Avaa päävalikko

Lipari

kunta Italiassa
(Ohjattu sivulta Lipari (kunta))

Lipari (sisiliaksi: Lipari), antiikin Lipara (m.kreik. Λιπάρα, lat.) on Italiaan kuuluva saari ja samanniminen kunta Tyrrhenanmerellä. Se on Liparisaarten suurin saari ja sijaitsee noin 30 kilometriä Sisilian rannikosta pohjoiseen. Liparin pinta-ala on 37,6 km² ja asukkaita on vajaat 13 000. Se on yksi seitsemästä Etnan ja Vesuviuksen välillä sijaitsevasta tuliperäisestä saaresta. Saaren keskus Liparin kaupunki.

Lipari
Liparin kaupungin vanhakaupunki.
Liparin kaupungin vanhakaupunki.

Lipari

Koordinaatit: 38°28′N, 14°57′E

Valtio Italia
Alue Sisilia
Metropolikaupunki Messina
Pinta-ala
 – Maa 89,72 [1] km²
Väkiluku (31.12.2015) 12 753[2]
 – Tiheys 142 [1][2] as./km²


















HistoriaMuokkaa

 
Liparin rannikkoa ja laavakiveä.
 
Näkymä Liparista Vulcanon saaren suuntaan.

AntiikkiMuokkaa

Pääartikkeli: Antiikin Lipara

Liparin saari on asutettu jo esihistoriallisella kaudella viimeistään noin 5000 eaa. Antiikin aikana saari tunnettiin alun perin nimellä Meligunis (Μελιγουνίς), mikä oli todennäköisesti peräisin kreikkalaista siirtokuntaa edeltäneeltä ajalta. Myöhemmin saari sai nimen Lipara. Kreikkalaiset asuttivat saaren noin vuonna 580–577 eaa. Saaren polis eli kaupunkivaltio Lipara oli Knidoksesta ja Rhodokselta tulleiden doorilaisten perustama. Siirtokunta kukoisti merenkulun kannalta edullisen sijaintinsa sekä tuliperäisyyden vuoksi hedelmällisen maaperänsä ansiosta. Saarelta kaivettiin myös alunaa, mikä oli myös tuliperäisyyden ansiota. Lipara oli välillä Karthagon vallassa. Roomalaiset valtasivat sen vuonna 252/251 eaa.[3][4]

Myöhempi historiaMuokkaa

Liparin tulivuori on viimeksi purkautunut 400-luvulla.[5] Antiikin ajan jälkeen saarta ovat pitäneet hallusaan muun muassa arabit, saraseenit sekä osmanit. Liparin merkittävimpiä nähtävyyksiä on Kaarle V:n aikainen Liparin kaupungin linnoitus Castello eli La Cittade, joka on rakennettu kaupungin antiikin aikaisen akropoliin paikalle, sekä sitä ympäröivä vanhakaupunki.[5]

1930–1940-luvuilla Lipari toimi karkotuspaikkana, jonne Italian diktaattori Mussolini lähetti poliittisia vankeja.[6] Saarella olivat arestissa muun muassa Curzio Malaparte sekä Carlo Rosselli.

LähteetMuokkaa

  1. a b Lipari tuttitalia.it.
  2. a b Istat - Istituto Nazionale di Statistica: Demographic Balance for the year 2014 and Resident Population from on 31st December Italian tilastokeskuksen väestötilasto alueittain, maakunnittain ja kunnittain. Viitattu 7.5.2017. (englanniksi)
  3. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”AEOLIAE INSULAE (Lipari Islands) Messina, Sicily”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  4. Smith, William: ”Lipara”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  5. a b Lipari - Vulcano - Aeolian Islands I Faraglioni. Viitattu 10.11.2013.
  6. Life in Fascist Italy History Learning Site. Viitattu 10.11.2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa