Luigi Calabresi
Luigi Calabresi (14. marraskuuta 1937 Rooma – 17. toukokuuta 1972 Milano) oli italialainen poliisikomisario. Calabresi oli virka-asemaltaan valtiollisen poliisin poliittisten rikosten tutkimusosaston toiseksi korkein päällikkö Milanossa kun hänet murhattiin 1972. Murhasta tuomittiin 25 vuotta myöhemmin pitkiin vankeusrangaistuksiin kolme äärivasemmistolaisen Lotta Continua -järjestön jäsentä.[1] Murhan pääasiallisena motiivina pidettiin kostoa anarkisti Giuseppe Pinellin kuolemasta poliisin kuulusteluissa joulukuussa 1969. Historioitsija Carlo Ginzburg on kuitenkin tapauksesta kirjoittamassaan tutkielmassa päätynyt tulokseen, että ainakin yksi tuomituista, kirjailija Adriano Sofri, on epäilemättä syytön.[2]
| Luigi Calabresi | |
|---|---|
 Luigi Calabresi todistamassa oikeudessa v. 1971 nostettuaan kanteen kunnianloukkauksesta Lotta Continua -sanomalehteä vastaan. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. marraskuuta 1937 Rooma |
| Kuollut | 17. toukokuuta 1972 Milano |
| Kansalaisuus | italia |
| Ammatti | poliisi |
| Titteli | komisario |
| Siviilisääty | naimisissa |
| Puoliso | Gemma Capra |
| Lapset | Mario Calabresi |
Nuoruus ja uran alkuvaiheet
muokkaaPorvarillisessa perheessä kasvanut Calabresi oli nuorena hyvin aktiivinen katolilainen ja liittyi jo kouluaikana jesuiitta Virginio Rotondon perustamaan nuorisojärjestöön nimeltä ‘’Movimento Oasi’’. Lakitieteen opinnot yliopistossa päättyivät 1964 tutkielmaan mafiasta. Päätettyään opintonsa Calabresi haki heti poliisin virkaa, mikä kiinnosti häntä enemmän kuin ura asianajajana tai tuomarina. Hän sai valtiollisen poliisin viran Milanossa ja muutti sinne 1965. Alusta asti Calabresi sijoitettiin etsiväksi poliittisten rikosten tutkimusosastoon ja hän sai tehtäväkseen valvoa erityisesti anarkistien ja maolaisten toimintaa. Calabresi työskenteli mielellään katutasolla ja hänestä tuli pian tunnettu hahmo Milanon äärivasemmistolaisissa piireissä. Calabresin taktiikkana oli tutustua henkilökohtaisesti valvomiensa piirien johtaviin henkilöihin, esimerkiksi sellaisiin kuin vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen johtaja Mario Capanna ja tunnettu anarkisti Giuseppe Pinelli. Calabresi oli valvomissaan piireissä suhteellisen arvostettu henkilö jota pidettiin rehellisenä poliisina ja Pinelli ilmaisi erään mielenosoituksen yhteydessä mielipiteensä että Calabresi oli «erinomainen henkilö».[3]
Vuonna 1967 alkoivat Milanossa yleistyä suuret mielenosoitukset, erityisesti opiskelijoiden järjestämät. Niiden pelättiin johtavan mellakointiin ja väkivaltaisuuksiin ja tätä estämään lähetettiin usein nyt jo komisarioksi ylennetty Calabresi, jonka katutason toimijoiden henkilökohtainen tuntemus oli osoittautunut hyvin tehokkaaksi väkivaltaa hillitseväksi tekijäksi. Mielenosoittajien ja poliisin välisessä yhteenotossa surmansa saaneen poliisimiehen Antonio Annarumman hautajaisissa marraskuussa 1969 sattui välikohtaus, joka antoi Calabresille tilaisuuden ennestäänkin lisätä arvovaltaansa vasemmistopiireissä. Läsnäolollaan äärioikeistolaisia aktivisteja ja poliiseja provosoinut opiskelijajohtaja Mario Capanna joutui pahoinpitelyn uhriksi, mutta paikalle kiirehtinyt Calabresi meni väliin ja auttoi hänet pois paikalta.[4]
Pinellin kuolema ja sen seuraukset
muokkaaIltapäivällä 12. joulukuuta 1969 räjähti Milanossa niin sanottu Piazza Fontanan pommi. Pankkikonttorissa kello 16.37 räjähtänyt pommi surmasi välittömästi 16 ihmistä, pankin asiakkaita ja henkilökuntaa. Tämä pommi-isku avasi sen vakavien, ennalta tarkkaan suunniteltujen, poliittisten väkivaltaisuuksien aikakauden jota Italiassa kutsutaan lyijyvuosiksi. Epäilykset kohdistuivat, tai pikemminkin kohdistettiin, heti anarkisteihein, koska nämä olivat aikaisemmin räjäyttäneet pommeja, ja heitä haettiin välittömästi kymmenittäin kuulusteltaviksi. Anarkistien pommi-iskut olivat kuitenkin olleet koneisiin ja kiinteistöihin kohdistuvaa sabotaasia ja niitä ei räjäytetty jos ihmisiä oli lähistöllä, koska sivullisten vahingoittaminen oli anarkistien periaatteiden vastaista. Tämän Calabresi tiesi erittäin hyvin, eikä Pinelliä edes haettu poliisiautolla, koska Calabresi ei nähnyt siihen mitään aihetta. Calabresin ehdotuksesta Pinelli saapui kuultavaksi, ajaen poliisilaitokselle omalla skootterillaan, koska kukaan ei siinä vaiheessa odottanut että hänen oleskelunsa siellä kestäisi hyvin pitkään.[5] Toisin kuitenkin kävi, syistä joita ei ole voitu koskaan täysin selvittää.
Se kuitenkin tiedetään, että 15. joulukuuta kello 23.57 Pinelli putosi poliisilaitoksen neljännen kerroksen ikkunasta sisäpihalle ja kuoli vammoihinsa vielä samana yönä. Putoamisella oli yksi ulkopuolinen silminnäkijä, poliisilaitoksen sisäpihalla tupakoimassa seisonut l’Unità-lehden reportteri Aldo Palumbo.[6] Tästä tapahtumasta lähti alulle yli kaksi vuotta kestänyt herjauskampanja, jota johti Lotta Continua -järjestön sammanniminen sanomalehti ja jonka maalitauluna oli komisario Calabresi. Pinelli oli pudonnut Calabresin virkahuoneen ikkunasta, ja vaikka viisi huoneessa ollutta poliisia vakuuttivat että Calabresi ei ollut tapahtumahetkellä läsnä, se ei auttanut. Calabresi leimattiin Pinellin murhaajaksi, tai ainakin pääsyylliseksi tämän kuolemaan. Käsitys Calabresin syyllisyydestä sai nopeasti laajan hyväksynnän vasemmistopiireissä. Kymmenittäin maineikkaita ja arvovaltaisia kansalaisia allekirjoitti julkisen vaatimuksen Calabresin asettamisesta vastuuseen. Allekirjoittaneiden joukossa oli useita kansainvälisesti tunnettuja kulttuurihenkilöitä, kuten esimerkiksi Umberto Eco, Dario Fo, Primo Levi, Alberto Moravia ja Pier Paolo Pasolini.[7] Calabresin päivittäisessä postissa alkoi löytyä uhkauskirjeitä jotka hän kätki vaimoltaan.[8]
Lehdistössä, ja erityisesti Lotta Continua -lehdessä alettiin julkaista kaikenlaisia huhuja Calabresista ja hänen väitetyistä hämäräpuuhistaan. Kommunistipuolueen pää-äänenkannattaja, sanomalehti l’Unità, julkaisi 11.1.1970 artikkelin jossa väitettiin Calabresin olleen Yhdysvalloissa, ja osallistuneen siellä johonkin toimintaan josta vastasi CIA. Calabresi kiisti käyneensä koskaan Yhdysvalloissa, ja lisäsi että kyllä mielellään kävisi jos vain joku muu maksaa matkan. Myöhemmin osoittautuikin että kyseessä oli toinen, Calabresia huomattavasti vanhempi ja virka-asemaltaan korkeampi poliisi, nimeltään Lorenzo Calabrese.[9]
