Luís de Camões

portugalilainen runoilija

Luís Vaz de Camões (1524 t. 1525 Lissabon, Portugali10. kesäkuuta 1580 Lissabon, Portugali[1]) oli portugalilainen runoilija, joka kirjoitti muun muassa maan kansalliseepoksen Os Lusíadasin.

Luís de Camões

ElämänvaiheetMuokkaa

Camões syntyi Chavesissa Simão Vaz de Camõesin ja Anna de Sá e Macedon pojaksi köyhtyneeseen aatelisperheeseen. Hän menetti vanhempansa jo varhain mutta pääsi kasvattilapseksi perheeseen, jossa hän sai alkeisopetuksen.[2]

Camões opiskeli mahdollisesti yliopistossa Coimbrassa,[1] missä hänen setänsä toimi pappina, ja perehtyi antiikin ja renessanssin kirjallisuuteen. Hän perehtyi myös maantieteeseen, historiaan ja luonnontieteeseen. Opintonsa hän rahoitti toimimalla kotiopettajana.[2]

Camões siirtyi vuonna 1542 Lissaboniin. Hänen elämänsä siellä oli täynnä dramatiikkaa, kuten skandaaleja ja liikkumista epämääräisissä piireissä. Hän haavoitti miekallaan naamiaisissa erästä hovimiestä, joka riiteli hänen ystävänsä kanssa.[3] Siksi hän joutui vankilaan, josta hän vapautui luvattuaan lähteä sotapalvelukseen Portugalin merentakaisille alueille.[4]

Camões palveli 1550-luvulla sotilaana Intiassa, Macaossa ja Mosambikissa ja palasi Lissaboniin vasta 1570.[5] Intiassa hän asui etupäässä Goan kaupungissa, missä oleskeli tuhansia seikkailijoita ja onnenonkijoita. Hänen mielestään elämä kaupungissa oli niin siivotonta, että sen hallitsijattarena oli ”Baabelin portto”. Hänellä itselläänkin oli sinä aikana monia seikkailuja. Samaan aikaan hän kuitenkin koko ajan kirjoitti ja sai valmiiksi pääteoksensa, löytöretkieepoksen Os Lusíadasin.[6][1]

Monet Camõesin maanmiehistä kokosivat Intiassa suuren omaisuuden, mutta hän palasi sieltä yhtä köyhänä kuin oli lähtenyt. Hän vastusti rikkauksien ahnehtimista ja katsoi yhden kansanosan kohtuuttoman rikastumisen rikkovan portugalilaisten yhteishengen, joka oli auttanut taistelussa maureja vastaan. Os Lusíadas toi tekijälleen mainetta, ja kuningas myönsi hänelle eläkkeen, joka oli kuitenkin niin pieni, ettei sillä tullut toimeen. Camõesin elämän kymmenestä viimeisestä vuodesta ei tiedetä juuri muuta, kuin että hän eli köyhyydessä.[7]

Camões kuoli ruttoon Lissabonissa 10. kesäkuuta 1580, jota vietetään Portugalin kansallispäivänä.[1] Hänen viimeisinä elinvuosinaan oli jo nähtävissä, että Portugalin suurvalta-aika päättyy, ja tällöin hän näki kansansa tulevaisuuden varsin synkäksi.[4] Eräässä jälkimaailmalle säilyneessä kirjeessä hän kirjoittaa: ”Minä en kuole ainoastaan isänmaassani, vaan myös sen mukana.”[7]

TuotantoMuokkaa

Camõesin pääteos, runoelma Os Lusíadas, julkaistiin vuonna 1572. Hän kirjoitti sen sotapalveluksessa Aasiassa. Hän sulauttaa siinä taitavasti yhteen hyvän ihmistuntemuksensa, kulttuuritaustansa ja elämänkokemuksensa. Teoksen nimi tarkoittaa portugalilaisia, ja isänmaanystävät ovat kiintyneet siihen syvästi. Teoksen aihe on Vasco da Gaman ensimmäinen matka Intiaan. Vaikka Vasco da Gama purjehtii useisiin satamiin, hän ei saa solmituksi kiinteitä kauppasuhteita paikallisten kanssa. Teoksessa on myös Homerokseen viittaavia myyttisiä aineksia. Bacchus yrittää estää matkan onnistumisen, mutta lopulta Venus kääntää huonon onnen. Vertauskuvallisesti teos laajenee kertomukseksi koko Portugalin kansasta ja sen vaiheista.[4]

Osia Os Lusíadasista' on suomennettu antologiassa Espanjan ja Portugalin kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY, 1954, otsikolla Lusiadit). Myöhemmin Camões julkaisi Petrarcalta omaksumaansa runomittaan kirjoitettua lyriikkaa, jossa hän kuitenkin säilyttää omintakeisen tyylinsä.[4]

LähteetMuokkaa

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 12, Tieteen ja taiteen vuosisata. WSOY, 1982. ISBN 951-0-09740-3.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Luís Vaz de Camões”, Otavan kirjallisuustieto, s. 127. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  2. a b Grimberg 1982, s. 211.
  3. Grimberg 1982, s. 212.
  4. a b c d Otavan suuri ensyklopedia, 1. osa, s. 744–745. Otava, 1976. ISBN 951-1-02233-4.
  5. The Lusiads World Digital Library. Library of Congress. Viitattu 1.9.2013.
  6. Grimberg 1982, s. 212–213.
  7. a b Grimberg 1982, s. 213.

Aiheesta muuallaMuokkaa