Luontoilta

Yleisradion lähettämä radio- ja televisio-ohjelma

Luontoilta on Yleisradion lähettämä radio- ja televisio-ohjelma, jossa asiantuntijat vastaavat luontoaiheisiin kysymyksiin. Ohjelma lähetetään Yle Radio Suomessa noin kerran kuussa. Televisioituja lähetyksiä on lähetetty Yle TV1:ssä.

Luontoillan juontajana toimii Minna Pyykkö, ja asiantuntijoina toimivat luontotoimittaja Juha Laaksonen (erityisalana linnut), eläintieteilijä Heidi Kinnunen (nisäkkäät), tutkija Ari Saura (kalat, matelijat ja sammakkoeläimet), museomestari Jaakko Kullberg (hyönteiset) ja yli-intendentti Henry Väre (kasvit)[1].

Historia muokkaa

Ensimmäinen Luontoilta lähetettiin Yleisradiossa vuonna 1975. Siinä asiantuntijoina olivat Matti Helminen, Kauri Mikkola ja Seppo Vuolanto.[2] Ensimmäinen televisioitu lähetys oli TV1:n yhteislähetys radion kanssa Taipalsaaren Kyläniemestä 30. kesäkuuta 1982. Suurin osa televisiolähetyksistä on tehty studiossa.[3]

Ohjelman kehitti Veikko Neuvonen, joka toimi myös sen ensimmäisenä juontajana. Hänen kanssaan asiantuntijoina toimivat Seppo Vuokko (erityisalana kasvit), Kauri Mikkola (hyönteiset), Seppo Vuolanto (linnut), Ilkka Koivisto (nisäkkäät), Matti Helminen (nisäkkäät) ja Harri Dahlström (kalat). Satunnaisia vaihteluja lukuun ottamatta nämä asiantuntijat olivat mukana ohjelman teossa, kunnes vuoden 2008 alussa vetovastuu siirtyi Peteliuksen ryhmälle[4]. Peteliuksen tultua kansanedustajaksi, ohjelmaa ryhtyi juontamaan Ylen pitkäaikainen luontotoimittaja Minna Pyykkö [5].

Luontoilta täytti Neuvosen elämästä reilut kaksikymmentä vuotta. Hän ideoi ohjelman siirtyessään kesätoimittajan tehtävistä tiedetoimittajan toimeen. Neuvosen ajatuksena oli saada aikaan ohjelma, joka toimisi jonkin aikaa, mutta ohjelman suosio kasvoi ja ohjelma jatkui alkuperäisen konseptin periaatteella. Neuvonen on sittemmin myös toimittanut Viikon luontoääntä, joka on ollut leimaa antava Yleisradion ilmeelle.[6]

Pirkka-Pekka Petelius oli haaveillut luonto-ohjelman teosta, mutta kun häntä pyydettiin ohjelman tekoon mukaan, hän oli ensin kauhuissaan. Peteliuksen luontotuntemus on kuitenkin ollut mittava. Neuvosen vetäydyttyä eläkkeelle Peteliuksesta tuli Luontoillan isäntä.[7]

Luontoilta vastasi kuulijoiden tarpeeseen aikana jolloin suorat kontaktit kuulijoihin lisääntyivät. Ohjelma, jossa vastattiin puhelimitse erilaisiin luontoa koskeviin kysymyksiin oli ensin vailla nimeä. Ohjelma aloitti työnimellä Luontoilta ja se vakiintui ohjelman tunnetuksi nimeksi. Ensimmäisten lähetysten jälkeen ohjelman erilaiset asiantuntijat ovat lisääntyneet ja vahvistuneet vuosien mittaan. Kantava ajatus on ollut, että ohjelma pystyy vastaamaan hyvinkin monipuolisiin ja erilaisiin kuulijoihin kysymyksiin. Vuosien varrella kaikki puheluiden välityksellä tulleet kysymykset asiantuntijoille ovat olleet aina ainutkertaisia ja yllätyksellisiä. Ohjelmaa on leimannut vahvasti puheohjelman luonne.[8]

Luontoilta viihteessä muokkaa

  • Nelosella esitetyssä Huuliveikot-sarjassa on tehty parodiasketsejä Luontoillasta. 1980-luvulla Petelius parodioi Luontoiltaa radion Yömyöhä-ohjelmassa.

Luontoilta-kirjat muokkaa

  • Luontoilta 1. 1985
  • Luontoilta 2. 1988
  • Luontoilta 3. 1995
  • Luonnollisia muutoksia: Kaksikymmentä vuotta Luontoiltoja. 1995
  • Luontoilta: Mielenkiintoisimmat luontohavainnot selityksineen. 1997

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Neuvonen Veikko (toim.): Luonnollisia muutoksia. Helsinki: Yleisradio, Radio Suomi / Asiaohjelmat, 1995. ISBN 951-43-0707-0.
  • Uusi-Rintakoski, Jarmo: Luonnolleen uskollinen mies. Kodin Pellervo, 4/2005, s. 19–21.
  • Laura Koljonen: Pirkka-Pekka ja Asko. Suomen kuvalehti, 16–17/2011, s. 84–85.

Viitteet muokkaa

  1. Anna-Kaisa Brenner: Suosittu Luontoilta on Ylen klassikko - katso täältä, ketkä vastaavat studiossa kysymyksiisi 16.11.2022. Yle. Viitattu 2.6.2023.
  2. http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/luontoilta-on-vetrea-nelikymppinen/
  3. Luontoilta TV 1:ssä. Historiaa ja muistoja. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Pirkka-Pekka Petelius alkaa vetää Luontoiltaa 12.12.2007. Yle. Viitattu 2.6.2023.
  5. Johannes Ijäs: Peteliuksen seuraaja, Luontoillan uusi puheenjohtaja on nyt selvillä 22.5.2019. Demokraatti. Viitattu 2.6.2023.
  6. KodinPellervo 4/2005 s. 20
  7. Suomen Kuvalehti 16–17/2011, s. 84–85
  8. Neuvonen Veikko (toim.): Luonnollisia muutoksia. Helsinki: Yleisradio, Radio Suomi,/ Asiaohjelmat, 1995. ISBN 951-43-0707-0.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.