Calabresin murha ja sen oikeudelliset seuraukset
muokkaaLuigi Calabresi murhattiin 17. toukokuuta 1972 kello 09.15 hänen ollessaan menossa työpaikalleen. Hän tuli ulos Milanon Via Cherubinilla sijaitsevasta asunnostaan ja käveli kadun yli parkkipaikalle jossa hänen vaimonsa omistama Fiat 500 -mallinen auto oli pysäköitynä.[10] Kun hän pysähtyi kaivamaan auton avaimet taskustaan hänen taakseen ilmestyi pitkä ja laihahko mies, kädessään revolveri. Mies ampui aseetonta Calabresia kahdesti takaapäin, selkään ja päähän.[11][12] Ampuja poistui paikalta autolla, joka silminnäkijöiden mukaan oli sininen Fiat 125. Tätä autoa ohjasti toinen henkilö, joka usean todistajan mukaan näytti olevan nainen.[13] Pakoauto löytyi vain parin korttelin päässä rikospaikasta Via Ariosto -kadulta, Via Alberto da Giussanon risteyksessä.[14] Siihen osoitteeseen päättyivät vuosikausiksi johtolangat. Calabresia jäi suremaan kaksi lasta ja raskaana oleva vaimo.[15]
Kuusitoista vuotta myöhemmin, 28. heinäkuuta 1988, Milanon yleinen syyttäjä ilmoitti että neljä henkilöä oli pidätetty epäiltynä Calabresin murhasta: Adriano Sofri, Ovidio Bompressi, Giorgio Pietrostefani ja Leonardo Marino, kaikki vuonna 1976 toimintansa lopettaneen Lotta Continua -järjestön entisiä jäseniä. Syytteet perustuivat syyttäjän mukaan Marinon oma-aloitteisesti tekemään tunnustukseen, jonka mukaan ampuja oli Bompressi ja Marino itse oli pakoautoa ohjastanut mies. Tehtävän heille olivat Marinon mukaan antaneet Lotta Continuan korkeimpaan johtoon kuuluvat Sofri ja Pietrostefani.[16][17] Kaikki paitsi Marino kiistivät jyrkästi osallisuutensa Calabresin murhaan.
Tästä lähti alulle lähes vuosikymmenen kestänyt prosessi joka ajoittain sai farssimaisia piirteitä, päätodistajan muuttaessa kertomustaan jatkuvasti aina sen mukaan kun muiden syytettyjen puolustus löysi vastatodisteita hänen väitteilleen. Loppujen lopuksi Marino tuli esittäneeksi neljä eri versiota siitä miten Calabresin murha oli päätetty ja kuka päätöksentekoon oli osallistunut.[18] Lisäksi hän muun muassa kertoi että hänen ajamansa pakoauto oli väriltään beesi, vaikka se tosiasiassa oli sininen, ja kuvasi luoteeseen päin menneen pakoreitin, kun taas silminnäkijöiden mukaan murhaajien pakoauto ajoi rikospaikalta itään päin.[19] Ginzburgin tutkielman johtopäätös on että Marino ilmiselvästi valehteli oikeudessa, syistä joita ei ole selvitetty.[20]
Oikeudenkäyntien tuomiot
muokkaaItalian oikeusjärjestelmässä on kolme eri asteista tuomioistuinta. Ylin niistä on Kassaatiotuomioistuin (Corte di Cassazione), joka ei muuta alemman asteen tuomioita, esimerkiksi vankilarangaistuksen pituutta, vaan joko vahvistaa tai hylkää tuomiot kokonaisuudessaan. Calabresin murha kiersi näissä kolmessa asteessa näin: [21]
- 1. Corte d’Assise di Milano (2.5.1990): Bompressi, Pietrostefani ja Sofri saivat kukin 22 vuotta vankeutta, Marino 11 vuotta.
- 2. Corte d’Appello di Milano (2.7.1991): Vahvisti alemman oikeuden antamat tuomiot.
