Luettelo Titan-rakettiperheen laukaisuista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Titan-rakettiperhe oli yksi Yhdysvaltojen pitkäaikaisimmista rakettiperheistä. Sen juuret olivat Martin Companyn 1950-luvun puolivälin jälkeen kehittämissä Titan I- ja Titan IIICBM-ohjuksissa, joiden pohjalta syntyi myöhemmin merkittävä kantorakettiperhe.[1] Titan III kehitettiin 1960-luvun puolivälissä Gemini-ohjelmassa käytetystä II-mallista[2] lisäämällä rakettiin kiinteää ajoainetta käyttäneet lisämoottorit.[3] Titan 34D:n pohjalta kehitetty Titan IVA ja sen jatkokehitetty IVB-versio jäivät rakettiperheen viimeisiksi raketeiksi, kun niiden laukaisut päättyivät 2000-luvun puolivälissä.[3]

Titan-rakettiperheen kantoraketit Titan I:stä Titan III:een.

TilastotMuokkaa

Titan-rakettiperheen kantoraketteja laukaistiin kaikkiaa 368 kertaa vuosina 1959–2005. Laukaisuista 322 oli onnistuneita, jolloin lentojen onnistumisaste oli kokonaisuudessaan noin 87,5 prosenttia.

5
10
15
20
25
30
1959
1965
1970
1975
1980
1985
1990
1995
2000
2005
  •   Epäonnistui
  •   Osittain epäonnistui
  •   Onnistui

