Mỹ Lain verilöyly

Mỹ Lain verilöyly oli Vietnamin sodan aikainen yhdysvaltalaisten sotilaiden toteuttama vietnamilaisten siviilien joukkomurha, joka tapahtui 16. maaliskuuta 1968. Amerikkalaiset joukot surmasivat satoja aseettomia vietnamilaisia siviilejä, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Tapauksesta tuli Yhdysvaltojen Vietnamissa tekemien sotarikosten symboli, ja se herätti laajalti suuttumusta maailmalla. Lisäksi se vähensi Vietnamin sodan kannatusta Yhdysvalloissa.

Mỹ Lain verilöylyn uhreja, Ron Haeberlen valokuva

Vietnamilaisia naisia ja lapsia Mỹ Laissa. Heidät ammuttiin muutamia sekunteja tämän kuvan ottamisen jälkeen.

Yhdysvaltalaisten sotilaiden tappama mies ja lapsi

Tapettuja siviilejä palavan asumuksen edessä

Verilöyly

Americal-divisioonan 11. prikaatin C-komppania saapui Vietnamiin joulukuussa 1967. Heidän ensimmäinen kuukautensa sujui suhteellisen rauhallisesti ilman suoraa viholliskosketusta.

Komppanianpäällikkö, kapteeni Ernest Medina, oli huonoissa väleissä joukkueenjohtajansa, vänrikki William Calleyn kanssa ja nöyryytti tätä usein julkisesti. Calley oli liipaisinherkän ja yli-innokkaan johtajan maineessa, ja hän oli sekä ylempiensä että joukkueensa epäsuosiossa. Hän oli kiistatta rohkea, mutta epäpätevä johtaja, eikä kyennyt hallitsemaan miehiään. Jatkuva kiusaaminen ja nöyryyttäminen olivat myös heikentäneet hänen moraaliaan.

Vietkongin 48. pataljoona suoritti useita hyökkäyksiä Quảng Ngãissa Têt-hyökkäyksen aikaan tammikuussa 1968. Yhdysvaltojen tiedustelu päätteli, että vetäytymisen jälkeen 48. pataljoona piilotteli Son Myn kylässä. Kylän sisällä sijaitsevia pienoiskyliä – jotka amerikkalaiset tunsivat nimillä Mỹ Lai 1, 2, 3 ja 4 (epävirallisesti ”Pinkville”) – epäiltiin pataljoonan suojelemisesta. Pienoiskyliä vastaan alettiin valmistella suurhyökkäystä. Kapteeni Medinalta oli kysytty, miten siviilien kanssa tulee menetellä, mutta hänen vastauksensa jäi epäselväksi.

Ennen hyökkäystä C-komppania partioi Mỹ Lain kylien läheisillä alueilla ja kärsi jatkuvia miehistötappioita tarkka-ampujien, miinojen ja erilaisten ansojen seurauksena. C-komppania myöskin menetti suositun kersantin Vietkongin ansaan juuri ennen hyökkäystä. Miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.

16. maaliskuuta sotilaat olivat varautuneet suurhyökkäykseen, mutteivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja. He tappoivat satoja siviilejä, joista suurin osa oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä ja uhrien iät vaihtelevat yksivuotiaasta 82-vuotiaaseen.

Armeijan tiedusteluhelikopteri keskeytti teurastuksen laskeutumalla amerikkalaisjoukkojen ja bunkkeriin piiloutuneiden henkiin jääneiden vietnamilaisten väliin. 24-vuotias pilotti Hugh Thompson ilmoitti joukkojen johtajille avaavansa tulen, mikäli joukot jatkavat siviilien tappamista. Thompson johti kylän evakuoimista samalla kun kaksi miehistön jäsentä, Lawrence Colburn ja Glenn Andreotta, pitivät hyökkääjiä aloillaan aseilla uhaten. Miehet pelastivat ainakin kymmenen henkeä, mutta heitä pidettiin pitkään armeijan keskuudessa pettureina. 8. huhtikuuta 1968 Glenn Andreotta ja Charles Dutton kuolivat, kun OH-13 (62-03813) ”Warlord” -tiedustelukopteri ammuttiin alas. Kolmikko sai urhoollisuusmitalin vasta tasan 30 vuotta myöhemmin, kun aiheesta tehtiin televisiodokumentti.

Peittely-yritykset

Vaikka tieto tapahtuneesta levisi virkaportaita pitkin ylöspäin, Mỹ Lain todellinen luonne salattiin. Hugh Thompson teki asiasta valituksen komentoteitse, mutta valitus ei johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Armeija kuvasi yhä tapausta voitettuna taisteluna, jossa sai surmansa 128 vihollissotilasta.