- 3. Corte di Cassazione (23.10 1992): Kumosi kaikki tuomiot, virheellisesti ja epäloogisesti perusteltuina, ja palautti asian alempaan oikeusasteeseen uudelleen käsiteltäväksi.
- 4. Corte d’Appello di Milano (21.12.1993): Hylkäsi kaikki syytteet.
- 5. Corte di Cassazione (27.10 1994): Kumosi edellisen vapauttavan tuomion, muodollisten virheiden takia, ja palautti asian toistamiseen.
- 6. Corte d’Appello di Milano (11.11.1995): Bompressi, Pietrostefani ja Sofri, kukin 22 vuotta vankeutta. Syyte Marinoa vastaan hylättiin vanhentuneena.
- 7. Corte di Cassazione (22.1 1997): Vahvisti tuomiot.
Jälkipeliä
muokkaaErityinen tutkintatuomari Gerardo D'Ambrosio julkaisi 27. lokakuuta 1975 tutkimuksensa tulokset, joiden mukaan Giuseppe Pinellin putoamisen syy oli äkillinen sairauskohtaus. Kaikki poliisit paitsi Calabresin esimies, ylikomisario Allegra, todettiin syyttömiksi rikokseen. Allegra vapautettiin syytteestä, koska hänen rikkomuksensa, Pinellin pitäminen liian kauan poliisilaitoksella ilman syyttäjän päätöstä, oli vanhentunut.[22]
Komisario Luigi Calabresin murhan vuosipäivänä 17. toukokuuta 1973 järjestetyn muistotilaisuuden yhteydessä räjähti Milanon pääpoliisiaseman edustalla pommi, neljä kuoli, 45 loukkaantui. Teosta tuomittiin 1975 elinkautiseen älyllisesti aika vähälahjainen anarkisti, joka ei osannut selvittää, mistä oli pommin saanut. Parikymmentä vuotta myöhemmin selvisi, että räjähdyksestä itse asiassa vastasi fasistijärjestö Ordine Nuovo.[23] Julkisuuten tuli myös tieto että Calabresi oli vuodesta 1971 alkaen ja kuolemaansa asti tutkinut erään äärioikeistolaisen ryhmittymän toimintaa, ja sen yhteyksiä Länsi-Saksan uusnatseihin [12]
Lähteet
muokkaa- Calabresi, Mario: Spingendo la notte più in là. Storia della mia famiglia e di altre vittime del terrorismo. Mondadori, 2007. (italiaksi)
- Cazzullo, Aldo: I ragazzi che volevano fare la rivoluzione. Mondadori, 2015 (1998). (italiaksi)
- Ginzburg, Carlo: Il giudice e lo storico. Considerazioni in margine al processo Sofri. Feltrinelli, 2006 (1991). (italiaksi)
- Sofri, Adriano: La notte che Pinelli. Sellerio, 2009. (italiaksi)
- Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. (italiaksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Ginzburg, s. 134
- ↑ Ginzburg s. 90
- ↑ Calabresi, s. 44
- ↑ Aggressioni a catena e panico. Corriere della Sera, 22.11.1969. (italiaksi)
- ↑ Sofri s. 29-30
- ↑ Sofri s. 127, 132
- ↑ Sofri s. 267-275
- ↑ Calabresi s. 7-8
- ↑ Sofri s. 23, 234-235
- ↑ Calabresi s. 31
- ↑ Calabresi s. 8
- ↑ a b Zavoli s. 84
- ↑ Ginzburg s 68-73
- ↑ Ginzburg s. 25
- ↑ Calabresi s. 12
- ↑ Cazzullo s. 234-235
- ↑ Ginzburg s. 15-16, 149
- ↑ Ginzburg s 26-27
- ↑ Ginzburg s 24-25
- ↑ Ginzburg s 74-75
- ↑ Ginzburg s 134
- ↑ Sofri s. 284
- ↑ Milano, quattro ergastoli per la strage della Questura La Repubblica. 11.3.2000. Viitattu 3.1.2018. (italiaksi)