LuetteloMuokkaa

Laukaisuaika (UTC) Konfiguraatio Laukaisupaikka Hyötykuorma Hyötykuorman massa Kiertorata Asiakas Lopputulos Lyhyt kuvaus Lähteet
14. kesäkuuta 1989 13.18 402A / IUS CCAFS LC-41 USA-39 (DSP-14) 2 360 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-14-ennakkovaroitussatelliitti. [4]
8. kesäkuuta 1990 5.21 405A CCAFS LC-41 USA-59 – USA-62 (NOSS) LEO NRL, NRO Onnistui Neljä Yhdysvaltain laivaston uuden sukupolven NOSS-tiedustelusatelliittia. [5]
13. marraskuuta 1990 0.37 402A / IUS CCAFS LC-41 USA-65 (DSP-15) 2 360 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-15-ennakkovaroitussatelliitti. [4]
8. maaliskuuta 1991 12.03 403A VAFB SLC-4E USA-69 (Lacrosse 2) LEO CIA, NRO Onnistui CIA:n ja NRO:n Lacrosse 2 -tiedustelusatelliitti. [6]
8. marraskuuta 1991 7.07 403A VAFB SLC-4E USA-72 (SLDCOM 2)
USA-74, -76 ja -77 (NOSS)
LEO NRL, NRO Onnistui SLDCOM 2 -tietoliikennesatelliitti (USA-72) ja kolme NOSS-tiedustelusatelliittia. [6][7]
28. marraskuuta 1992 21.34 404A VAFB SLC-4E USA-86 (EIS-1) 19 600 kg LEO CIA, NRO Onnistui Optisen KH-11-tiedustelusatelliittiperheen Block III -version satelliitti EIS-1. [8][9]
2. elokuuta 1993 19.59 403A VAFB SLC-4E (NOSS)
(SLDCOM 3)
NRL, NRO Epäonnistui Kolme NOSS-tiedustelusatelliittia ja SLDCOM-tietoliikennesatelliitti. Laukaisu epäonnistui boosterin räjähdettyä 101 sekuntia lennon alun jälkeen. Onnettomuuden aiheutti boosterisegmentin virheellinen korjaus. [6][7][10]
7. helmikuuta 1994 21.47 401A / Centaur-T CCAFS LC-40 USA-99 (Milstar-1) 4 500 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Milstar-tietoliikennesatelliittiperheen ensimmäinen satelliitti. [11]
3. toukokuuta 1994 15.55 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 USA-103 (Trumpet-1) 5 200 kg Molnija USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Trumpet-signaalitiedustelusatelliitti. [11][12]
27. elokuuta 1994 8.58 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 USA-105 (Mercury) GSO USAF, NRO Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Mercury-signaalitiedustelusatelliitti. [11]
22. joulukuuta 1994 22.19 402A / IUS CCAFS LC-40 USA-107 (DSP-17) 2 360 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-15-ennakkovaroitussatelliitti. [4]
14. toukokuuta 1995 13.45 401A / Centaur-T CCAFS LC-40 USA-110 (Advanced Orion) 5 200 kg GEO CIA, NRO Onnistui CIA:n ja NRO:n Advanced Orion -signaalitiedustelusatelliitti. [11]
10. heinäkuuta 1995 12.38 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 USA-112 (Trumpet-2) 5 200 kg Molnija USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Trumpet-signaalitiedustelusatelliitti. [11][12]
6. marraskuuta 1995 5.15 401A / Centaur-T CCAFS LC-40 USA-115 (Milstar-2) 4 500 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Milstar-tietoliikennesatelliittiperheen toinen satelliitti. [11]
5. joulukuuta 1995 21.18 404A VAFB SLC-4E USA-116 (EIS-2) 26 000 kg LEO CIA, NRO Onnistui Optisen KH-11-tiedustelusatelliittiperheen Block III -version satelliitti EIS-2. [8][9]
24. huhtikuuta 1996 23.37 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 USA-118 (Mercury) GSO USAF, NRO Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien toinen Mercury-signaalitiedustelusatelliitti. [11]
12. toukokuuta 1996 21.32 403A VAFB LC-4E USA-119 – USA-121 (NOSS)
USA-122 (SLDCOM 3)
USA-123 ja USA-124 (TiPS)
LEO NRL, NRO Onnistui Kolme NOSS-tiedustelusatelliittia, SLDCOM-tietoliikennesatelliitti ja kaksi TiPS-koesatelliittia. [6][7]
3. heinäkuuta 1996 21.32 405A CCAFS LC-40 USA-125 (SDS B-4) 6 300 kg LEO NRO, USAF Onnistui Kolmannen sukupolven SDS B-4 -tietoliikennesatelliitti. [5]
20. joulukuuta 1996 18.04 404A VAFB SLC-4E USA-129 (EIS-3) 19 600 kg LEO CIA, NRO Onnistui Optisen KH-11-tiedustelusatelliittiperheen Block III -version satelliitti EIS-3. [8][9]
23. helmikuuta 1997 20.20 402B / IUS CCAFS LC-40 USA-130 (DSP-18) 2 380 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-18-ennakkovaroitussatelliitti. [13]
15. lokakuuta 1997 8.43 401B CCAFS LC-40 Cassini–Huygens HCO Nasa Onnistui Jet Propulsion Laboratoryn Saturnus-luotain, ainoa Titan IV:llä laukaistu Yhdysvaltain puolustushallinnon ulkopuolinen hyötykuorma. 401B-konfiguraation ensilento. [14]
24. lokakuuta 1997 2.32 403A VAFB SLC-4E USA-133 (Lacrosse 3) LEO CIA, NRO Onnistui CIA:n ja NRO:n Lacrosse 3 -tiedustelusatelliitti. [6]
8. marraskuuta 1997 2.05 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 USA-136 (Trumpet-3) 5 200 kg Molnija USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Trumpet-signaalitiedustelusatelliitti. [11][12]
9. toukokuuta 1998 1.38 401B CCAFS LC-40 USA-139 (Orion 4) 5 200 kg GSO NRO, NSA Onnistui Advanced Orion -tiedustelusatelliitti. [14]
12. elokuuta 1998 11.30 401A / Centaur-T CCAFS LC-41 (Mercury) GSO (suunniteltu) NRO, NSA Epäonnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Mercury-signaalitiedustelusatelliitti. Viallinen johdotus sai ohjaustietokoneen nollaantumaan kesken lennon. Yliääninopeuksilla liikkunut raketti teki virheellisen nyökkäävän ohjausliikkeen, jonka seurauksena se hajosi ilmassa. [15][11]
9. huhtikuuta 1999 17.01 402B / IUS CCAFS LC-40 (DSP-19) 2 380 kg LEO (suunniteltu GSO) USAF Epäonnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-19-ennakkovaroitussatelliitti. Kaksivaiheisen IUS-rakettivaiheen vaiheiden irtautuminen epäonnistui, eikä toisen vaiheen rakettimoottorin jatkettava suutin päässyt aukeamaan. Ongelmien seurauksena IUS:n suorituskyky jäi odotusarvoista, ja hyötykuorma päätyi virheelliselle elliptiselle 720 × 35 800 km kiertoradalle. [15][13]
30. huhtikuuta 1999 16.30 401B CCAFS LC-40 USA-143 (Milstar-2 F1 / DFS 3) 4 500 kg MEO (suunniteltu GSO) USAF Epäonnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Milstar-tietoliikennesatelliitti. Laukaisu epäonnistumisen taustalla oli Centaur-vaiheen bugi, joka sai vaiheen asennonsäätöjärjestelmän polttamaan loppuun ajoaineensa ennenaikaisesti. Koko vaihe meni hallinnasta ja hyötykuorma päätyi käyttökelvottomalle kiertoradalle. [14][15]
22. toukokuuta 1999 9.36 404B VAFB SLC-4E USA-144 (Misty) LEO NRO Onnistui Amatööriastronomit arvelivat hyötykuorman olleen toinen ”Misty” -sarjan optinen kaukokartoitussatelliitti USA-144. [16]
8. toukokuuta 2000 16.01 402B / IUS CCAFS LC-40 USA-149 (DSP-20) 2 380 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-20-ennakkovaroitussatelliitti. [13]
17. elokuuta 2000 23.45 403B VAFB SLC-4E USA-152 (Lacrosse 4 / Onyx F1) 14 500 kg LEO NRO Onnistui Todennäköisesti Lockheed Martinin NRO:lle rakentama Lacrosse 4 -tiedustelusatelliitti. [17]
27. helmikuuta 2001 21.20 401B CCAFS LC-40 USA-157 (Milstar-2 DFS 4) 4 670 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien ensimmäinen onnistuneesti laukaistu Milstar Block 2 -sarjan tietoliikennesatelliitti. [14]
6. elokuuta 2001 7.28 402B / IUS CCAFS LC-40 USA-159 (DSP-21) 2 380 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-21-ennakkovaroitussatelliitti. [13]
5. lokakuuta 2001 21.21 404B VAFB SLC-4E USA-161 (EIS-4) 16 650 kg SSO NRO Onnistui Todennäköisesti NRO:n Improved Crystal -sarjan KH-11-kaukokartoitussatelliitti. [16]
16. tammikuuta 2002 0.30 401B CCAFS LC-40 USA-164 (Milstar 2-F3 / FLT-5 / DFS-5) 4 550 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Milstar-tietoliikennesatelliitti. [14]
8. huhtikuuta 2003 4.29 401B CCAFS LC-40 USA-169 (Milstar 2-F4 / Milstar 6) 4 500 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien Milstar-tietoliikennesatelliitti. [14]
9. syyskuuta 2003 4.29 401B CCAFS LC-40 USA-171 (Orion 5) 5 200 kg GEO CIA, NRO Onnistui CIA:n ja NRO:n Advanced Orion -signaalitiedustelusatelliitti. [14]
14. helmikuuta 2004 18.50 402B / IUS CCAFS LC-40 USA-176 (DSP-21) 2 380 kg GSO USAF Onnistui Yhdysvaltain ilmavoimien DSP-21-ennakkovaroitussatelliitti. IUS-rakettivaiheen viimeinen laukaisu. [13]
30. huhtikuuta 2005 0.50 405B CCAFS LC-40 USA-182 (Lacrosse 5) LEO NRO Onnistui Amatööriastronomien arvioiden perusteella satelliitti oli todennäköisesti Lockheed Martinin NRO:lle rakentama Lacrosse 5 -tiedustelusatelliitti. Viimeinen itärannikon Titan-laukaisu. [18]
19. lokakuuta 2005 18.05 404B VAFB SLC-4E USA-186 (EIS-5 / NROL-20) 20 000 kg Polaari-LEO NRO Onnistui Todennäköisesti NRO:n Improved Crystal -sarjan KH-11-kaukokartoitussatelliitti, jonka oli tarkoitus korvata vuonna 1996 laukaistu USA-129. Viimeinen länsirannikon ja koko rakettiperheen laukaisu. [16]

