Lost (5. tuotantokausi)
Viidettä tuotantokautta amerikkalaisesta draamasarjasta Lost alettiin esittää ABC:llä Yhdysvalloissa, A:lla Kanadassa ja Nelosella Suomessa vuoden 2009 alussa. Kausi päättyi kaksituntiseen finaaliin kesällä 2009. Kausi sisältää tarinoita kuvitteellisen Ocenic Airlinesin lennolta 815 selviytyneistä, joista osa pelastui ja osa on vielä saarella tuntemattomassa ajassa ja tuntemattomassa sijainnissa.
Lost 5. tuotantokausi | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Maa | Yhdysvallat | ||||||
Esittäminen | |||||||
Verkko |
ABC Nelonen |
||||||
Julkaisupäivä |
26. lokakuuta 2009 8. joulukuuta 2009 |
||||||
Ensimmäinen esitys | 21. tammikuuta 2009 | ||||||
Viimeinen esitys | 13. toukokuuta 2009 | ||||||
Esitysten määrä | 17 | ||||||
Kaudet | |||||||
|
Lostin luojan Damon Lindelofin mukaan kausi "kertoo miksi saarelta pois lähteneiden tarvitsee tulla takaisin". Lostin viides tuotantokausi alkoi ABC:lla kolmituntisella edellisen tuotantokauden kertauksella ja "back-to-back"-jaksolla 21. tammikuuta 2009. Kausi julkaistiin DVD:llä ja Blu-ray:lla nimellä Lost – The Complete Fifth Season: The Journey Back, Expanded Edition 8. joulukuuta 2009.
Näyttelijät
muokkaaViidennen tuotantokauden päähenkilöiden näyttelijäkokoonpanoon kuuluu 14 näyttelijää, jotka palasivat kaikki vanhoihin neljännen kauden rooleissaan. Koska tarinassa seurataan kahta eri aikajanaa, myös päähenkilöt on jaettu kahteen eri "ryhmään". Ensimmäinen aikajana seuraa ryhmää, jotka ovat päässeet pois saarelta: selviytyjien johtaja tri Jack Shephard (Matthew Fox), entinen vankikarkuri Kate Austen (Evangeline Lilly), henkisesti epävakaa miljonääri Hugo "Hurley" Reyes (Jorge Garcia), entinen kiduttaja Sayid Jarrah (Naveen Andrews), sureva vaimo Sun Kwon (Yunjin Kim), kolme vuotta saarella asunut Desmond Hume (Henry Ian Cusick) ja saaren alkuperäisasukkaiden johtaja Benjamin Linus (Michael Emerson). Toinen aikajana seuraa niitä, jotka jäivät saarelle ja alkoivat vastentahtoisesti matkata satunnaisetsi ajassa saaren siirron vuoksi. Heihin kuuluu lentoturmasta selvinnyt huijari James "Sawyer" Ford (Josh Holloway), entinen Toinen ja hedelmällisyyslääkäri tri Juliet Burke (Elizabeth Mitchell), lennolta 815 selvinnyt entinen Paik-firman työntekijä Jin Kwon (Daniel Dae Kim)[1][2] sekä kolme tutkijaryhmän jäsentä, jotka saapuivat saarelle Kahana-lautalla: meedio Miles Straume (Ken Leung), antropologi Charlotte Lewis (Rebecca Mader) ja fyysikko Daniel Faraday (Jeremy Davies). Ainut päähenkilö, joka kuuluu molempiin aikajanoihin on John Locke (Terry O'Quinn), joka neljännen kauden lopussa jätti muut lentoturmasta selviytyneet liittyäkseen Toisiin. Ensimmäisen aikahypyn aikana hän kuitenkin liittyy takaisin selviytyjiin ja lopulta lähtee saarelta ja kuolee, jonka vuoksi toiset saarelta pois lähteneet palaavat saarelle Locken ruumiin kera.[3][4] Charlotten hahmo kirjoitettiin ulos sarjasta kauden viidennessä jaksossa[4] ja Faradayn hahmo neljännesätoista jaksossa.[5]
