”Lipputangon nuppi”
Lapinlahden Linnut
Singlen ”Lipputangon nuppi” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Lapinlahden Linnut
 B-puoli ”Sisäinen ahdistus”
 Julkaistu 1985
 Tyylilaji huumori
 Kesto 02.39
 Levy-yhtiö EMI Finland
Lapinlahden Lintujen muut singlet

”Lipputangon nuppi”
1985
Tapasin naisen
1986

Lipputangon nuppi on Lapinlahden Linnut -yhtyeen huumorikappale, joka levytettiin vuonna 1985. Kappaleen sävelsi Ari ”Arvid” Kettunen ja sanoitti Mikko Kivinen. Singlen B-puolena oli kappale ”Sisäinen ahdistus”.

Kappale kertoo Orimattilassa asuvista isovanhemmista ja heidän maatilastaan, jossa laulun kertoja (Mikko Kivinen) sanoo viettäneensä varhaislapsuutensa, joka oli kauheaa aikaa. Isoisän täyttäessä 70 vuotta oli tarkoitus järjestää suuret juhlat, mutta juhlia valmisteltaessa isoisän päähän putosi hänen itse veistämänsä lipputangon nuppi.[1]

Kivisen mukaan tarina perustuu tositapahtumiin, kuten kappaleen kuuluisassa monologiosuudessakin sanotaan – oikeasti tosin hänen isoäitinsä ei ollut 114 senttimetriä pitkä ja hänen lapsuutensa oli ”ihan mukava”, mutta itse nupin putoamiseen liittyvä episodi on sattunut hänen isoisälleen oikeasti. Lapinlahden Linnut esitti kappaleen myös eräissä Kivisen isoäidin syntymäpäiväjuhlissa, jolloin laulun esittänyt Kivinen muokkasi sanoja isoäidin kannalta totuutta vastaavammiksi.[2]

Kappaleet muokkaa

A-puoli
  1. Lipputangon nuppi – 2.39
B-puoli
  1. Sisäinen ahdistus – 1.58

Lähteet muokkaa

  1. Kappaleen sanat yhtyeen kotisivuilla
  2. Jukka Lyytinen: Lapinlahden Linnut. Like Kustannus Oy, 2003. ISBN 952-471-098-6.

Aiheesta muualla muokkaa