Mäntyharjun Virkistys

Mäntyharjun Virkistys on vuonna 1920 perustettu urheiluseura, johon kuuluu useita eri urheilulajeja.[1] Jäseniä seuralla on noin 700.[2]

Mäntyharjun Virkistys
Koko nimi Mäntyharjun Virkistys
Perustettu 1920
Entiset nimet Mäntyharjun Virkistys
1920-
Kaupunki Mäntyharju
Kenttä Mäntyharjun pesäpallokenttä
Värit          
Puheenjohtaja Kirsi Kohonen
Omistaja Mäntyharjun Virkistys ry

Historiaa muokkaa

Aluksi lajivalikoima painottui hiihtoon ja yleisurheiluun, vähitellen mukaan tuli myös pesäpallo. 1960-luvulla Virkistys erikoistui palloilun yleisseuraksi, Mäntyharjun Urheilijat -50 keskittyi muihin lajeihin. Lajivalikoima lisääntyi jääkiekolla ja koripallolla. Pesäpallo oli kohonnut paikkakunnan suosituimmaksi palloilulajiksi. 1970-luvulla mukaan tulivat myös tennis ja lentopallo, joista jälkimmäinen sai erityisen hyvän vastaanoton. Myöhemmin pesäpallo, jääkiekko ja lentopallo vakiinnuttivat asemiaan hyvän juniorityön ansiosta. Myöhemmin jääkiekon paikan on vallannut salibandy ja mukaan on tullut myös aerobic. MU-50 yhdistyi Virkistyksen kanssa ja näin ollen esimerkiksi yleisurheilu on MäVin toiminnan alaista.[1]

Menestys muokkaa

Lentopallossa vuonna 2007 saavutettiin Suomenmestaruus C-pojissa ja B-tytöt ovat sijoittuneet kaksi kertaa SM-hopealle. MäVittärien valmentaja Timo Ripatti palkittiin Suomen Juniori valmentajana vuonna 2008. Yleisurheilussa Mäntyharjua edustaa urheilija Veera Louhivuori, joka edustaa sekä yleisurheilussa että lentopallossa maajoukkuetta. Mäntyharjun Virkistyksessä panostetaan lasten ja nuorten liikkumiseen ja ohjaukseen.

Lähteet muokkaa

  1. a b Historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Mäntyharjun Virkistys (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa