Ludvig XVII

Louis (Ludvig) XVII (27. maaliskuuta 1785 Versailles – 8. kesäkuuta 1795) oli Ranskan kruununprinssi, kuningas Ludvig XVI:n ja kuningatar Maria Antoinetten poika. Hän ei koskaan hallinnut Ranskaa kuninkaana, sillä maa julistettiin vuonna 1792 tasavallaksi, mutta Ranskan rojalistit katsoivat hänen olleen laillinen kuningas sen jälkeen, kun hänen isänsä oli vuonna 1793 teloitettu. Tämän vuoksi hänestä on myöhemmin käytetty hallitsijanimeä Ludvig XVII.

Louis-Charles Alexander Kucharkyn maalauksessa vuodelta 1792.

Syntymästään vuoteen 1789 Ludvig tunnettiin nimellä Louis-Charles, Normandian herttua, sitten vuodet 1789–1791 Louis-Charles, Viennen dauphin ja vuosina 1791–1793 Louis-Charles, Ranskan kruununprinssi.

Elämänvaiheet

Ensimmäiset vuodet

Ludvig syntyi Versailles’n palatsissa vanhempiensa toisena poikana keväällä 1785. Hän sai jo syntyessään Normandian herttuan arvon, ja vanhemman veljensä Louis Josephin kuoleman jälkeen vuonna 1789 hänestä tuli kruununprinssi.

Ranskan monarkian kumoamisen jälkeen vuonna 1792 Ludvig vangittiin vanhempiensa mukana Pariisin Templeen. Vaikka kuningasperhettä kohdeltiin hyvin, elämä sodan varjossa jätti jälkensä Ludvigiin. Oikeudenkäynti hänen isäänsä vastaan osoittautui tuhoisaksi koko hallitsijaperheelle, ja vuoden 1793 alussa tämä teloitettiin giljotiinissa.

Isänsä teloituksen jälkeen Ludvig jatkoi elämäänsä Templen tornissa äitinsä ja sisarensa kanssa tarkan vartioinnin alaisena. Hän oli äidilleen kaikki kaikessa, ja tämä seikka esti Maria Antoinetten pakoaikeet koska hänen oli mahdotonta paeta lapset mukanaan. Kuningatar olisi ollut valmis jättämään tyttärensä tätinsä huostaan, mutta Ludvigista hän ei pystynyt luopumaan.

Kuningattaren syvä rakkaus poikaansa ei jäänyt huomaamatta vallankumouksen johdolta. Heinäkuun alussa 1793 vastaperustettu yhteishyvän valiokunta teki päätöksen erottaa Ludvig äidistään, joka kohteli poikaansa kuin tulevaa kuningasta. Suunnitelma toteutettiin välittömästi, ja myöhään illalla 3. heinäkuuta kuusi Pariisin kommuunin virkailijaa tunkeutui kuningattaren olohuoneeseen ilmoittamaan, että valiokunta oli määrännyt hänet menettämään poikansa holhouksen.

Tämän jälkeen Ludvig eristettiin kaikista perheenjäsenistään ja ”uudelleenkoulutettiin” tasavaltalaismieliseksi suutari Antoine Simonin ja tämän puolison Marie Jeannen toimiessa hänen käännyttäjänään. Koulutukseen kuului henkistä painostusta, ja joidenkin väittämien mukaan Ludvigille juotettiin alkoholia ja hänet pakotettiin opettelemaan ”Marseljeesi”, kiroamaan vanhempansa sekä uskomaan, ettei hänen äitinsä välittänyt hänen kohtalostaan. Yleisen käsityksen mukaan Simon kohteli ottopoikaansa hyvin ja sai tämän täysin valtaansa. Ludvigia uhkailtiin usein giljotiinilla, minkä seurauksena hän pyörtyili. Simonin pariskunta palveli vallankumousjohtaja Jacques-René Hébertin alaisena, ja tämän määräyksestä kruununprinssi pakotettiin kirjoittamaan perätön lausunto, jonka mukaan hänen äitinsä oli opettanut hänelle epäsiveellisiä käytöstapoja.

Viimeiset vuodet

Kun kuningatar teloitettiin lokakuussa 1793, Simon jatkoi Ludvigin huoltajana seuraavan vuoden alkuun. Tammikuussa 1794 hänet vapautettiin tehtävästä ja poika suljettiin Hébertin määräyksestä kuninkaallisen perheen entiseen ruokasaliin, joka oli hyvin pimeä huone. Hänestä tuli vallankumouksen panttivanki. Ludvig eristettiin kuudeksi kuukaudeksi huoneeseen ilman ihmiskontakteja. Aiemmin virkeä ja hyvin puhelias poika muuttui vankeudessa nopeasti. Huoneessa käyneet henkilöt kuvailivat poikaa täysin mykäksi. Hänen nivelissään oli kyhmyjä ja hän ei jaksanut edes seisoa. Lisäksi poika vaikutti vähämieliseltä.

Lopulta kaksi ihmisoikeuksien puolestapuhujaa ilmoitti vangin tilasta yleisen turvallisuuden valiokunnalle, joka lähetti paikalle Pariisin parhaan lääkärin. Pojasta ei kuitenkaan löytynyt mitään sairautta ja lääkärin hoito-ohjeet olivat "hierontaa, ilmaa, puhtautta ja harjoituksia". Toinen lääkäri päätyi samoihin hoitokeinoihin, mutta pojan tila huononi nopeasti.

Virallisten tietojen mukaan Ludvig kuoli Templen vankilassaan tuberkuloosiin 8. kesäkuuta 1795. Yksikään niistä ihmisistä, joka olivat tunteneet hänet eläessään, eivät tunnistaneet häntä kuolleena. Ludvigin sisarelle ja perheen palvelijoille kruununperillisen ruumista ei näytetty koskaan.

Kuninkaallisen perinteen mukaisesti hänen sydämensä säilöttiin. Kruununprinssin lääkäri Philippe-Jean Pelletan salakuljetti ja säilöi sydämen. Ludvigin ruumis heitettiin joukkohautaan.

Hänen muistoaan kunnioittaen Ludvig XVI:n veli Louis-Stanislas-Xavier eli Ludvig XVIII otti kuninkaaksi päästyään vuonna 1814 järjestysluvun XVIII.

Ludvigina esiintyneet huijarit

Myöhemmin kymmenet huijarit väittivät olevansa Ludvig XVII ja vaativat oikeuttaan Ranskan kruunuun tai Bourbonien omaisuuteen. Tunnetuin heistä oli saksalainen Karl Wilhelm Naundorff.

Erään tarinan mukaan Ludvig taas oli kuljetettu Pohjois-Amerikkaan, jossa intiaanit kasvattivat hänet. Muuan kanadalainen mohawk, episkopaalinen lähetyssaarnaaja Eleazer Williams, kertoi vuonna 1839 olevansa adoptoitu ja todellisuudessa Ludvig XVI:n poika Louis-Charles. Williams pysyi väitteessään kuolemaansa asti. Hänen kallonsa kaivettiin haudasta lisätutkimuksia varten vuonna 1947; antropologien mukaan hän todennäköisesti oli syntyperältään intiaani.

Lähteet

• Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous (kuningasvallan tuho) osa I. Werner Söderström Oy, 1962.
• Haslip, Joan: Marie Antoinette. Otava, 1989. ISBN 951-1-10192-7.
• Liisberg, Bering: Ranskan vallankumous 1789–1799. Kustannusyhtiö Otava, 1906.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludvig XVII Wikimedia Commonsissa