Määräävä markkina-asema

Määräävä markkina-asema tarkoittaa, että yritys tai yritysryhmä voi kilpailijoiden toimista välittämättä jotakuinkin itsenäisesti päättää hinnoistaan ja toimitusehdoistaan. Se voi vallita koko maassa tai tietyllä alueella. Määräävässä asemassa olevan ei tarvitse kiinnittää paljoakaan huomiota kilpailijoiden, tavarantoimittajien tai asiakkaiden reaktioihin. Nämä ovat usein riippuvaisia määräävässä asemassa olevasta yrityksestä. Esimerkiksi asiakkaiden on pakko ostaa tällaisen yrityksen tuotteita, joille ei ole korvaavia vaihtoehtoja.[1][2]

Tyypillisiä esimerkkejä määräävässä markkina-asemassa olevista yrityksistä ovat yritykset, jotka toimivat sellaisilla markkinoilla, joilla tuotannon järjestäminen tehokkaimmin on johtanut vain yhden yrityksen toimintaan markkinoilla. Esimerkiksi monilla teleyrityksillä on määräävä markkina-asema joillakin taloudellisilla markkinoilla. Toinen esimerkki määräävän markkina-aseman omaavasta yrityksestä on oman sähkönsiirtoverkon omistava sähköyritys.

Määräävän markkina-aseman saavuttaneella yrityksellä voi olla kilpailijoita, mutta näiden asema markkinoilla on heikko. Määräävän markkina-aseman voi saavuttaa jo 20 % markkinaosuudella, riippuen kilpailijoiden määrästä ja heidän markkinaosuuksistaan. Jo yhden tuotteen toimittaja voi omata määräävän markkina-aseman markkinoilla vaikka ei itse toimittaisi tuotteita muille markkinoille, mutta niillä markkinoilla toimivat tahot ovat riippuvaisia kyseisen toimittajan tuotteista.

Määräävän markkina-aseman äärimmäinen muoto on monopoli, jossa ei ole lainkaan kilpailua tai kilpailun uhkaa. Monopolin käänteisilmiö on monopsoni, jossa markkinoita hallitsee vain yksi ostaja tai ostajaryhmä. Markkinaosuus ei yksin määritä määräävää asemaa, vaan on tarkasteltava myös yrityksen kilpailukäyttäytymistä ja markkinoiden rakennetta. Jos ostajalla on hyviä vaihtoehtoisia kauppakumppaneita, ei yhden muita suuremman yrityksen markkinoilla olo vielä merkitse määräävää asemaa. Merkki määräävästä markkina-asemasta on esimerkiksi asiakkaiden altistuminen yksipuolisiin saneluratkaisuihin.[1]

Suomen kilpailunrajoituslaki (480/1992) kieltää määräävän markkina-aseman väärinkäytön (6 §). Seurauksena tällaisesta toiminnasta voi olla seuraamusmaksu (kilpailunrikkomismaksu), jonka määrää kilpailuviraston esityksestä markkinaoikeus (7 §). Yleisimmät kilpailuoikeudellisen aseman väärinkäyttötavat ovat monopolihinnoittelu, saalistaminen, sitominen ja syrjintä. Monopolihinnoittelussa yritys pystyy kilpailun puutteen vuoksi nostamaan hintansa kilpailtua tilannetta korkeammiksi. Saalistaminen tarkoittaa kilpailijan poissulkemista markkinoilta alihinnoittelulla ja kustannusten myöhempää peittämistä määräävän aseman avulla. Sitominen tarkoittaa, että tietty hyödyke toimitetaan vain, jos ostaja suostuu ostamaan toisenkin hyödykkeen. Syrjintä merkitsee samanlaisten asiakkaiden erilaista kohtelua. Sen äärimmäinen muoto on pidättäytyminen liikesuhteista.[1]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 527–532.
  2. Laki kilpailunrajoituksista, 480/1992, 3 §.