Päähenkilöstöstä puuttuu Claire Littleton (Emilie de Ravin), joka katosi kuolleen isänsä kanssa metsään, mutta näyttäytyi myöhemmin liikkuvassa mökissä Michael Dawsonille (Harold Perrineau), joka kuoli Kahana-lautan räjähdettyä.[6][7][8] Emilie de Ravin liittyy kuitenkin päähenkilöihin kaudella kuusi.[9][10] Lisäksi entinen päähenkilö Malcolm David Kelley, joka esittää Michaelin poikaa Walt Lloydia tekee muutaman esiintymisen kaudella viisi.[10] Toisen kauden päähenkilö, nykyisin kuollut Ana Lucia Cortez (Michelle Rodriguez) vierailee yhdessä kauden jaksossa.[11]
Useat neljännen kauden vierailevat näyttelijät esiintyvät rooleissaan myös kaudella viisi. Nestor Carbonell esiintyy nähtävästi ikääntymättömänä Richard Alpertina yhdeksässä jaksossa; Cheech Marin palaa Hurleyn isänä, David Reyesinä; François Chau esittää Dharma-aloitteen tutkijaa tri Pierre Changia; Lance Reddick jatkaa Matthew Abaddonin esittämistä; Sonya Walger esittää Desmondin vaimoa, Penny Widmorea; William Mapother esittää kuollutta Toista, Ethan Romia; Jeff Fahey palaa pilotti Frank Lapidusina; ja L. Scott Caldwell sekä Sam Anderson jatkavat aviopari Rosen Hendersonin ja Bernard Nedlerin näyttelemistä.[11][12][13] Danielle Rousseaun hahmosta nähdään viidennellä kaudella nuorempi versio, jota esittää Melissa Farman. Aikaisemmin Rousseauta esittänyt Mira Furlan pyysi sarjan käsikirjoittajia kirjoittamaan hahmonsa pois sarjasta, sillä hän ei halunnut matkustaa Havaijille kuvaamaan otoksiaan.[14] Tania Raymonde palaa sarjaan Rousseaun tyttärenä, Alexina ja Fionnula Flanagan jatkaa Eloise Hawkingin esittämistä. Patrick Fischler näyttelee Philiä, joka on Dharma-aloitteen jäsen. Brad William Henke esittää Ajiran lennolta 316 selviytynyttä Bramia ja Sterling Beaumon jatkaa nuoren Benin näyttelemistä.[15] Marsha Thomason palaa myös sarjaan Naomi Dorritin a muutaman jakson ajan. Tuottajat ovat sanoneet lennolta 815 selviytyneen Vincent-koitan olevan elossa koko kauden ajan.[16]
Useat uudet vierailevat näyttelijät esitellään viidennellä kaudella. Kaksi kauden ensimmäisessä jaksossa esiteltyä hahmoa ovat Lara, tri Changin vaimo ja Milesin äiti, jota esittää Leslie Ishii; sekä Dan Norton (Tom Irwin), asianajaja, joka määrättiin varmistamaan Katen ja Aaronin sukulaisuus.[11][17] Toinen pari uusia hahmoja ovat Caesar, jota esittää Saïd Taghmaoui sekä Ilana, jota esittää Zuleikha Robinson. Ilanan hahmo liittyi päänäyttelijäkokoonpanoon kuudennella kaudella. Reiko Aylesworth vierailee sarjassa vähintään neljän jakson ajan Dharma-aloitteen jäsenenä, Amyna.[18] Eric Lange esittää Radzinskya, Dharma-aloitteen jäsentä, seitsemän jakson ajan.[19] Kauden finaalijaksossa esitellään kaksi uutta hahmoa: Jacob, Toisten johtaja, jota esittää Mark Pellegrino, ja tämän vihollinen (sarjan castingissä lempinimeltään "Samuel"), jota esittää Titus Welliver.[20] Sean Whalen, joka esitti aikaisemmin Neil Frogurtia Lost: Missing Pieces mobisodessa, esiintyy myös kauden kahdessa ensimmäisessä jaksossa.[11]
Jaksot
muokkaa- Katso myös: Luettelo televisiosarjan Lost jaksoista
Lähdön hinta (Because You Left)
muokkaa
Jaksonumero: 1 |
Jäljelle jääneet selviytyjät alkavat liikkua satunnaisesti ajassa Benin siirrettyä saarta. Jack ja Ben alkavat koota Oceanic Sixiä uudelleen yhteen. Hurleyn ja Sayidin kimppuun hyökätään heidän turvatalollaan. Kate ja Aaron pakenevat kotoaan asianajajien vaadittua heiltä verikoetta varmistaakseen sukulaisuuden.
Valhe (The Lie)
muokkaa
Jaksonumero: 2 |
Hurley ja Sayid pakenevat poliiseja. Hurley tunnustaa äidilleen, että Oceanic Six valehtelee. Saaren selviytyjien kimppuun hyökkäävät aseistetut miehet. Ben saa tietää, että hänellä on vain 70 tuntia aikaa kerätä Oceanic Six yhteen ja palauttaa heidät saarelle.
Jughead (Jughead)
muokkaa
Jaksonumero: 3 |
Desmond etsii Daniel Faradayn äitiä ja saa tietää Charles Widmorelta tämän olevan Los Angelesissa. Saarella olevat selviytyjät hyppäävät ajassa vuoteen 1954, jossa Locke ei onnistu vakuuttamaan Alpertia siitä, että hän tulee tulevaisuudesta ja että Faradayn täytyy purkaa vetypommi.
Pikku prinssi (The Little Prince)
muokkaa
Jaksonumero: 4 |
Matkallaan Orkidea-asemalle, saarella olevat selviytyjät hyppäävät aikaan jolloin Aaron syntyi ja sen jälkeen vuoteen 1988, jossa Daniel Rousseaun tiederyhmä löytää Jinin. Vuonna 2007 Jack, Kate, Sayid ja Ben tapaavat ja Kate tajuaa, että Ben lähetti asianajajat hänen ja Aaronin kimppuun.
Kuoleman saari (This Place Is Death)
muokkaa
Jaksonumero: 5 |
Vuonna 1988 Jinin ja Rousseaun ryhmän kimppuun hyökkää savuhirviö heidän ollessa matkalla radiotornille. Charlotte tunnustaa varttuneensa saarella juuri ennen kuolemaansa. Locke jättää saaren kääntämällä pyörää jäätyneessä kammiossa. Ben tuo Jackin ja Sunin Eloise Hawkingin, Danielin äidin luokse samaan aikaan kun Desmond löytää hänet.
Paluu saarelle (316)
muokkaa
Jaksonumero: 6 |
Eloise Hawking kertoo Oceanic Sixille kuinka palata saarelle. Jack, Kate, Hurley, Sun, Sayid ja Ben menevät Locken ruumis mukanaan Ajira Airlinesin lennolle 316, jota lentää Frank Lapidus. Valkoisen valoväläyksen jälkeen Jin löytää Jackin, Katen ja Hurleyn saarelta.
Benthamin elämä ja kuolema (The Life And Death of Jeremy Bentham)
muokkaa
Jaksonumero: 7 |
Locke, joka on yllättäen elossa lennon 316 törmättyä saarelle, on muiden selviytyjien kysymysten ristitulessa ja löytää pian Benin haavoittuneiden joukosta. Takaumassa Locke saa tehtävän koota Oceanic Six uudelleen yhteen ja palauttaa heidät saarelle apunaan Charles Widmore ja Matthew Abaddon ennen kuin Ben murhaa Locken.
LaFleur (LaFleur)
muokkaa
Jaksonumero: 8 |
Saarelle jääneet selviytyjät ovat jumiutuivat vuoteen 1974 aikahyppyjen loputtua. He liittyivät Dharma-aloitteeseen pelastettuaan yhden heidän jäsenistään, Amyn, Toisilta. Elettyään Dharma-aloitteessa kolme vuotta Juliet auttaa Amya synnyttämään ja Sawyer, joka on rakastunut Julietiin, löytää Jackin, Katen ja Hurleyn.
Namaste
muokkaa
Jaksonumero: 9 |
Vuonna 1977 Sawyer auttaa Jackia, Katea ja Hurleyta liittymään Dharma-aloitteeseen. Jin löytää Sayidin jonka täytyy teeskennellä olevansa Toinen ja jonka Dharma vangitsee. Vuonna 2007 lennon 316 jälkeen Sun ja Frank saavat tietää Christian Shephardilta, että muut selviytyjät ovat loukussa menneisyydessä.
Samanlainen mies (He’s Our You)
muokkaa
Jaksonumero: 10 |
Vuonna 1977 Sayid ei tee yhteistyötä Sawyerin ja Dharma-aloitteen jäsenten kanssa ja hänet äänestetään teloitettavaksi. 12-vuotias Ben kuitenkin vapauttaa Sayidin päästäkseen itsekin "Toisten" joukkoon. Paettuaan Sayid kuitenkin ampuu Benin ja pakenee yksin metsään. Takaumassa Sayid joutuu palkkionmetsästäjä Ilanan kiinnisaamaksi, joka sai tehtäväkseen kuljettaa miehen Guamiin.
Mennyt on mennyttä (Whatever Happened, Happened)
muokkaa
Jaksonumero: 11 |
Juliet ei pysty parantamaan Benin ampumahaavaa ja Jack kieltäytyy auttamasta, jonka vuoksi Kate lähtee viemään Benia Toisten parannettavaksi. Richard selittää, että parantaminen muuttaa Benin ikuisiksi ajoiksi. Takaumassa Kate päättää palata saarelle ja vie Aaronin tämän isoäidin luokse.
Kuollut on kuollut (Dead Is Dead)
muokkaa
Jaksonumero: 12 |
Vuonna 2007 Ben ja Locke matkustavat pääsaarelle, sillä Ben haluaa "savuhirviön" tuomitsevan hänet Alexin kuolemasta. Sillä aikaa Frank palaa Hydra-saarelle ja lennon 316 matkustajat ottavat hänet panttivangikseen. Takaumassa näytetään kuinka Ben kaappasi Alexin 1980-luvun lopulla ja hänen hyökkäyksensä Desmondin ja Pennyn kimppuun ennen lähtöä lennolle 316.
Vainajat puhuvat (Some Like It Hoth)
muokkaa
Jaksonumero: 13 |
Vuonna 1977 Roger, Benin isä, alkaa epäillä Katea Benin katoamisesta. Miles haastetaan viemään ruumis Swan-asemalle hänen isälleen, tri Changille. Takaumassa Miles saa selville taitonsa puhua kuolleiden kanssa ja hänet palkataan matkustamaan saarelle Kahana-lautan välityksellä.
Muuttuja (The Variable)
muokkaa
Jaksonumero: 14 |
Vuonna 1977, Daniel Faraday palaa saarelle tehtävänään varoittaa saaren asukkaita katastrofista johon kuuluu Joutsen-asema. Jack, Kate ja Daniel aloittavat hyökkäyksen Dharma-aloittetta vastaan, jonka vuoksi Dharma lähtee myös Sawyerin ja Julietin perään. Takaumassa näytetään Danielin suhde tämän vanhempiin Eloise Hawkingiin ja Charles Widmoreen.
Seuraa johtajaa (Follow The Leader)
muokkaa
Jaksonumero: 15 |
Vuonna 1977 Jack päättää seurata Danielin neuvoa räjäyttää vetypommi, vaikka Kate onkin asiasta eri mieltä. Tri Chang vakuuttaa Dharman evakuoimaan saaren ja antaa Sawyerin, Katen ja Julietin nousta sukellusveneeseen lähteäkseen saarelta. Vuonna 2007 Locke liittyy Toisiin, jotka ottavat tämän matkalleen, joka kulminoituu Jacobin tappamiseen.
Onnettomuus (The Incident)
muokkaa
Jaksonumero: 16/17 |
Vuonna 1977, selviytyjät onnistuvat räjäyttämään ydinpommin Joutsen-aseman rakennustyömaalla. Vuonna 2007 Locke ja Toiset matkaavat nelivarpaisen patsaan luokse, jossa Jacob asuu. Locke paljastuu huijariksi: Jacobin vanhaksi tuttavaksi, joka manipuloi Benin tappamaan Jacobin. Takaumassa Jacob vierailee useiden eri päähenkilöiden luona.
* Huom! Kaksituntinen päätösjakso esitetty Yhdysvalloissa yhdessä, Suomessa kahdessa osassa.
