä) finder.fi. Viitattu 16.5.2020.
  2. https://www.iltalehti.fi/viihde/a/2012080815932236
  3. Maisa Torppa: Tätä et uskoisi minusta Maisatorppa.metropoli.net. 20.10.2015. Viitattu 26.9.2019.
  4. Mitä tapahtui Maisa Torpan sairaanhoitajaopinnoille? Kuva kielii täydellisestä alanvaihdosta - poseeraa lentoyhtiön otoksessa hymyilevänä koneessa www.iltalehti.fi. Viitattu 22.5.2019.
  5. Maisa Torppa esittelee työpäiväänsä - suuntana Pariisi: ”Nyt on kaunis lentoemäntä!” www.iltalehti.fi. Viitattu 17.8.2019.
  6. Me Naiset | Olisitko muistanut? 15 suomalaisjulkkista, jotka tulivat tunnetuksi jostain ihan muusta kuin mistä heidät nykyään tunnetaan Ilta-Sanomat. 9.11.2020. Viitattu 23.3.2021.
  7. Lähihoitajaksi opiskellutta Maisa Torppaa käsketään palaamaan töihin koronaviruksen vuoksi – julkkiskaunottarelta selkeä vastaus Ilta Sanomat. 18.3.2020. Viitattu 19.3.2020.
  8. Siikarla, Siiri: Uutuussarja: Maisa Torpan raskauskuva poiki ikäviä kommentteja - Markun heitto jäi mieleen: "Mä haluisin nähdä, millainen tällainen ihminen on" Ilta-Sanomat. 10.9.2021. Viitattu 23.2.2022.
  9. Maisa Torppa vedätti raskausväitteellä myös kansainvälisesti tunnettua huippukiekkoilijaa: Parisuhteeni meni piloille! www.seiska.fi. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  10. Maisa Torppa vaati jääkiekkotähdeltä 10 000 euroa raskausväitteellä: ystävä väärensi lääkärintodistuksen – kiekkotähti maksoi hiljaiseksi! www.seiska.fi. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  11. Maisa Torppa vedätti kolmea julkkismiestä: vaati rahaa raskausväitteellä ja väärennetyllä lääkärintodistuksella! www.seiska.fi. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  12. Tv:stä tuttu yrityspomo petti puolisoaan Maisa Torpan kanssa: Maisa painosti raskausväitteellä ja pyysi rahaa! www.seiska.fi. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  13. Maisa Torppa ja Jari-Matti hempeilevät vuosipäivän merkeissä - Maisa vihjaa humoristisesti rallikuskin huonosta ominaisuudesta www.iltalehti.fi. Viitattu 12.10.2019.
  14. Rita Tainola: Näin Jari-Matti Latvalan ja Maisan Torpan häädraama eteni: vakava keskustelu Vantaalla, Maisa sulki oven ja lähti Monacoon Ilta-Sanomat. 11.10.2019. Viitattu 12.10.2019.
  15. a b Iriz Silander: Me Naiset: Maisa Torppa myöntää uuden romanssin – avautuu myös keskenmenosta mtvuutiset.fi. 7.11.2019. Viitattu 11.11.2019.
  16. Salasuhteen paljastavat paparazzikuvat! Maisa Torppa hipsi silminnäkijöitä varoen salarakkaansa autokyytiin! www.seiska.fi. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  17. Maisa Torpan ja it-Mikon avioliitosta liikkuu ilkeitä huhuja – Maisa ihmeissään: "Meillä on kaikki hyvin" mtvuutiset.fi. 31.8.2020. Viitattu 8.1.2021.
  18. Raju väite uutuuskirjassa: Maisa Torppa petti Jari-Matti Latvalaa viikko kihlajaisten jälkeen – Latvalan sisko kertoo: "Maisa käyttäytyi kuin sinkkunainen" mtvuutiset.fi. 1.10.2020. Viitattu 8.1.2021.
  19. Salamavauhtia alttarille! Näin Maisa Torpan ja it-Mikon rakkaustarina eteni www.iltalehti.fi. Viitattu 8.1.2021.
  20. Seiska: Maisa Torppa avoliittoon! Omistaa talosta puolet - ansiotulot alle köyhyysrajan www.iltalehti.fi. Viitattu 12.12.2019.
  21. Maisa Torppa: Kesävauva tulossa www.iltalehti.fi. Viitattu 18.1.2021.
  22. Salo, Sanna: Maisa Torppa sai lapsen Iltalehti. 30.7.2021. Viitattu 2.8.2021.
  23. Seiskan toimitus: Maisa Torppa meni naimisiin Seiska. 8.8.2012. Aller.
  24. Niina Enqvist: Muistatko, mistä Maisa Torppa tuli alun perin julkisuuteen? Tärähti tähdeksi vain 18-vuotiaana roisista Miss Bikini -kisasta Ilta-Sanomat. 13.10.2019. Viitattu 13.10.2019.
  25. Maisa Torppa vahvistaa viimein huhut - valmistui haastavasta lentoemäntäkoulutuksesta: ”Nähdään lennoilla!” www.iltalehti.fi. Viitattu 31.5.2019.