M/S Capella

ruotsalainen yhteysalus
(Ohjattu sivulta M/S Jurmo II)

M/S Capella (entinen Rosala, Sääminki II, Jurmo II) on ruotsalainen, aiemmin suomalainen yhteysalus. Se on liikennöinyt Merenkurkussa Norrfjärdenin ja Holmön välillä vuodesta 2014 alkaen.

Alus liikennöi Jurmo II -nimisenä pitkään Iniön saaristossa muun muassa Åselholmiin, Själöhön ja Kolkoon, vuoden 2012 loppuun asti. Alus ajoi myös raskaskuljetusvuoroja Houtskarin saariin ja Ahvenanmaan Torsholmaan. Ennen Auroran valmistumista Jurmo II oli Iniön saaristokunnan pääasiallinen yhteysalus ja kulki myös Kustaviin. Aluksen omisti alun perin Merenkulkuhallitus ja myöhemmin Suomen valtion Arctia Shippingin Saaristovarustamo. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kilpailutettua linjan Jurmo II joutui väistymään reitiltään ja sen korvasi sisaralus M/S Satava.

Capella on rakennettu vuonna 1975 Rauma-Repolan Savonlinnan telakalla. Se liikennöi ensin Rosala-nimisenä Hiittisten saaristossa sekä vuosina 1981–1982 Kiviapajan ja Savonlinnan välillä nimellä Sääminki II. Sen pituus on (vuonna 1983 valmistuneen pidennyksen jälkeen) 32,8 metriä ja leveys 6,6 metriä. Alukselle mahtuu 110 matkustajaa ja 8 henkilöautoa. Samaan tapaan on pidennetty myös sisaralukset Jurmo ja Sääminki eli nykyiset Falkö ja Rosala II sekä Satava.

Lähteet

muokkaa