Myöhemmin yksikköön siirretty sotilas Ronald Ridenhour teki omia tutkimuksiaan haastattelemalla Mỹ Laissa olleita asetovereitaan. Tieto levisi ulkopuolelle vasta, kun Ridenhour siviiliin päästyään kirjoitti kuulemastaan kirjeen ja lähetti sen 30 kongressin jäsenelle, Pentagoniin ja Valkoiseen taloon. Ridenhouria haastatellut toimittaja Seymour Hersh julkaisi artikkelin verilöylystä St. Louis Post Dispatch -lehdessä marraskuussa 1969. Juttu levisi julkisuudessa ja vaikutti yleiseen mielipiteeseen. Vuonna 1970 Hersh voitti artikkelillaan Pulitzer-palkinnon kansainvälisten asioiden raportoinnista.

11. kevyen jalkaväkiprikaatin komentaja eversti Oran Henderson luovutti huhtikuussa 1968 kirjallisen raportin, jonka mukaan noin 20 siviiliä sai vahingossa surmansa Mỹ Laissa suoritetun sotilasoperaation yhteydessä.

Sotaoikeus

17. maaliskuuta 1970 Yhdysvaltain armeija haastoi 14 upseeria oikeuteen tapahtumaan liittyvien tietojen peittelystä. Useimmista haasteista luovuttiin.

Vänrikki William Calley puolustautui sanomalla toimineensa kapteeni Medinan ohjeiden mukaan. Vuonna 1971 Calleyn todettiin syyllistyneen murhaan antaessaan ampumismääräyksen ja hänet tuomittiin elinkautiseen. Kaksi päivää myöhemmin presidentti Richard Nixon määräsi hänet vapautettavaksi. Calley kärsi kolmen ja puolen vuoden kotiarestin Fort Benningissä, minkä jälkeen osavaltion tuomari vapautti hänet.

Kapteeni Ernest Medina vapautettiin syytteistä, sillä oikeus ei kyennyt osoittamaan hänen antaneen ampumiskäskyä. Sen sijaan Medinan katsottiin syyllistyneen virkavirheeseen hänen nöyryytettyään julkisesti Calleyta, minkä seurauksena hänen katsottiin menettäneen auktoriteettinsa ja kykynsä johtaa joukkuettaan. Medina erotettiin armeijasta.

Osalliset

1. pataljoona

• Ernest Medina – C-komppanian päällikkö, kiusasi ja nöyryytti vänrikki Calleyta
• William Calley – C-komppanian 1. joukkuetta johtanut vänrikki, ainoa tuomittu
• David Mitchell – kersantti
• Ronald L. Haeberle – komppanian valokuvaaja
• Charles Sledge – radisti, todisti nähneensä Calleyn tappavan tietoisesti pienen lapsen
• Paul Meadlo – sotamies, todisti pelänneensä joutuvansa ammutuksi, mikäli hän ei osallistuisi verilöylyyn
• Dennis Conti – sotamies, väitti eksyneensä ja yrittäneensä löytää komppanian
• James Dursi – sotamies, todisti nähneensä Calleyn ja Meadlon ampuvan ojassa olevia siviilejä
• Allen Boyce – sotamies
• Ronald Grzesik – sotamies
• Robert Maples – sotamies, väitti kieltäytyneensä osallistumasta
• Varnado Simpson – sotamies, tappoi ainakin kahdeksan ihmistä, teki itsemurhan Mỹ Laita koskevan syyllisyyden vuoksi
• Fred Widmer – radisti, tappoi kaksi lasta
• Harry Stanley – väitti kieltäytyneensä osallistumasta
• Gary David Roschevitz – tuntematon
• Elmer Haywood – tuntematon
• William Lloyd – tuntematon
• Lenny Lagunuy – tuntematon
• Sidney Kye – tuntematon
• Robert Bergthold – tuntematon
• Robert Mauro – tuntematon
• Robert Lee – tuntematon
• Isaiah Cowan – tuntematon
• Bruce Cox – tuntematon
• Harry Stanley – tuntematon
• Charles Hall – tuntematon
• Roy Wood – tuntematon
• Herbert Carter – tuntematon
• David Mitchell – tuntematon
• Gregory Olsen – tuntematon
• Daniel Simone – tuntematon

Lähteet

• Historia-lehti (Tieteen Kuvalehti) nro 5/2008
• Varnado Simpson: Statement by Accused or Suspect Person (PDF) 9.11.1969. The Vietnam Center & Archive. Viitattu 12.11.2007. ^{[vanhentunut linkki]}

Kirjallisuutta

• Calley, Willian L. (toim. John Sack): Luutnantti Calley, My Lain tarina. (Lieutenant Calley, His Own Story) Suomentanut Aarne Valpola. WSOY, 1971.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mỹ Lain verilöyly Wikimedia Commonsissa

• Report of the Department of the Army Review of the Preliminary Investigations into the My Lai Incident, Volume III, Exhibits, Book 6 – Photographs – Todistusaineistona käytettyjä valokuvia Mỹ Laista (pdf)
• BBC World Service: 23.4.2008 lähetetty radio-ohjelma Mỹ lain verilöylystä (englanniksi)