LähteetMuokkaa

  1. Remember the Titans lockheedmartin.com. Lockheed Martin. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  2. Titan IVB Launch Vehicle au.af.mil. Huhtikuu 1999. Air University, Yhdysvaltain ilmavoimat. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  3. a b Titan through the decades spaceflightnow.com. 19.10.2005. Spaceflight Now Inc. Viitattu 18.5.2019. (englanniksi)
  4. a b c Wade, Mark: Titan 402A/IUS Encyclopedia Astronautica. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  5. a b Wade, Mark: Titan 405A Encyclopedia Astronautica. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  6. a b c d e Wade, Mark: Titan 403A Encyclopedia Astronautica. Viitattu 3.9.2019. (englanniksi)
  7. a b c Krebs, Gunter Dirk: SLDCOM (TLD) Gunter’s Space Page. 23.12.2017. Viitattu 3.9.2019. (englanniksi)
  8. a b c Wade, Mark: Titan 404A Encyclopedia Astronautica. Viitattu 26.5.2019. (englanniksi)
  9. a b c Krebs, Gunter Dirk: KH-11 / Kennen / Crystal Gunter’s Space Page. 13.2.2019. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
  10. Eleazer, Wayne: Launch failures: Titan Groundhog Day The Space Review. 26.10.2015. Viitattu 5.7.2019. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h i Wade, Mark: Titan 401A/Centaur Encyclopedia Astronautica. Viitattu 3.6.2019. (englanniksi)
  12. a b c Krebs, Gunter Dirk: Trumpet Gunter’s Space Page. 20.1.2019. Viitattu 3.6.2019. (englanniksi)
  13. a b c d e Wade, Mark: Titan 402B/IUS Encyclopedia Astronautica. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  14. a b c d e f g Wade, Mark: Titan 401B/Centaur Encyclopedia Astronautica. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  15. a b c Eleazer, Wayne: Launch failures: the predictables The Space Review. 14.12.2015. Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  16. a b c Wade, Mark: Titan 404B Encyclopedia Astronautica. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  17. Wade, Mark: Titan 403B Encyclopedia Astronautica. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  18. Wade, Mark: Titan 405B Encyclopedia Astronautica. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)