Ari Kettunen

suomalainen pianisti, laulaja ja säveltäjä

Ari "Arvid" Kettunen (toukokuu 1961 Forssa)[1]on suomalainen pianisti, laulaja ja säveltäjä. Hän oli yksi Lapinlahden Linnut -yhtyeen perustajajäsenistä, ja vaikutti yhtyeessä vuosina 19831988. Kettusen tunnetuimpia sävellyksiä Linnuille ovat muun muassa "Lipputangon nuppi", "Tero ja minä", "Kyllä elämä on ihanaa", "Tapasin naisen" ja "Pikkumiesten laulu". Yhtyeen debyyttialbumin kaikki kappaleet ovat Kettusen säveltämiä, paitsi "Ojasta noustaan", joka on kosketinsoittaja Pekka Hedkrokin sävellys. Seuraavan, Jep -albumin monet kappaleet ovat Kettusen ja Hedkrokin yhteisiä sävellyksiä.

Ennen Lapinlahden Lintuja Kettunen soitti bändissä nimeltä U-Bahn.[2]

Lisäksi Ari teki Linnuille myös sanoituksia yhtyeen muiden jäsenten kanssa, esimerkiksi "Miksei asioista puhuta"-kappaleen Ari sävelsi yhdessä Hedkrokin ja Toikan kanssa mutta sanoituksen tekemiseen osallistui kaikki yhtyeen jäsenet, lisäksi kappaleet "Kyllä elämä on ihanaa" ja "Tapasin naisen" ovat Arin ja Heikki Salomaan yhdessä tekemiä. U-Bahnin kappale "Tuo lohkolämmitin on minun" on Arin säveltämä ja sanoittama. [3]

Myöhemmin Kettunen on toiminut Puujumalat-yhtyeessä yhdessä Timo Erängön ja Pekka Hedkrokin kanssa.

Diskografia muokkaa

U-Bahn muokkaa

  • ”Tuo lohkolämmitin on minun” / ”Takavuosien hygieniasta”  (1982, single)

Lapinlahden Linnut muokkaa

Puujumalat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Timo Rossi: Lapinlahden Linnut - Miksei asioista puhuta, s. 47. Jyväskylä: Docendo, 2023. ISBN 978-952-382-569-7.
  2. Lapinlahden Lintujen tarina Like. Viitattu 12.4.2011.
  3. Ari Kettunen Fono-äänitetietokannassa Yle. Viitattu 20.6.2015.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.