DVD-julkaisu
muokkaaLost: The Complete Fifth Season | |||||
Yksityiskohtia | Erikoismateriaalit | ||||
| |||||
Julkaisupäivämäärät | |||||
Yhdysvallat Kanada |
Australia | Suomi | |||
8. joulukuuta 2009 | 21. lokakuuta 2009 | 26. lokakuuta 2009 |
Lähteet
muokkaaTämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: toimimaton malline vaihdettava, punaisia linkkejä pois, käännöksiä yms |
- ↑ Lindelof, Damon (writer) & Cuse, Carlton (writer) & Bender, Jack (director), "There's No Place Like Home". Lost, ABC. Episode 13, season 4. Aired on May 29, 2008.
- ↑ Vaughan, Brian K. (writer) & Taylor, Melinda Hsu (writer) & Williams, Stephen (director), "The Little Prince". Lost, ABC. Episode 4, season 5. Aired on February 4, 2009.
- ↑ Lindelof, Damon (writer) & Cuse, Carlton (writer) & Bender, Jack (director), "There's No Place Like Home". Lost, ABC. Episode 14, season 4. Aired on May 29, 2008.
- ↑ a b Kitsis, Edward (writer) & Horowitz, Adam (writer) & Edwards, Paul (director), "This Place is Death". Lost, ABC. Episode 5, season 5. Aired on February 11, 2009.
- ↑ Lost: ”The Variable”.
- ↑ Kitsis, Edward (writer) & Horowitz (writer) & Williams, Stephen (director), "Something Nice Back Home" Lost, ABC. Episode 10, season 4. Aired on May 1, 2008.
- ↑ Sarnoff, Elizabeth (writer) & Pennington, Kyle (writer) & Edwards, Paul (director), "Cabin Fever". Lost, ABC. Episode 14, season 4. Aired on May 8, 2008.
- ↑ Malcolm, Shawna: Harold Perrineau Dishes on His Lost Exit (Again) May 30, 2008. TV Guide. Viitattu December 1, 2008.
- ↑ Dos Santos, Kristin, (June 2, 2008) "Spoiler Chat: 30 Rock, Lost, Gossip Girl", E!. Retrieved on August 30, 2008
- ↑ a b Fernandez, Maria Elena: Spring TV Previews: Lost latimes.com. January 11, 2009. Viitattu January 11, 2009.
- ↑ a b c d Lost (1/21; Season Premiere) abcmedianet.com. December 31, 2008. Viitattu December 31, 2008.
- ↑ Actor Nestor Carbonell: I'm living a dream Notiemail. Viitattu November 27, 2008.
- ↑ Sullivan, Emmet: Fringe's Lance Reddick: 'Mariah Will Have a Film Career'. Määritä julkaisu!November 25, 2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu December 6, 2008.
- ↑ Rodic, Jasmina: GORAN GAJIC / Vratila se roda April 28, 2008. Gloria. Viitattu December 23, 2008. (kroaatti)
- ↑ Lost Redux: Love Isn't Brains, Children, It's Blood... eonline.com. March 4, 2009. Viitattu March 5, 2009.
- ↑ Lindelof, Damon & Cuse, Carlton & Fox, Matthew, (August 1, 2008) "Comic-Con International", ABC. Retrieved on August 28, 2008
- ↑ Ausiello, Michael & Jensen, Jeff "Doc", (August 19, 2008) "Spoilers on Lost, Grey's, Dexter, Smallville, Gossip Girl, and More! (Arkistoitu – Internet Archive)", Entertainment Weekly. Retrieved on August 28, 2008
- ↑ Ausiello, Michael: Lost Scoop: Mystery Gal's Secret Revealed!. Määritä julkaisu!November 16, 2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu November 18, 2008. Arkistoitu tammikuu 19, 2009.
- ↑ Kiesewetter, John: Actor finally found Lost news.cincinnati.com. March 18, 2009. Viitattu March 18, 2009.
- ↑ Ask Ausiello: Spoilers on House, Daisies, Damages, Smallville, 24, Burn Notice, NCIS, Prison Break, CSI, ER, Dollhouse, 30 Rock, Lost, and more! ausiellofiles.ew.com. February 25, 2009. Viitattu February 26, 2009.
Edeltäjä: 4. tuotantokausi |
Lost 5. tuotantokausi |
Seuraaja: 6. tuotantokausi |